lauantai 15. marraskuuta 2014

Kankaiden ja vaatteiden värjäystä pesukoneessa

Monet pelkäävät kankaiden ja vaatteiden värjäämistä itse epäonnistumisen pelossa. Olen värjännyt kankaita niin pesukoneella kuin käsinkin. Aina tulos ei ole aivan sitä mitä toivoo, mutta käyttökelvottomaksi en ole koskaan saanut mitään värjättyä. Joskus yllätys on positiivinen, ja lopputulos ylittää odotukset. Ja jos tulos ei ole haluttu, voi materiaalit vielä värjätä uudestaan päälle. Värjäämällä voi tehdä persoonallisesti uutta, tuunata olemassa olevaa ja kierrättää vanhaa.


Värit ja kiinnitysaineet:

Käytän kankaiden värjäämiseen Wennström Oy:ltä tilattuja värjäystuotteita. Yläkuvassa on heidän Seriprof- tuoteluettelonsa, josta uudemman version sähköisenä löytää tästä osoitteesta. Heidän sivuiltaan löytää muutakin tietoa värjäyksestä.

Olen käyttänyt värjäykseen Wennströmin Semitone- värjäysvärejä. Tarkat käyttöohjeet löytyvät tästä linkistä. Värjäysväriä voi tilata valmiiksi sekoitettuina väreinä tai sekoittaa itse perusväreistä väriopin mukaisesti. Yleensä olen sekoittanut oikeat sävyt itse. Värjäysvärin lisäksi tarvitaan tavallista suolaa 1 kg/ värjäykerta ja Semitone kiinnitysainetta, jota on yläkuvan ruskeassa paperipussissa. Semitone väriainetta en saanut kuvaan, sillä se on tällä hetkellä täysin lopussa.  

Ohjeet konevärjäykseen:

1. Esipese kangas, älä käytä huuhteluainetta.
2. Kaada suola(1kg) ja kiinnitysaine(n. 2.5 dl) suoraan tyhjään pesukoneen rumpuun ja pyörittele rumpua kädellä kunnes aineet valuvat reikien läpi rummun sisään.
3. Laita värjättävät kankaat ja/tai vaatteet koneeseen. Käynistä ohjelma ilman esipesua. Valitse korkein lämpötila mitä ko. värjättävät materiaalit pesuohjeen mukaan kestävät. Jos koneessa on eri materiaaleja, niin valitse lämpötila arimman materiaalin mukaan.
4. Kun kone ottaa vettä, avaa pesuaineluukku ja kaada väriaine pesuainelokeroon veden sekaan. Älä käytä pesu- tai huuhteluainetta värjäyksen yhteydessä.
5. Kun kone on suorittanut pesuohjelman, kankaasi ja/tai vaatteesi ovat valmiita. Suorita vielä kuitenkin jälkipesu, eli pese ne koneessa vielä uudestaan. 
6. Ripusta kuivumaan, en suosittele rumpukuivausta juuri värjätyille materiaaleille.
7. Puhdista koneen luukun osat sienellä ja pesuaineella. Pese kone pesuaineen kanssa vielä tyhjänä. 


Värjätyt pellavat kuivatetaan narulla.

Pellavan värjäys koneessa:

Pellavasta lähtee paljon värillistä nukkaa ja usein myös pieniä tikkuja. Pellavan värjäys etenkin isoina määrinä laittaa koneen koville ja saattaa jopa tukkia sen. Itse käytin pellavan värjäykseen kymmeniä vuosia vanhaa Lavamat- merkkistä pesukonetta. Kun se vihdoin meni rikki, en enää värjännyt pellavaa koneella. (Käsin kyllä, siitä lisää myöhemmin.) En usko, että elektroninen Samsung- pesukoneeni kestäisi pellavan värjäystä. Puuvilla ja viskoosi sen sijaan menevät hyvin uudellakin koneella. 

Älä kuivaa pellavia kuivausrummussa. Pellava saattaa hajottaa koneen nukalla ja pölyllä, ja pellava menettää pölyn mukana niin paljon massaansa, että kangas kuluu pilalle alta aikayksikön.

Jos värjäät esim. puuvillaa samassa koneessa pellavan kanssa, pese puuvillat vielä erikseen koneessa värjäyksen jälkeen, sillä puuvilla on usein aivan irrallisen pellavanukan peitossa.


Muut materiaalit:

Koneessa voi värjätä myös mm. puuvillaa, modaalia ja viskoosia. Olen värjännyt myös puuvilla- ja viskoosisekoiteita. Jos materiaalissa on esim. polyesteriä, on värjäystulos ennalta arvaamattomampi ja sävyltään vaaleampi. Vaatteissa tikkaukset eivät yleensä värjäydy. Napit tulisi poistaa ennen värjäystä. Valitse pesuohjelman lämpötila materiaalin pesuohjeen mukaan.

Silkin olen värjännyt aina käsin, sillä se on hyvin arka materiaali. Käsinvärjäyksestä postaan myöhemmin.

Varotoimet ja suojautuminen:

Värjäykseen liittyvä yleinen pelko on se, että tulee värjänneeksi samalla kaakelit, tilat ja päällä olevat vaatteensa. Olen värjäillyt jo kymmenisen vuotta, ja kodinhoitohuone on vieläkin puhtaan valkoinen. Väri tarttuu pysyvästi vain silloin kun siinä on kiinnitysaine mukana. Koneella värjätessä aineet yhdistyvät koneen sisällä, joten pelko on turha. Jos pelkkää väriainetta läikkyy, se lähtee helposti pinnoilta pyyhkimällä pois. Myös vaatteista väriaine lähtee pesemällä pois. Pesukoneen jälkipesu tyhjänä varmistaa sen, ettei koneeseen jää väriainetta.

Kiinnitysaine on haitallista iholle ja hengitettynä. Se on vieläpä hyvin pölyävää hienojakoista jauhetta. Hengityssuojain ja suojahansikkaat on välttämättömät kiinnitysainetta käsitellessä. Hansikkaita on hyvä käyttää myös väriä sekoitellessa, ellei halua värjääntynetä kynsiä.


Mitä kannattaa värjätä?

Samaan värjäyskoneelliseen kannattaa laittaa mahdollisimman paljon värjättävää, näin värjäys tulee edullisemmaksi. Itse laitan samaan koneeseen kankaita, vaatteita, pitsilappuja ja nauhoja. Nyt nauhoja ja pitsilappuja onkin sitten kaikissa mahdollisissa sävyissä. Niistä saa näyttäviä koristeluja moneen tarkoitukseen.

Jokaisessa värilastissa on myös T-paita tai kaksi, joita olen ostanut eurolla tai kahdella varastoon. Niin kankaita kuin vaatteitakin voi sitoa, jolloin tulee batiikkimainen lopputulos. Näin olen tehnyt alla olevan kuvan paidoille. Tikkaukset paidoissa jäävät valkoiseksi, muttei ei se minua häiritse.

Myös vanhat kulahtaneet topit, paidat ja farkut saavat jatkoaikaa tällaisessa käsittelyssä. Mustat haalistuneet vaatteet voi värjätä uudelleen mustaksi. Etenkin mustat farkut ovat kuin uudet värikäsittelyn jälkeen.



Huom! Pese värjätyt vaatteet jatkossa saman väristen vaatteiden kanssa varmuuden vuoksi. (Ainakin joitakin kertoja...)

Ja sitten rohkeasti kokeilemaan!

Ohjeet kankaan kuivamaalaukseen löytyy tästä linkistä.
Ohjeet kankaiden märkämaalaukseen löytyy tästä linkistä.
Ohjeet kankaan ruiskumaalaukseen löytyy tästä linkistä.
Ohjeet kankaiden ja vaatteiden käsinvärjäykseen löytyy tästä linkistä.
Ohjeet kankaiden painamiseen sillkipainotekniikalla sabluunaa käyttäen löytyy tästä linkistä.
 

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä ohjeista. Koulussa tuli harrastettua tuota käsinvärjäystä ja pesukoneessa olen kotona värjännyt pariin kertaan. Värjäyksellä saa kyllä kivoja juttuja aikaiseksi. Ihanan värisiä kankaita noissa sinunkin laatikoissasi esillä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Krista! Jatkoa tähän sarjaan tulee sitten vielä käsinvärjäyksen, maalaamisen, ruiskumaalaamisen ja silkkikankaiden osalta.

    VastaaPoista
  3. Taas kerran niin tarpeeseen sun ohjeet on. Joskus vuosia sitten värjäsin usein kankaita ja vaatteita, marketista värit ostin. Oli pakka valkoista puuvilla-pellavaa paloina, jonkun tehtaan jämiä. Ihan pesukoneessa värjäsin, onnistui melkein aina. Oli sit hyvä tuuri, ettei kone menny tukkoon! Vaatteiden värjäys ei niin hyvin onnistunut.. Nyt uusin metkuin töihin. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä, Jatta! Kiva kuulla, että postauksistani on hyötyäkin...Vaatteiden värjäyksen onnistuminen riippuu paljon materiaalista. Luonnonkuidut värjäytyvät aina paremmin kuin sekoitekankaat. Puuvilla-pellava menee varmasti helpommin koneella kuin puhdas pellava, kun sitä pellavan kuitujämää ei irtoa niin paljon. Toki jotkut täyspellavatkin ovat niin hyvin esikäsitelty, että irtokuidut ovat jo esikäsittelyissä irronneet.

    VastaaPoista
  5. Kauniita värejä. Itse olen värjännyt vain tummilla väreillä. Täytyy rohkeasti kokeilla muutakin. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Leena! Näiden värien sekoittelu on melkoista kokeilua. Joskus sitten onnistaakin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...