perjantai 4. joulukuuta 2020

Pientä ompelua, pientä sisustusta ja fantasiapukeutumishaaste

Tein minäkin vihdoin itselleni ja perheelle tilkuista muutamia kangasmaskeja. Astman ja urtikarian vuoksi maskien käyttö on minulle erittäin haasteellista, joten välttelen nyt kaikkea asiointia, joissa maskeja pitäisi käyttää. Niiden käytöstä kuin seuraa päänsärkyä, mahakipua, turvotusta ja ihottumaa. Koska urtikariani on krooninen autoimmuunisairaus eikä allergia, maskien materiaalilla ei ole mitään merkitystä. Siispä lähinnä olen kotona ja käyn ulkona metsälenkeillä.

Kaavan kangasmaskeihini nappasin yhdestä kertakäyttömaskista.

 
Pari bussireissua olen kuitenkin tehnyt, tässä selfie nyssen kyydissä. Silmälasit huurussa, tietenkin. Maski on samaa meduusakuviollista luomupuuvillaa kuin paitakin. Täytyyhän asun olla poikkeusaikanakin yhteensopiva. Paidan esittelin aikaisemmin tässä linkissä.
 
 
 
Miesväelle tein katu-uskottavia tummansävyisiä maskeja.

Pojalle tein synttärilahjaksi pari sisustustyynyä, tässä vielä ihan omalla sohvallani kuvattuna. Maisemaprintit on ostettu Kangaspuoti Tylliritarista. Siellä on vieläkin loppuunmyynti käynnissä ja viimeisiä viedään!

Tylliritarin kangaspuodilta on myös tämä magneetti, joka koristaa nyt meidän jääkaapin ovea. Kuvassa on puodin pitäjän veistos. Puodin päätyttyä omistaja keskittyykin taiteeseen. Sekä magneetteja, taideprinttejä että kauniita veistoksia löytyy tästä linkistä. Printit ja magneetit ovatkin kontaktien välttelyn vuoksi tänä jouluna hyvä lahja, helppo lähettää vaikka joulukortin kylkiäisenä.

En ole viime vuosina juuri ehtinyt mihinkään somehaasteisiin osallistua, mutta tänä vuonna on tämäkin asia toisin. Tässä vastaukseni fantasiapukeutumishaasteeseen, jonka aiheena on tontut. Pukeuduin siis enemmän tai vähemmän perinteiseksi saunatontuksi. Kuvat on otettu omassa saunassa.

Tontulla on käsinvärjätty pellava-asu: kietaisupaita, hame ja lehtihuivi, kaikki olen itse värjäyksestä asti tehnyt. Nämä ovat aikaisemmin muissa yhteykissä blogissakin esitelty mm. tässä linkissä huiveja.

Tästä linkissä löytyy pellavahameita ja vastaavanlainen kietaisujakku löytyy tästä linkistä. Monet näistä blogini alkuhämärien vanhoista postauksista ovat omia suosikkejani.

Ohjeet pellavakankaiden käsinvärjäykseen löytyy tästä linkistä.

Villasukat äitini neuloi minulle lahjaksi. Nämä reilunmittaiset sukat löytyvät lähikuvassa hauskan pellavaponchon kanssa tästä vanhasta hauskasta värihaastepostauksesta. 

 

 

Tonttulakki tupsuineen on uusi. Tein sen tätä pukeutumishaastetta varten käsinvärjätystä puuvillanjämästä. Sainpahan taas yhden kankaanpalan pois kaapista pyörimästä ja edistettyä taas hiukan omaa palaprojektianikin. Eihän tonttu ole mitään ilman tonttulakkia! Tällä postauksella toivottelen kaikille samalla myös

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ !

2 kommenttia:

  1. Mainio toteutus pukuhaasteeseen! Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin, ja jaksamusta tähän korona-ajan arkeen! Kirjoitin vähän omia mietteitäni tämän korona-ajan arjesta tähän juttuun: https://vaaranlaella.blogspot.com/2020/12/arkea-totuttelua-siedatyshoidon-tapaista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Käyn lukemassa sinun mietteesi tästä tilanteesta. Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekkin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...