perjantai 16. tammikuuta 2015

Puolen vuoden vaatelöydöt

Vaikka blogini keskittyykin itse suunniteltuihin ja tehtyihin vaatteisiin sekä tuunattuihin vaatteisiin, olen ottanut tavakseni esitellä vaateostokseni hintoineen noin puolen vuoden välein, sillä en halua antaa virheellistä kuvaa lukijoille. En siis todellakaan tee kaikkea itse, vaikka paljon teenkin. 

Joskus vaatteiden ostaminen valmiina on järkevämpää niin ajan käytön kuin kustannustenkin takia. Tämä tietysti edellyttää sitä, ettei käytä paljoa aikaa shoppailuun, sillä siinä ollaan hyvin usein siinä tilanteessa, että ostoksilla kulutetun ajan olisi voinut käyttää tekemällä itselleen enemmän kivoja vaatteita kuin mitä niitä kaupasta on samassa ajassa löytynyt.

Shoppailufilosofiani on siis käyttää ostoksiin mahdollisimman vähän aikaa ja rahaa. Kalliita vaatteita minun ei yleensä kannata ostaa, sillä sitten voin tehdä vastaavan itse edullisemmin. Joskus tulee tietysti sellainen aarre vastaan josta kannattaa vähän maksaa, koska vastaavan tekeminen olisi lähes mahdotonta.

Kenkiin laitan vähän enemmän rahaa, sillä niitä en pysty itse tekemään. Vaate- ja kenkäostokset teen lähes poikkeuksetta alennusmyynneistä, koska siinä säästää selvää rahaa, usein säästän jopa 70% vaatteiden alkuperäisistä hinnoista. Olen siis se tyyppi, joka tonkii niitä Last chance- tankoja... Saatan myös jättää kivan vaatteen kauppaan ja odotella rauhassa sen hinnan laskua.


Tällaisia vaatteita ennen vuoden vaihtumista tuli ostettua:
Musta nahkatakki Seppälän outlet-myymälästä 70 eurolla. Beessi-mustakuvioinen Nanson mekko Anttilan alesta 50 eurolla.


Metsänvihreä biker-mallinen nahkarotsi Elloksen alesta 98 euroa. Vihreä-petrolikirjava mekko 12 euroa H&M alesta. Nahkatakit ovat olleet ostoslistalla ja "budjetoituna" jo monta vuotta, mutta sopivia ei ole tullut vastaan. Nyt sitten löytyi kaksi, ja vieläpä paljon niihin varattua rahasummaa edullisemmin. Nämä takit ovat siis nahkaa, ei tekonahkaa. Edellisen nahkatakin olen saanut mieheltäni synttärilahjaksi lähes 7 vuotta sitten. Nahkatakkeja käytän todella paljon.


Tumma lila jakku vajaamittaisilla hihoilla H&M ale 10 eurolla. Tuunattavaksi ostettu oranssi mekko Seppälän alesta 7 eurolla. Tämä jakku on mainio "dress up" tai "dress down"- vaate. Se käy farkkujen kanssa arkivaatteesta ja juhlavan mekon kanssa juhlavaatteesta. Alla olevan kuvan jakku toimii samoin.


Buklee-kankainen jakku H&M alesta 15 eurolla. Jakun alla on tuunattavaksi ostettu 7 euron musta mekko, joka on tismalleen sama malliltaan kuin ylempänä oleva oranssi mekko.


H&M:stä löytyi pitkä hulmuava mustavalkoinen paitapusero 25 eurolla.


Pitkä pitsitakki on H&M löytö ja se maksoi 15 euroa. Tällainen pitkä mekon päälle heitettävä musta pitsitakki on ollut myös hankintalistalla jo pari vuotta. Kävin jo katsomassa siihen kankaitakin, mutta kelvollinen pitsikangas oli melko hintavaa. Valkoista pitsiä (pitsiverhot) löysin kirpparilta, joten teen toisen vastaavan itse. Pitsitakin alla on Kappahlin jerseymekko, jossa on pitsinen läpinäkyvä yläosa. Se maksoi 29 euroa.


Nanson musta-valkoinen mekko löytyi Anttilasta 50 eurolla. Nanson mekkoja ostan silloin kun niitä edullisesti löytyy. Ne ovat suosikkivaatteitani ympäri vuoden, mekkoihminen kun olen.


Kappahlin alesta ostin kaksi musta-vihreäkuviollista saronkia, joista on tarkoitus tehdä mekko. Sarongit maksoivat yhteensä 10 euroa.


Tämä pitsipaita oli varsinainen hätäisen sovituksen tuloksena tehty virheostos. Virheostoksia minulle sattuu harvoin, mutta hätäilemällä sekin onnistuu. No, eiköhän siitä tuunaamalla jotain kelvollista saa aikaiseksi. Onneksi paita ei ollut kallis, se tarttui mukaan Gina Tricotista 10 eurolla.


Tämä kietaisuvaate on todellinen löytö! Olen aina pitänyt 2OR+ByYAT- merkin vaatteista, mutta ne ovat melko hintavia. Löysin tämän monikäyttöisen vaatteen syksyn Designtorilta, ja se maksoi vain 20 euroa. Normaalihinta oli 140 euroa. Tämä vaate toimii tunikana housujen kanssa ja mekkona sukkahousujen kanssa. Pitkähihainen paitakin käy kietaisuvaatteen alle. Ruskean ja okran sävyinen kuosi on kiva. Vaate näyttää paremmalta päällä kuin sovitusnuken päälle heitettynä.

Asusteita ostin tämän puolen vuoden aikana vähän, vain 2 paria vapaa-ajan kenkiä, jotka esittelin tässä postauksessa.

Nämä puolen vuoden vaateostokset maksoivat 428 euroa. Alkuvuoden aikana hankitut asusteet löytyvät täältä  ja vastaavana aikana ostetut vaatteet on esitelty täällä.

Yhteensä vaatteisiin ja asusteissin upposi rahaa vuonna 2014 siis n. 654 euroa. Tästä "budjetoituihin" vaatteisiin (saapikkaisiin, vapaa-ajan kenkiin, ulkoilutakkiin, nahkatakkeihin ja pitsitakkiin) meni rahaa n. 283 euroa ja heräteostoksiin 371 euroa.

Tänä vuonna meni yllättävän paljon rahaa heräteosoihin. Minulla on ollut viime vuosina ns. nollavuosia, jolloin en ole ostanut yhtään vaatetta. Tämän vuoden tilanteesta voi syyttää tai kiittää lamaa, sillä nyt on ollut paljon todella edullista ja kivaa vaatetta alennusmyynneissä tarjolla.

Näitä vaatteista voi myös päätellä mitä blogin puolella on vuonna 2015 tarjolla. Ainakin mekkojen tuunausta, valkoisen pitsitakin ompelua, pitsipaidan tuunausta ja mekon ompelua sarongeista.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Mun suosikkeja on tämä viimeinen ja tuunattavaksi ostettu oranssi mekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja löytöjä! Pitääpä katsoa oma viime vuoden saldo! :)

      Poista
    2. Oranssista mekosta minäkin pidän hyvän tukevan jerseyn vuoksi, vaikka malli on vielä vähän tylsä. Mutta se on korjattavissa. Viimeinen on täydellinen sellaisenaan. Tässä katsauksessa on se hyvä puoli, että tulee seurattua rahankäyttöään. Ei sitä muuten vuoden lopussa muista, mitä alkuvuodesta on tullut ostaneeksi.

      Poista
  2. Mukava nähdä myös näitä ostettuja vaatteita! Minulla ei tule ostettua nykyään kuin ulkovaatetta (joitain takkeja ja lenkkelilyvaatetta) ja kenkiä, muuten menee pitkälle itsetehtyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin paljon se ostaminen keskittyy nykyään siihen, mitä ei itse ppysty tai halua tehdä. Nahka, kengät ja ulkoiluvaatteet on juuri sellaisia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...