sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lähikuvausharjoituksia ja ilahduta bloggaajakaveria- haaste

Sain tämän haasteen Mellun Hollywool- blogin monitaituri Mellulta. Tässä haasteessa ilahdutetaan bloggaajakaveria. Säännöt menevät näin:

1. Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt, ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. (Päätät itse määrän.)

2. Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haasteen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla, esimerkiksi postaamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

3. Voit toki ilahduttaa jo haasteessa mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei enää tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Haastan mukaan Tylliritari- blogin Sinin.

Sitten vähän valokuvausasiaa:

Kuten jossain välissä jo mainitsinkin, sain siipaltani viime jouluna kivoja lahjoja: uuden laajakulmaisemman objektiivin ja close up- eli lähilinssisarjan. Objektiivia käytän etenkin luontokuvauksessa.

Kummallakaan objektiivillani ei kuitenkaan pääse kovin lähelle kuvattavaa kohdetta. Lähikuvaukseen on olemassa omat objektiivinsa, jotka ovat mielettömän kalliita. Ne voi korvata käyttämällä paljon halvempaa ratkaisua eli close up- linssejä. Nämä linssit ovat objektiivin päähän kiinnitettäviä linssejä, joita voi tarpeen mukaan kiinnittää myös useampia peräkkäin.


Kuvassa on nahkainen linssisarjapaketti, jossa on +1, +2, +4 ja +10 linssit. Kuvassa edessä pari linssiä sekä uusi objektiivini.


Linssien kiinnittäminen ja niillä kuvaaminen on melko helppoa. Linsseillä saa otettua kuvia vielä paljon lähempääkin kuin nämä keväiset tulppaanikuvat. Käytin lähilinssiä mm. tämän postauksen lähikuvissa.


Käsityöbloggaajalle lähilinssit ovat tarpeen silloin, kun haluaa ottaa selkeitä kuvia koruista, napeista, koristeista tai esim. neuleen pinnasta. Lähilinsseillä on myös hauska leikkiä ja ne kulkevat pienen kokonsa vuoksi näppärästi mukana luonnossa, jos haluaa vaikka ötökästä hyvän kuvan.


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Vanhoista sohvatyynyistä uudet keväiset tyynyt

Ostimme viime kesänä uuden sohvan. Samalla olohuoneen kalusteet alkoivat vaihtua vaaleasta "ysäriviilupyökistä" tummaan ja täyspuiseen kalustukseen. Uudessa olohuoneen sisustuksessa on kierrätyskeskuslöytöjä, itse tuunattuja ja uutena ostetuja huonekaluja. Syynä sohvan vaihtoon ei ollut kyllästyminen, vaan vaalea sohva tuli tiensä päähän. Vaalea sohvanpäällinen pinttyi rumaksi farkuista lähteneen sinisen irtovärin vuoksi, jatkuvasta suojaamisesta ja puhdistamisesta huolimatta. Meidän pitkäksi venähtänyt nuori it-velho viimeisteli sohvanvaihdoksen hyppäämällä sohvalla iloisesti istualtaan niin, että jousirakenne hajosi. Sanomattakin oli selvää, että uusi sohva on niin tumma, että farkuilla voi huoletta siinä istuskella.

I made some new fresh spring covers for our old and dull looking light beige sofa cushions. I bought some colorful "apple and pear"- patterned cotton fabric to make the new covers.  After sewing a few seams I had brand new looking cushions. Now spring may come! 



Säästin kuitenkin vanhan sohvan suuret ja laadukkaat nojatyynyt  myöhempää käyttöä varten. Kuvassa uudella mustanruskealla sohvalla vanhan sohvan vaaleanbeessi tyyny. Jotainhan näille tyynyille piti tehdä, eihän nämä nyt sovi ollenkaan yhteen...


Rikoin jo reilun vuoden kangaslakkoni ostamalla Eurokankaasta tyynyihin uuden päällyskankaan, kaapista kun ei löytynyt mukavan keväistä kangasta päällisiin. Mukaan tarttui "omppu ja päärynä" -kuosinen 100% paksu puuvillakangas.


Toteutin ompelussa "zero waste"- ajatusta, sillä kaappini ei kaipaa enää yhtään turhaa kangaspalaa. Ostin 150 cm leveätä kangasta tasan 130 cm, jolloin siitä sai leikattua kaksi sopivan kokoista päällistä vierekkäin. Leikkasin ensin molemmista hulpioreunoista reilut nauhat. Ompelin tyynynpäällisen nurjalle puolelle hulpioista solmiamisnauhat. Päällinen on ommeltu ensin huolittelemalla kangaspalan päädyt ja sitten taittelemalla pala sopivaksi sivusaumojen ompelua varten. Koska päällinen on ommeltu yhdestä palasta, omenat ja päärynät ovat nurjalla puolella ylösalaisin, mutta eipä se minua haittaa!


Tämä oli todella nopea ja helppo vanhojen tyynyjen keväinen uudistus. Kangas maksoi 19.30 euroa, eli hintaa tuli vajaan kympin per tyyny. Vanhoja sohvatyynyjä on vielä muutama jäljellä, ehkä sohvan ilme vielä muuttuu... Mutta nyt kevät saa tulla!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

1-vuotisarvonnan voittaja

Arvontaan osallistui valtava määrä lukijoita! Arvontalappuja rustatessa meni melkoinen tovi...Tällä kertaa onnenhattuna toimii Seppälän loppuunmyynnistä ostamani knallia muistuva hattu. Seppäläthän myytiin uudelle omistajalle ja aika moni liike sulkee ovensa lopullisesti. Muutama pieni alelöytö jäi loppuunmyynnistä käteen. Mielenkiinnolla odotan Seppälän luvattua suunnanmuutosta. Toivottavasti suomalainen vaateketju löytää asiakkaansa ja paikkansa markkinoilla!

Ja sitten asiaan. Onnettarena toimin tällä kertaa minä itse.




Ja onni suosi tällä kertaa Salliusta. Onnea Sallius! Jos lähetät yhteystietosi blogini sähköpostiosoitteeseen : vaateviidakko@gmail.com, niin paketti, joka sisältää "Sisusta rennosti"-kirjan ja kangasta, tulee sinulle pikaisesti.

Kiitokset kaikille osallistuneille!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kimonojakku hapsuilla

Tässä on kolmas versioni kimonojakusta. Kaava on sama kuin tässä keväisessä kimonojakussa, hiukan levennettynä vain.

This is my third version of fashionable kimono tunic. This time I added long lilac tassels to the sleeves and hem. This kimono tunic is my favourite version so far.
   

Lisäsin tähän versioon muodikkaat hapsut. Hapsunauha on yleensä tosi kallista, mutta löysin tätä nauhaa tosi edullisesti ompelutarvikeliikkeen poistopöydästä 20 sentin metrihintaan. Nauha on kuulemma vaurioitunut auringossa ja väritys on epätasainen. No, ehkä olen sokea, mutta en huomaa mitään värivirhettä. Ostin hapsunauhaa kahta eri väriä kokonaiset rullat, eli kaiken mitä poistopöydässä oli tarjolla...


Hapsut ovat hauskoja, ne reagoivat jokaiseen pieneenkin liikkeeseen. Tämä kolmas versio on suosikkini tähän astisista kimonokokeiluistani. Mutta ei varmaan vieläkään viimeinen...


PUKEUTUMISNEUVOJAN VINKKI: Hapsut luovat pidentävän ja hoikentavan vaikutelman. Leveä vyö vyötäröllä lisää hoikentavaa vaikutelmaa. Vaikutelma syntyy, vaikka laittaisit vyö jakun alle ja jätät jakun edestä auki niin, että vyö näkyy. Jos et käytä vyötä, väljät vaatteet kannatta aina kuitenkin jättää vähän auki edestä, sillä eteen muodostuvat pystylinjat luovat pidentävää ja hoikaa vaikutelmaa. Jos taas suljet vaatteen edestä, se antaa säkkimäisen, ryhdittömän ja keskivartaloon massaa lisäävän vaikutelman. Näin käy etenkin rintavalle, sillä vaate laskeutuu rintojen päältä suoraa alas ja antaa näin vatsakkaan vaikutelman. Pitkälle, hoikalle ja pienipoviselle väljä edestä suljettu yläosa saattaa sopiakin.  

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kirpputorikierros ja luentoilta

Minä ja vaatetusalan opiskelukaverini parinkymmenenen vuoden takaa teimme ostoskierroksen Tampereen kirpputoreilla. Syynäsimme läpi tarjonnan UFF:lla, Fidassa ja Tarinassa.

We did a little shopping tour around the flea markets in Tampere. We stopped to have lunch and coffee with cake at Bistro Venla. This week we also visited a nice "Bobbin lace as a hobby" -exhibition and lecture at Verkaranta. Berenike from blog "Berenice`s Hair"  kept us a lovely and inspirational lecture about blogging as a hobby.   


UFF tarjosi ostokset tasarahalla. Liike on siisti ja valikoimaa riittää.



Kirpputori Cafe Tarina on myös siisti, hyvin viihtyisä ja idyllinen. Yläkerta näyttää antiikkiliikkeen ja vanhanajan kahvilan risteytykseltä. Alakerrassa on myyntipöytiä.


Fidan ikkunaa on pakko ihailla, esiinpano on kuin putiikissa ikään. Vaatevalikoimaa oli tolkuttomasti. Kirpparikierros toimii aina hyvänä rokotteena turhaa ostamista vastaan, eihän tämmöisessä määrässä käytettyjä vaatteita ym. muuta tavaraa ole mitään järkeä!


Shoppailun välissä oli pakko tankata. Bistro Venlan kakut ovat ihania, kuvassa valkosuklaa-karpalokakku kinuskikastikkeellla, taivaallista! Täytyy kehua myös täytettyjä perunoita ja salaatteja.


Kirpparilta jäi käteen pari aasialaistyylistä paitaa tuunausta varten. Paidat ovat sen verran kauhtuneita etten käytä niitä sellaisenaan. Otan niistä talteen itämaiset nauhanapit, brodeeraukset ja batiikkikuviot. Napit maksavat uutena 3-5 euroa kappale, joten yhteensä seitsemästä napista kannatti maksaa 4 euroa, sen enempää nämä paidat eivät yhteensä maksaneet.


Saman kaverin kanssa eksyimme tiistaina Verkarantaan. Katsastimme Käsi-ja-taideteollisuuskeskus Verkarannan ihanan "Nypläys harrastuksena"- näyttelyn. Siinä on myös käsityö, jota olisi kiva osata. Monipuolinen näyttely esitteli nypläämällä tehtyjä tauluja, koruja, asusteita ja vaatteiden somisteita. Kiva olla liikkeelä sellaisen ihmisen kanssa, joka jaksaa myöskin huokailla tällaisten käsitöiden edessä. Kyllä meillä Suomessa on paljon niin taitavia tekijöitä!

Näyttelykierroksen jälkeen kävimme kuuntelemassa yläkerrassa luennon "käsityöbloggaajan elämää". Luennoitsija oli vaihtunut viime tingassa sairastumisen vuoksi, mutta se ei haitannut yhtään. Berenike "Berenice`s hair"- neuleblogista piti meille innostavan luennon bloggaamisen eri mahdollisuuksista. Vuoden blogia pitäneenä oli kiva kuunnella kahdeksan vuotta bloganneen käsityöläisen ajatuksia. Bereniken blogin linkki löytyy vastaisuudessa myös omasta blogiluettelostani.


Verkarannassa on myös ihania käsityöläispuoteja, kuten Pikku Putiikit ja Ateljeekatu. 


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vaateviidakon 1- vuotisarvonta

Olen siis viettänyt Vaateviidakko- blogin parissa jo kokonaisen vuoden. Uudesta harrastuksesta on tullut jo osa rutiinia, mutta hauskaa tämä bloggaaminen on yhä edelleen. Parasta tässä harrastuksessa on se, että se pakottaa jonkinlaiseen tavoitteellisuuteen muidenkin harrastusten suhteen. Koska postattavaa pitää saada aikaiseksi, täytyy saada käsityönsä valmiiksi ja valokuvat otettua. Näiden harrastusten mukava sivuvaikutus on se, että rahaa säästyy. Kauppaan olisi helppo mennä ostamaan haluamansa, mutta nyt tulee ensin mietittyä, miten sen saman saisi itse tehtyä, ja tulisiko siitä sitten kiva postaus blogiin.


Kiitos, kun olette jaksaneet roikkua mukana! Synttäreiden kunniaksi arvon lukijoiden kesken paketin johon kuuluu n. 6 metriä kevyttä akvarellikukkakuvioista puuvillasekoitekangasta ja "Sisusta rennosti"- kirja.

Kangas on L-Groupin tehtaanmyymälästä ostettua teollisuuden ylijäämää. Se taipuu vaikka verhoiksi tai vaatteeksi. Pari vaatetta olen jo tästä kankaasta tehnytkin, niitä voi käydä vilkaisemassa tässä ja tässä linkissä.

"Sisusta rennosti"- kirja on täynnä kauniita kuvia, joissa yhdistetään vanhaa, uutta ja itse tehtyä kauniiksi kokonaisuuksiksi.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen perään. Arvonta loppuu sunnuntaina 22.3.2015. 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Keväinen kimonojakku

Toinen kimonojakkukokeiluni sai vähän enemmän muotoa ja istuvuutta vyötärölle kuin tämä edellisen postauksen kimonokokeilu.

This kimonolike tunic I made for myself is more formal than this first one.  


Tämä sopii ehkä paremmin vartalotyypilleni, mutta ei ole enää niin rento "turvavaate" kuin ensimmäinen versio. Tämä kimonojakku on jopa melko asiallinen vaate.


Lisäsin eteen ja hihansuihin koristeeksi sydänkangasnauhaa, jota ostin Tiger- hömppäkaupasta. Koristeellisen kiinnityshakasen löysin ompelutarvikelaatikostani.


Tästä tasokuvasta näkee kimonojakun rakenteen paremmin. Tähän jakkuun tein oikein paperisen kaavan muutaman itsestäni ottaman mitan pohjalta. Tästä versiosta tuli mielestäni liian tyköistuva eikä kimonomaisen väljä, joten lisäsin kaavaan vähän leveyttä seuraavaa kimonoa varten.



torstai 12. maaliskuuta 2015

Neliömäinen kimonojakku

Kävimme hiihtolomaviikolla shoppailemassa kevätvaatteita kahden vanhemman leidin ja neljän nuoren neidin voimin. Samalla tuli katsastettua ajankohtainen muoti, joka oli paljolti samantyylistä kuin nuoruuteni muoti 80-luvun lopulla: hattuja, haalareita, leveitä napapaitoja, revittyjä farkkuja ja shortseja. Jos minulla olisi tapana tuntea itseni vanhaksi, tässä tilanteessa olisi voinut niin käydä. Sen sijaan totesin vain, että muodilla on oma kiertokulkunsa. Nuorille neideille muoti näytti kelpaavan, ja vaatekasseja kertyi käsivarsille.

On ajan muodissa jotain kivaakin. Pitsivaatteita on nyt paljon, mekkoja, paitoja ja röyhelöhameita. Muistan, että minulla oli nuorena jopa pitsihousut. Pitsistä pidän yhä edelleen. Kaapissa odottaakin pari pitsikangasta vuoroaan...

Ehkä hauskin muoti-ilmiö tällä hetkellä on mielestäni kimonomaiset yläosat. Mutta kuten kuvitella saattaa, en ostanut sellaistakaan kaupasta, vaan päätin tehdä itse. Kankaitahan minulla kaapissa on. Shoppailin siis vain ideoita, en vaatteita.

This spring kimonolike tunics are very fashionable. I sewed this very simple kimono tunic for myself. Material is very light cotton blend with aquarelle flower design.   


Valitsin ensimmäiseen kimonojakkukokeiluuni tämän ohuen puuvillasekoitteen jota ostin L-Groupin tehtaanmyymälästä kokonaisen rullan 15 eurolla. Kankaassa on akvarellimainen tyylitelty kukkakuvio, joka on tällä hetkellä varsin trendikäs.


Eräässä naistenlehdessä näitä kimonojakkuja kutsuttiin "turvavaatteeksi". Sellaisen kun voi heittää muun vaatetuksen päälle suojaksi katseilta tai viimalta. 


Kimonojakun alle puin L-Groupin tehtaanmyymälästä 9.5 eurolla löytyneen mustan JAP-trikoomekon, jossa on epäsymmetrinen helma. Nahkasaapikkaat ovat vanhat kunnon 119 euron Tamarikset.


Tuulinen päivä....


Tämän kimonojakun tekemiseen ei kaavaa tarvittu, ainoastaan mittanauhaa. Sitten sakset käteen ja neliön leikkuuseen. Etukappaleelta leikkasin palan pois viistosti olkapäältä alas. Helppo kuin mikä! Tämä kimonomalli on kuitenkin makuuni vähän liian yksinkertainen, joten jatkan kokeilua vähän vaativammalla mallilla. Eli jatkoa seuraa.  

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Palaprojekti - Louhi-hame

Tässä luvatut paremmat kuvat jämäkankaista Kalevalan päivän viimeisinä tunteina valmistuneesta Louhi-hameesta. Hame ehti edellisen postauksen huonolaatuisilla yökuvilla nippanappa mukaan  "Käsityöblogit"- ryhmän helmikuun haasteeseen.

This "Louhi" skirt is made of different kind of wool textiles. With this skirt I took part to "Käsityöblogit"- Facebook groups February´s challenge. I added some appliques and decorative ribbon to the hem of the skirt. Pattern of this asymmetrical skirt I my own design.


Onneksi ilmakin oli nyt sen verran lämmennyt, että vilukissakin pystyi ilman talvivaatteita ulkona poseeraamaan. Fransan 12 euron alepaidan päälle piti kuitenkin heittää vielä vanha Kappahlin aletangosta 10 eurolla löytynyt puuvillaneulostakki. Takki on hauskan mallinen ja suosikkini jo monen vuoden ajan.


Hameen kirjailu on toteutettu tilkuista ja jämäneulelangasta. Lanka ja tilkut on kiinnitetty samaan aikaan leveällä siksakilla pohjakankaaseen. Kapea kukkakoristenauha on Tiger- hömppäkaupasta ostettua kankaista askertelunauhaa.


Nahkaiset "pitsikuviobootsit" on kymmenisen vuotta vanha  Elloksen alelöytö. Reikäkuvioiset bootsit maksoivat n.35 euroa. 


Tässä tämä kietaisuhame kokonaisuudessaan. Epäsymmetrisen kietaisuhamekaavan olen itse kuositellut peruskaavasta. Malli on aika kiva, joten teen varmaan toisenkin hameen samalla kaavalla. Vanha ruutunauhanpätkä löysi vihdoin paikkansa hameen vyötärö- ja solmiamisnauhoina. Vyötärön ja nauhat voi myös halutessaan jättää näkyville, jolloin hameen ilme muuttuu.


Helmet olen itse tehnyt kierrätys- ja ylijäämätarvikkeista, ohjeet ja lähikuvat löytyvät tästä linkistä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...