Taavetinsaari

Mäntän taidetarjonta ei rajoitu ainoastaan sisätiloihin, vaan Joenniemen kartanon pihaan levittäytyy myös patsaspuisto. Taavetinsaaren maisemat ovat jo sinänsä elämys. Upea moderni silta saareen tekee maisemasta  minun mielestäni jotenkin "japanilaisen". 

Maisemassa on luonnonmuotojen ja kovien graafisten muotojen hienoa toistoa ja kontrastia. Maisemaa on avattu taitavasti karsimalla ja yksinkertaistamalla. 

Oman hienon lisänsä tuo tämä vierailijoiden osallistuminen maiseman luomiseen.

Lukuisat vierailijat ovat liimanneet pääsylippuina toimineet hopeiset ja kultaiset tarrat puun lehtiin pois lähtiessään.

Auringonvalon heijastuminen tekee puusta suorastaan satumaisen.

Taavetisaaressa meitä tervehtii tämä Akseli Stenlundin 30-luvulla veistämä "kivenkantaja". Kuvanveistäjän urasta haaveillut mänttäläinen Stenlund kaatui talvisodassa. Patsas kuuluisi olla syvemmällä vedessä, mutta vesi on tänä vuonna matalalla.  

Matti Kalkamon työt on valmistettu lujitemuovista. Nämä Kalkamon valkoisia mallinukkeja muistuttavat hahmot vetoavat minuun jo ammattinikin  puolesta. Niihin liittyvä symboliikka on minulle jotenkin helposti avautuvaa ja tunnistettavaa. Tartun itsekin helposti "erilaisiin mallinukkeihin" omissa projekteissani.   

Oona Tikkaojan teos on tehty polykarbonaatista, akryylistä, alumiinista ja vanerista. Lasten mielestä tämä oli "hyrrä". Itse asiassa minullekin tästä tulee mieleen lattialla pyöritettävät värikkäät hyrrälelut. Toistuvien värien vuoksi mieleen nousee myös kaleidoskooppi.

Taavetinsaari tarjoaa hienon kävelylenkin taiteen parissa maisemista nauttien. Hyvän hiekkapolun ansiosta siitä pääsee nauttimaan myös lastenvaunujen kanssa kulkevat ja "kehnojalkaisemmat". 

Mäntän paviljonki

Tämä Mäntän uusi taidepaviljonki on kuin taideteos itsessään. Lisäksi se on hieno puutyötaidon mestarinäyte. Rakennus on tehty kokonaan puusta täysin suomalaisin voimin. Yhtään metallista rakennetta paviljongissaei ole, vaan kaikki tukirakenteetkin ovat puuta. Rakennuksessa on kuulemma vain pari suoraa kulmaa, joiden sijaintia ei kukaan ole vielä löytänyt. Sääli vain, että paviljongin suunnittelija on ulkomailta. Espanjalainen akkitehtitoimisto MS_XI ymmärsi Parallels-suunnitelmassaan uudella tavalla Serlachiuksen, puun ja Mäntän välisen yhteyden. No, joskus etäältä näkee selvemmin...   

Moderni rakennus keskustelee hienosti vanhan kartanon kanssa. Kontrastia on tarpeeksi muttei liikaa.

Paviljongin monet ikkunat saavat aikaan heijastuksia, jotka hämäävät ympäristössä kulkijoita. Välillä on vaikea hahmottaa rakennuksen todellista kokoa ja muotoa. 

Rakennus polveilee ja mukailee maaston muotoa. Ajan myötä puupintojen pitäisi harmaantua, jolloin se maastoutuu ympäristöön vielä paremmin.

Täytyy ihailla mänttäläisten hullua rohkeutta! Tätä pitäisi saada hiukan myös Tampereelle. Sekä rakennus että sen taidesisältö on aivan maailmanluokkaa. Mänttä kilpailee ainakin minun kohdallani tästä eteenpäin Helsingin kanssa taidematkan kohteena.

Seuraavia näyttelyitä ja kuvataideviikkoja odotellessa...

Gösta ja Gustaf

Nykyisin siis Joenniemen kartanon museoita kutsutaan nimellä Gösta, ja entistä Serlachius-yhtiön pääkonttoria eli "valkoista taloa" nimellä Gustav. Kävimme tutustumassa molempiin yhden hikisen ja helteisen perjantaipäivän aikana. Göstan uudessa paviljongissa oli tarjolla upea kattaus sekä kotimaisia että ulkomaalaisia huippunimiä. Näin ensimmäistä kertaa "livenä" mm. Damien Hirstin, Andy Warholin, Roy Lichtensteinin ja Paul Osipowin töitä.

Riiko Sakkisen taidemuseoita kritisoiva "MuNA - Museum of no art" -teos on rohkea veto niin taiteilijalta kuin museoltakin. Eija-Liisa Ahtilan neljälle seinälle heijastettu videoinstallaatio, jossa esiintyy mm. Kati Outinen, on hauska ja ajatuksia herättävä.

Modernin taiteen paviljongin läheisyys on hienosti vaikuttanut myös historiallisten kokoelmien uudenlaiseen ja rohkeampaan esille tuomiseen. Teoksia kehysti upeat phototapetit ja seinämaalaukset, joiden teksteissä pääsivät ääneen teosten mallit, eläimet ja jopa tuonelan lautturit. Upea ja moderni tyyli on korvannut pölyttyneen museomaisen  tavan esittää arvoteoksia.

Jokainen on taiteentuntija.

Vanhan kartanon puolella pääsee kapeita portaita pitkin vanhaan viinikellariin. 

Gustav- museossa tutustuimme vaikuttavaan Gustav Serlachiuksesta kertovaan "Paperiperkele"-näyttelyyn. Tarjolla olevat kuulokkeet kannattaa ehdottomasti laittaa päähän, muuten näyttelystä ei saa mitään irti. Kuulokkeista tulviva esitys yhdessä hienon kuvaelman kanssa avaa aivan uuden näkökulman Mäntän historiaan. Minua vaivasi taas "ammattitauti", eli syynäsin hienot lavastukset yksityiskohtia myöten ja ihailin upeata käsityötä ja luovuutta.Tällaisten näyttelyiden pystyttäminen vaatii todella paljon taitoa!

Lisäksi tutustuimme "Gustavin enkelit" -näyttelyyn ja hienoon "Wanhaan apteekkiin", jossa oli tarjolla myös vanha kamera, erilaisia kuvaustaustoja ja historiallisia asuja lapsille valokuvan ottamista varten. Jos toiveen voi esittää niin myös aikuisten kokoa olevat vaatteet olisivat kiva lisä. Niin hauskoja valokuvia olivat! Gustavin toiminnalliset näyttelyt ovat elämys erityisesti lapsille ja nuorille. Ja kaikille muillekin, käykää ihmeessä! 

Gastroristeily Näsijärvellä

Kävimme ystävien kera risteilyllä Näsijärvellä Gastrolaivalla. Silloin oli vielä tavaton helle, ja järvellä oli onneksi hiukan viileämpää.

Lähdimme Laukontorilta. Terassilaivat olivat täynnä helteen näännyttämiä janoisia.

Samaan aikaan oli meneillään soutukilpailu.

Pääruokana tarjoiltu lampaanfile oli aivan täydellistä. Alkuruokana oli kaksi pientä annosta, toinen rapua ja toinen aivan taivaallista lammasmakkaraa. Miten makkara voikin olla niin hyvää! Kuvaa niistä ei tullut otettua, kun nälkä oli niin kova, että annokset katosi saman tien...

Ennen jälkiruokaa nautittiin kannella jo hiljalleen laskeutuvasta auringosta.

Ensimmäinen jälkiruoka-annos oli herkullinen, ja sopiva tällaiselle raparperinrakastajalle!

Toinen jälkiruoka oli myös erittäin hyvää, jännä yhdistelmä runsaasti kypsytetystä juustosta, manteleista ja karpalohillosta.

Lehtikoristeiden uudet omistajat

Nuoruuden vanha festarihattu pääsi uuteen käyttöön perinteisessä lappuarvonnassa. Onnettarena toimi naapurihuoneessa oleileva nuori it-velho, joka on tämän bloginkin teknisissä ongelmissa autellut. Arvonnan myötä lehtikoristeiden uusiksi omistajiksi pääsivät MILLA ja KAZE. Lisäksi itsevaltaisen tuomarin oikeudella lähetän ylimääräisen lehtikoristepaketin KRISTALLE. Syynä tähän on hänen viestissään antamansa vinkki uuteen postaukseen, jonka johdosta kaivelin laatikosta esiin jo melkein unohtamani käsintehdyt nukkeni. Pyydänkin nyt, että ehtiessään MILLA, KAZE ja KRISTA lähettäisivät yhteystietonsa blogini sähköpostiin vaateviidakko@gmail.com pakettien postittamista varten. Onnea voittajille!

Mäntän kirkko

Kun olimme kiertäneet kirkon perusteellisesti  Kaarina Kaikkosen "paitahuntuun" tutustuessamme, oli seuraavaksi luontevaa astua sisään kirkkoon. Meitä tulikin yllätykseksemme vastaan opas, joka esitteli meille kirkkoa asiantuntevalla innostuksella ja ylpeydellä. Seurakunta osasi selvästi hyödyntää Kaikkosen teoksesta syntyneen vetoavun markkinointiin, ja se ei ole mikään huono asia. Kaikki tänä päivänä tarvitsevat markkina-apua, ja parhaimmillaan se on positiivista ja asiallista laatua, kuten tässä tapauksessa.    

Mäntän kirkon on rakennuttanut ja lahjoittanut seurakunnalle G.A: Serlachius Oy. Kirkko vihittiin käyttöön 1928. Tyyliltään se edustaa pohjoismaista barokkia. Kirkon on suunnitellut W.G. Palmqvist. Kirkko on nykyään museoviraston suojelussa. 

Kirkko on koristeltu runsaalla määrällä Hannes Autereen upeita puuveistoksia. Minun mielestäni juuri veistokset tekevät Mäntän kirkosta ainutlaatuisen ja erilaisen. Etenkin saarnastuoli on mieleenpainuva.

Ylhäällä urkuparvella näkyy Eric O:W. Ehrströmin tekemä lasimaalaus, jossa on G:A. Serlachius Oy:n "logo". Se oli kuulemma pitkään piilossa urkujen takana, mutta on taas ollut näkyvissä urkujen uusimisen jälkeen.
 

Kirkon alttaritaulun on maalannut Alwar Caven. Maalauksen maisema, ihmiset ja lampaat ovat mänttäläisiä. Minusta tässä on hieno yhteys ulkopuolella olevaan Kaarina Kaikkosen teokseen, joka on koottu mänttäläisten paidoista. Otetaan monta arkista asiaa ja yhdistetään ne kokonaisuudeksi, näin saadaan aikaan jotain, jossa on vertauskuvallista ajatusta. Luulenpa, että jotkut aikalaiset ovat kauhistelleet alttaritaulun arkisuutta samaan tapaan kuin Kaikkosen työtä on arvosteltu. Tavalliset mänttäläiset nyt mallina alttaritauluun! Ei mitään koristeellista tai muuta mahtimontista, barokkityyliin sopivaa.

Myös alttaritaulun sivuilla olevat lasimaalaukset ovat Cavenin töitä.

Palkinto kymppitonnin kunniaksi

Ensimmäiset 10 000 kävijää blogissani tuli täyteen ihan varkain. Työkuvioiden, helteiden ja kaikenlaisten kesäharrasteiden vuoksi huomio oli hiukan muualla. Olen ollut myös vähän laiska postailemaan viime aikoina. No, nyt tilanteeseen herättyäni ajattelin palkita teitä lukijoitani pienellä palkinnolla, teillehän kunnia tästä saavutuksesta kuuluu. Koska en voi palkita kaikkia, jaan pienimuotoisen arvonnan kautta kaksi pientä syksyistä pakettia.

Esittelin aikaisemmin blogiyhteisön kautta saamani haasteen yhteydessä tekemiäni lehtikoristeita tässä postauksessa. Kaksi lukijaa saa nyt ajankohtaisesti syksyisen lehtikoristepaketin. Pakettiin kuuluu kaksi lehteä, toinen käsinvärjätty, silkkipainettu ja helmikoristeltu koivunlehti, ja toinen käsinmaalattu, helmikoristeltu vaahteranlehti. Lehdet ovat ylijäämäjuuttia ja niiden takana on rintaneulakiinnitys. Niillä voit koristella huivin, takin, laukun, hatun, verhon, ihan mitä vain haluat!

Palkinnon arvontaan voit osallistua jättämällä viestin tämän postauksen viestikenttään tämän viikon loppuun mennessä.
 

Kukkaisviikon tunnelmia

Jokavuotinen käväisy kukkaisviikoilla alkoi Tivolissa nautituilla lämpimillä leivillä. Vuohenjuusto-kasvisleipäni oli todella hyvä, eikä siippakaan moittinut kahden kalan leipäänsä. Nälkä on tietysti aina paras mauste... 

Koskikeskuksen laitamilla ihailimme sambakoulu Roseiran hienoa kulkuetta. Kuuma taisi tanssijoilla olla tällä helteellä sambatessa. Puvut olivat todella hienoja, varsinaisia käsityön mestarinäytteitä! Sekä erilaisia mielikuvituksellisia pukuja että tanssijoita oli todella paljon, aivan pienistä tytöistä ja pojista "varttuneimpiin leideihin". 

Näiden pukujen etuosassa oli vihreä pelikorttiteema... 

...ja saman puvun selkäosassa hiukan pelottavan näköinen hoitsuteema! 

Tampereen ehkä paras terassi tällä hetkellä on Jack the Roosterin terassi. Miljöö on loistava, ja musiikki kunnon raskasta rokkia, eikä mitään listahittejä tai hissimusiikkia. Ruokakin on maittavaa, jos nälättää. Testattu on, parikin kertaa.

Vaatteita ja aatteita

Kaarina Kaikkosen mänttäläisten käytetyistä paidoista tehty teos "Totuuden henki" on 100% onnistunut taideteos. Tämän mielipiteen olin muodostanut jo ennenkuin kävin itse sitä katsomassa. Miksikö? Siksi, että se täytti taiteen tärkeimmät tehtävät: herätti mielenkiintoa ja kiivasta keskustelua sekä nosti tunteita. Luultavasti suureksi harmikseen tämän teoksen kiivaimmat vastustajat siis auttoivat tätä teosta nousemaan merkitykselliseksi taideteokseksi. 

Olin nähnyt kuvia tästä teoksesta, mutta paikan päällä omin silmin nähtynä teos oli positiivinen yllätys. Vaikka teoksessa on tumman alaosan ja vaalean siipimäisen kuvion välistä kontrastia, niin teos on yllättävän värikäs. Kaikkonen on maalannut paidoilla kuin värillä ja siveltimellä. En tiedä sisältyykö väritykseen varsinaista viestiä, mutta siitä syntyvä visuaalinen leikki on silmiä hivelevä. Ainakin minulle värikkyys tuntuu viestittävän, että paitojen omistajatkin ovat kaikki erilaisia, ja sellaisina hyväksyttäviä.

Paidoilla hunnutettu kirkko oli suorastaan pakko kiertää ympäri ja tutkailla sitä joka kulmasta. Näkymä oli aina uusi ja erilainen. Harvoin kirkkoa tulee näin tarkkaan kierrettyä. Täytyy antaa Mäntän seurakunnalle kymmenen pistettä rohkeudesta, ennakkoluulottomuudesta ja avoimmuudesta uusille ideoille!

 Vaikka seurakunta on saanut paljon positiivista hehkutusta, on joitakin myös harmittanut kirkon "halventaminen ryysyillä ja pyykkinaruilla". Itse en ymmärrä, miksei paitamme voi koristaa kirkon ulkoseinää, jos me paidoissamme kelpaamme kirkon sisäpuolelle? Ilman "ihmisiä käytettyine paitoineen" ei ole myöskään seurakuntaa.

Taidetta arvostetaan usein välineen ja tekniikan perusteella. Kun itse aikoinaan luovuin öljyvärimaalauksesta ja siirryin tekemään muuta muilla tekniikoilla, sain perustella päätöstäni jatkuvasti. Olin kuulemma luopunut "taiteilusta". Monille ainoastaan öljyvärimaalaus edusti taidetta. Myönnän, että tunnen ammattini puolesta lukkarinrakkautta tekstiilejä kohtaan, mutta uskallan siltikin väittää, että "ryysyistä" voi tehdä sisällöllisesti ja visuuaalisesti yhtä arvokasta taidetta kuin millä tahansa muullakin tekniikalla.

Kaikkosen teoksia olen ennenkin ihaillut, mm. hänen installaationsa "Tie" Helsingin suurkirkon portailla oli vaikuttava. Teokseen oli käytetty n. 3000 miesten pikkutakkia. Paikan päällä niitä takkeja tuntui kyllä olevan enemmänkin...Kuvia Kaikkosen muista töistä löytyy tästä linkistä.

Oikeastaan paras puoli näissä teoksissa on se, että ne katoavat. Kaikkonen käyttää installaatioissaan kierrätettyä materiaalia, joka kierrätetään edelleen teoksen purun jälkeen. Tämä on ajan hengen mukainen ja ekologinen tapa tehdä taidetta, sillä maailma on täynnä valmista materiaalia. Nämä teokset muistuttavat ainakin minua siitä, että me kulutamme ja ostamme liikaa. Kenties tämäkin on osa "Totuuden hengen" sanomaa.