maanantai 30. marraskuuta 2015

Grafiikantyö "Puisto"


Jouluun päättyy ensimmäinen vuoteni myrkyttömän grafiikan parissa, mutta jatkan tätä harrastusta tietysti taas keväällä. Grafiikka on mielenkiintoista etenkin haastavuutensa vuoksi. Laattojen kaivertaminen on vaikeata. Siinä joutuvat myös sormet koville terällä painamisen takia, joten sormien puutuminen on on tämän tekniikan ikävä piirre. Täydellistä vedosta on melko vaikea saada aikaiseksi, lopputulos on aina yllättävä. Myrkyttömässä grafiikassa on lisäksi vaikea saada kahta identtistä vedosta, joten samasta laatasta tulee aina kymmenkunta erilaista variaatiota aiheesta.

Tässä muutama variaatio grafiikantyöstä "Puisto". Yllä on vihreällä painettu ensimmäinen versio, jonka jälkeen jatkoin laatan kaiverrusta lisäten yksityiskohtia. Toinen versio on monivärinen, jossa kaikki värit on levitetty yhdelle ja samalle laatalle. Tähän versioon olen lisännyt myös hiukan puuväreillä väriä, joten tämä versio on oikeastaan jo mixed media- työ. Kolmas versio on pelkästään ruskealla värillä painettu.



Tämä grafiikansarja on vasta toinen yritelmäni. Ensimmäinen grafiikantyö löytyy tästä linkistä.

10 kommenttia:

  1. Olet kyllä taitava. Nämä ovat niin kauniita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Alkua vasta, ehkä joskus olen taitavakin ;)

      Poista
  2. Sinulta luonnistuu tekniikka kuin tekniikka ja intoa opetella aina uutta, hienoja töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Johtuu varmaan siitä, että kyllästyn melko helposti. Silloin on hyvä siirtyä uuteen asiaan :D

      Poista
  3. Oi, kauniita töitä! Tuntuu siltä, että sulla sujuu mikä vaan, mitä ryhdyt tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Illuusia! Ei nämä harrastukset nyt ihan aina suju :)

      Poista
  4. Upeita! Voi kun kerkiäsi tuota itsekin kokeilemaan, mutta onneksi saa ihailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ester! Kyllähän sinäkin ehdit vaikka mitä ihanaa tehdä, runoilla ja taiteilla, oikein hengästyttää kun sinun sivujasi seuraa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...