maanantai 30. marraskuuta 2015

Grafiikantyö "Puisto"


Jouluun päättyy ensimmäinen vuoteni myrkyttömän grafiikan parissa, mutta jatkan tätä harrastusta tietysti taas keväällä. Grafiikka on mielenkiintoista etenkin haastavuutensa vuoksi. Laattojen kaivertaminen on vaikeata. Siinä joutuvat myös sormet koville terällä painamisen takia, joten sormien puutuminen on on tämän tekniikan ikävä piirre. Täydellistä vedosta on melko vaikea saada aikaiseksi, lopputulos on aina yllättävä. Myrkyttömässä grafiikassa on lisäksi vaikea saada kahta identtistä vedosta, joten samasta laatasta tulee aina kymmenkunta erilaista variaatiota aiheesta.

Tässä muutama variaatio grafiikantyöstä "Puisto". Yllä on vihreällä painettu ensimmäinen versio, jonka jälkeen jatkoin laatan kaiverrusta lisäten yksityiskohtia. Toinen versio on monivärinen, jossa kaikki värit on levitetty yhdelle ja samalle laatalle. Tähän versioon olen lisännyt myös hiukan puuväreillä väriä, joten tämä versio on oikeastaan jo mixed media- työ. Kolmas versio on pelkästään ruskealla värillä painettu.



Tämä grafiikansarja on vasta toinen yritelmäni. Ensimmäinen grafiikantyö löytyy tästä linkistä.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Palaprojekti - sydänhameita

Nurkistani löytyvien kangaspalojen tuhoamisprojekti jatkui harmaansävyisten kangaspalojen parissa. Niihin lisäsin vielä vähän koristekirjailua pörröisiä neulelanganjämiä hyödyntäen.


Ensimmäiseen hameeseen käytin palan harmaata vakosamettia. Vyötärölle ompelin kujan ripsinauhasta. Kujaan pujotin punaisesta vinokaiteleesta ommellun nauhan, jolla säädetään vyötäröä sopivan kokoiseksi.


Sydänkoristeen ja helman tehosteraidan tein pörrölangasta. Kiinnitin ne hameeseen ompelukoneella siksakkia käyttäen.


Toisen hiukan pidemmän hameen ompelin paksusta jerseynpalasesta. Tällä kertaa vyötärön kiristysnauha on mustasta vinonauhasta tehty. Vyötärön kiristysnauha kannattaa kiinnittää apuompeleella nauhan keskikohdasta toiseen sivusaumaan, jotta se ei pääsisi vahingossa sujahtamaan kokonaan pois kujastaan. (Siis sydänkuvion puoleiseen sivusaumaan.)



Molemmista materiaaleista jäi vielä palaset yhteen hameeseen. Tähän tilkkuhameeseen ompelin kujan kiristysnauhoineen mustasta vinokaitaleesta. Myös helma on huoliteltu vinokaitaleella.


 Eri materiaalien yhdyssauman päälle ompelin mustan tehosteraidan kapeasta puuvillanauhasta.


Kankaat kannattaa kutistaa ennen yhdistämistä, niin ei sitten tule myöhemmin yllätyksiä vaatteen pesun yhteydessä. 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Salsahameita käsinvärjätystä pellavasta


Salsahamme on oikein klassikkojen klassikko ja etenkin meille 70-luvulla lapsuuttaan viettäneille tuttu ja mukava vaate. Olen tehnyt näitä hameita vuosien varrella etenkin itse käsin värjäämästäni ryppypellavasta. Ryppypellava sopii hyvin keveytensä ja laskeutuvuutensa vuoksi hyvin salsahamemateriaaliksi.


Näihin hameisiin uppoo etenkin yläkerroksiin hyvin muista projekteista ylijääneet palat. Käsinvärjätyissä pellavissa on kaikissa samankaltainen murrettu perussävy, joten melko erilaisetkin värit sopivat siedettävästi yhteen. Murrettu sävy syntyy luonnonpellavan ruskehtavasta pohjasävystä. Jos yläkerroksiin riittääkin lyhyemmät soirot niin alakerroksissa tarvitaan jo reilusti materiaalia. Helma näissä hameissa onkin sitten jo noin 12 metriä ympärykseltään! Ryppypellavaa täytyy olla helmassa reilusti takaamaan hameen näyttävyyttä.




Tuunasin vielä yhden paidan, tällä kertaa lisäsin sen etumukseen koristeeksi kirpputorilta ostetun pitsiliinan. Maalasin liinan kangasvärillä vapaasti leveää sivellintä käyttäen.


Paidan hihat ja helma on tuttuun tyyliin reikäleikkauksilla tuunattu. Huolittelu on tehty leveällä siksakilla.
 
 

Nämä salsahameet sopivat monen yläosan kanssa, esimerkiksi näiden suikalehihoilla tuunattujen paitojen kanssa.
 

Ohjeet pellavan käsinvärjäykseen löytyy tästä linkistä.
 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Vaatteiden ruiskumaalausta


Annoin melko perusteelliset ohjeet kankaiden ruiskumaalaukseen tässä linkissä. Samasta linkistä löytyy myös tiedot tarvikkeista ja väreistä. Kokeilin ensin ruiskumaalausta yllä olevaan kaupasta ostettuun halpistoppiin. Ei toiminut ollenkaan, kuten kuvasta näkyy. Joulunpunainen pohjasävy muutti kaikki ruiskutetut värit likaisensävyiseksi mössöksi.  


Sen sijaan lilahtavaksi itse värjätty T-paita toimii ruiskumaalauksen kanssa loistavasti. Tämän paidan olin vielä sitonut ennen värjäystä kangassuikaleilla mytyksi, joten siinä on valmiiksi hiukan kirjava ja batiikkimainen pohjaväri.


Kuvion sabluunana käytin saniaisenlehteä sellaisenaan. Asettelin sen vain nätisti ja sileästi paidan päälle. Ensin paidan sisään on hyvä asettaa riittävän suurikokoinen pahvi. Näin paita on varmasti tasaisesti aseteltu eikä ruiskutettu väri imeydy läpi paidan selkäpuolelle. Paidan on hyvä antaa kuivua ruiskutuksien välillä ja etenkin lopuksi ennen pahvin poistamista.


Tämäkin paita on tuunattu leikkaamalla sen helmaan ja hihoihin reikiä. Lyhensin samalla helmaa hiukan ja tein perusmuotoisista hihoista perhoshihat. Piirroksen punaiset viivat ovat leikkausviivoja. Leikkaaminen ei ole turhan tarkaa eikä symmetrisyydestä ei tarvitse kantaa huolta, koska malli on niin eläväinen ettteivät pikkuvirheet näy kuitenkaan.


Helma ja hihat reikineen on huoliteltu tiheällä siksakilla. Kannattaa huomioida leikkuuvaiheessa, että reiät suurenevat huolittelun aikana melko reippaasti. Ruiskumaalauksen olen tehnyt täysin valmiiseen paitaan huolittelun jälkeen.


Paidan seuraksi puin käsinvärjätystä pellavasta ompelemani hameen, jota käytin viime kesänä töissä ahkerasti. Hameeseen tein lehtiaplikaatiolla koristellun taskun. Taskun reunat on purettu hapsuille ja tasku on kiinnitetty hameeseen tiheällä siksakilla. Aplikaatio on leikattu sisustuskankaan palasta, joka kulkeutui kotiin vuosia sitten Eurokankaan "kassitarjouksen" yhteydessä.


Muistutan vielä, että tarvittaessa ohjeet kankaiden ja vaatteiden käsinvärjäykseen löytyvät tästä linkistä.


Vaatteiden värjäys ja maalaus on tuunauksista niitä kaikkein työläimpiä, mutta se on myöskin oikein mukavaa puuhastelua :) Aikaa ja malttia kannatta varata tähän työhön riittävästi.


torstai 5. marraskuuta 2015

Paitojen tuunausta suikalehihoilla

Ostin aikoinaan parilla eurolla nivaskan valkoisia peruspaitoja, joissa oli huonosti istuvat hihat. Näitä paitoja olen tässä pikkuhiljaa tuunannut uuteen uskoon. Suurimman osan näistä valkoisista T-paidoista olen ensin värjännyt eri sävyisiksi. Näistä paidoista leikkasin huonosti istuvat hihat ensin kokonaan pois.
Leikkasin hihat suikaleiksi joissa on suipot päät. Paidat ovat hiukan turhan pitkiä, joten lyhensin niiden helmoja hiukan. Ylimääräisen helman leikkasin myös suikaleiksi. Huolittelin sekä paidan helman että suippopäiset suikaleet tiheällä siksakilla. Venytin trikoota huolittelun aikana, näin reunat aaltoilevat kauniisti.  
Kiinnitin suikaleet kädentielle suikaleen keskikohdasta. Yhdestä suikaleesta tulee näin kaksi suikalehapsua kerralla. Sekoitin erisävyisten paitojen suikaleita keskenään. Tällä tavalla sain paitoihin monisävyiset suikalehihat.

Suikaleiden huolittelu on hiukan haastavaa varsinkin suippojen päiden kohdalla. Muuten tämä tuunaus on varsin helppo :) Siksakilla huolittelu kuluttaa melko paljon lankaa, joten käytin huolitteluun kaikenlaisia lankarullanjämiä. Eriväriset langat lisäävät hihoihin eloa ja monivärisyyttä.

Jostain syystä tykkään sekä tuunata että kuvata näitä paitoja syksyllä. Itse värjätyt sävyt näyttävät parhailta ruskaa vasten ;)

Ohjeet kankaiden ja vaatteiden käsinvärjäykseen löytyvät  tästä linkistä
Ohjeet kankaiden ja vaatteiden konevärjäykseen löytyvät  tästä linkistä.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kulttuuria monessa muodossa

 


Kävin aikaisemmin syksyllä kävelylenkin lomassa tutustumassa  Taideyhdistys ELo ry:n näyttelyyn Haiharan talissa. Nappasin sieltä mukaani kutsun yhdistyksen Pop up- näyttelyyn ja muistin jopa mennä sinne. Koska yhdistyksen väki vaikutti oikein eloisalta, mukavalta ja aktiiviselta, niin tulin sitten liittyneeksi jäseneksi. Elo tuo siis mukanaan näyttelyihin osallistumista, taidematkoja ja -kursseja. Odotan innolla :)


Kuljin Siperian alueella Kaarina Kaikkosen pikkutakkien varjossa. Teos "Varjo" koostuu 345:stä käytetystä pikkutakista, jotka hulmuavat tien päälle rakennetussa installaatiossa.


Ruokakulttuuria harrastimme tällä kertaa hyvässä seurassa Jyväskylän Fransmannissa. Kuvassa kokin tervehdys hauskasti taivutetussa lusikassa. Hauska tuunausidea... Ruoka ja palvelu oli kaikenpuolin hyvää, taso ja viihtyisyys oli mielestäni parempaa kuin Tampereen vastaavassa ravintolassa. Aterian jälkeen nautimme Sami Hedbergin stand up- esityksestä Jyväskylän paviljongissa. Ja nauroimme koko rahan edestä :D Hedberg tavoittelee Guinnessin maailman ennätystä, tavoiteena on siis 365 stand up- keikkaa vuoden aikana. Meidän keikkamme taisi olla numero 283, joten naurattamista hänellä siis vielä riittää...

Teimme perinteisen shoppailukierroksen "nuorten ja hiukan vanhempien leidien" voimin. Taas tarttui mukaan pussi tarpeellista vaatetta toisensa perään. Minä löysin itselleni ainoastaan nilkkurit Aleksi 13:sta 70% alehyllystä. Mustat nilkkurit maksoivat vain 19 euroa.

Pimeällä on kiva valokuvata valoja. Tällä kertaa kuvasin valomaalausta. Maalareina toimivat minun kummityttöni ja Tylliritari- blogia pitävän siskoni tyttö. Taitavia maalareita tytöt olivatkin :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...