lauantai 8. elokuuta 2015

Grafiikantyö "Voimanainen"

Olen harrastanut taidetta niin tekijänä kuin "katsojana ja nautiskelijanakin" lapsesta saakka. Aloitin piirtämisellä, siirryin öljyvärien ja saven kautta hiileen, lyijykynään, akvarelleihin, tekstiiliin, valokuvaan ja kollaasiin. Vaatesuunnittelijaopintoihini kuului taide- ja taidehistoriaopintoja. Lisäksi olen kolunnut työväen- ja kansalaisopistojen kursseja kolmella eri paikkakunnalla, istunut taiteilemassa Oriveden opistossa ja Helsingin Vapaassa taidekoulussa. Olen vahvasti sitä mieltä, että taiteesta nauttiminen ja sen tekeminen kuuluu kaikille. Rohkeasti vain kokeilemaan, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään! Tämän huomasin taas minäkin uutta taideharrastusta aloittaessani.

Esittelin uusimman taideharrastukseni eli myrkyttömän grafiikan teon aloittamista onnellisen sattuman kautta tässä linkissä.  Yhdessä lukukaudessa ei paljoa ehdi oppimaan, mutta sain yrityksen ja erehdyksen kautta valmiiksi ensimmäisestä työstäni sarjan eri versioita. Muut vielä keskeneräiset työt saavat jatkoa myöhemmin syksyllä.

"Tämähän on oikea voimanainen." - kurssitoverin lausahduksesta työ sai nimensä. Ensimmäisen pelkistetyn version jälkeen ryhdyin lisäämään grafiikanlaattaan elementtejä.

 

"Voimanainen" sai ensin seurakseen maata, puita ja lintuja. Vaatteisiin ja hiuksiin lisäsin viivamaista varjostusta.


Lopuksi lisäsin vielä mukaan toisen värin, painoin naishahmon yönsinisellä ja maiseman vihreällä värillä.


Versioita tästä työstä tuli yhteensä kymmenen, mikä on maksimimäärä pahvisen laatan kestolle. Lisää töitä esittelen myöhemmin syksyllä sitä mukaan kun sarjoja valmistuu. Tämä(kin) harrastus on mielenkiintoinen, haastava ja koukuttava, joten jatkoa seuraa varmasti.


Pari "Voimanaista" lähti jo maailmalle suurikokoisina kehystettyinä onnittelukortteina :)

16 kommenttia:

  1. Vau, nuo ovat kyllä hienoja :9

    VastaaPoista
  2. Kiva löytää kaikenlaisia uusia juttuja kokeiltavaksi.. Hienoja töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Sormet jo syyhyävät seuraavan työ kimppuun..

      Poista
  3. Upea kuva! Voiskohan tuollaisella pohjalla painaa kankaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hienotar! Olen miettinyt myös kankaalle painamista, täytyy selvittää asia :)

      Poista
  4. Vau, todella upea kuva! Mullekin kelpaisi tuollainen onnittelukortti oikein hyvin, saisi varmaankin kunniapaikan seinältäni :P

    VastaaPoista
  5. Vau miten upea !! Olet taitava.

    VastaaPoista
  6. Moikka! Blogissani odottelee sinua haaste, nimittäin #Blogisitarina. Käy kurkkaamassa osoitteessa http://langatsolmussajapuikothukassa.blogspot.fi/2015/08/o44-blogisitarina.html :)

    VastaaPoista
  7. Tässä työssäsi viivojen vahvuudet ja suunnat korostavat voimanaista. Juuret vahvasti maassa ja pää täynnä unelmia ja mahdollisuuksia. Kaunis työ! Pitäisikin kaivaa omia grafiikan vedoksia esille, jääneet lojumaan kaappiin ilman kehyksiä. Myrkytön grafiikan teko kiinnostaisi kovasti myös minua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...