torstai 24. maaliskuuta 2016

Maaliskuun haaste - Mustavalkoista

Toteutin Vaapula- blogin maaliskuun "mustavalkoisen"- haasteen oman tavoitteeni mukaisesti ostamatta uusia kankaita tai muita tarvikkeita haastetta varten. Pienenä myttynä kangaskaapini nurkassa oli tämä valkoisilla "viljanjyväsillä" kuvioitu musta trikookangas. Kangas lienee ollut siellä nurkassa jo tovin, eikä minulla ole hajuakaan mistä tämä kangas on kotoisin. Tämä neulos on vielä niin ohutta ja venyvää lirua, etten tällaista enää edes ostaisi. Pala on vielä melko iso, vaikka pieneksi mytyksi oli rutistunutkin. Tästä palasta saa vielä toisenkin mekon tai jotain muuta kivaa...


Tämän nostalgisen menneestä maailmasta muistuttavan mekon kaavana käytin Ottobre 2/2015 lehden "Hot summer days"- mekon nro 6 kaavaa, mutta jätin mekosta kokonaan pois pitkän päällikerroksen. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut muokata kaavan pääntietä hiukan suuremmaksi muistuttamaan enemmän ns. balettitanssijan pääntietä. Silloin mekko olisi näyttänyt kevyemmältä ja vähemmän viralliselta. No, seuraavaan mekkoon sitten teen tämän muutoksen. Muuten tämä kaava toimii oikein kivasti naisellisena pikkumekkona.   


Näin venyvään ohueen trikooseen toimii oikein hyvin paljon käyttämäni helppo reunojen huolittelutekniikka. Huolittelin siis jälleen reunat tiheällä siksakilla venyttäen samalla trikoota niin paljon kuin se venyy. Valkoinen lanka antaa aaltomaiselle reunalle pitsimäisen tunnelman.


Pääntiellä on käytetty alavaraa väärinpäin. Leikkasin alavaran normaaliin tapaan ja liimasin sen yläreunaan kapean tukikankaan estämään pääntien venymistä. Alavaran alareunan huolittelin samoin kuin muutkin mekon reunat. Sitten ompelin alavaran mekon pääntielle oikealle puolelle kuin kaulukseksi. Kauluksen yläreuna on tikattu ympäriinsä miehustaan kiinni mustalla langalla. 


Mustavalkoiset kiiltonahka-avokkaat on ostettu kauan sitten Vero Modan loppuunmyynnistä 5 eurolla. Kenkien vuorit on hurjat neonpinkit. Hauska korsettilaukku on vanha n. 15 euron alelöytö Aleksi 13: sta.


Maaliskuulle sattui mukavasti kaksi mustavalkoista haastetta. Toisen, Hommahuone- blogin,  haasteen tiimoilla tein hameen, josta jäi yli tämä pilkullinen huiviin sopiva sifonginpalanen. Koristelin huivin pienellä valkoisella kukkasella. Samaa aplikaatiokoristelua käytin myös tuossa aikaisemmassa Hommahuoneen blogihaasteessa, joten huivi sopii useampaan asuun. Tähän mekoon sitaisin huivin vyötärölle.


Musta ja puhdas valkoinen ovat värejä, jotka sopivat melko harvan suomalaisen ihon sävyyn. Ei ne sovi oikein minullekaan, mutta kesän rusketusta vasten vaikutelma ei ole niin paha. Siksi ne ovatkin minulle erityisesti kesävärejä. Mustalla ja valkoisella saa helposti aikaiseksi näyttäviä ja tyylikkäitä asukokonaisuuksia. Oikeasti, kuka tulee toimeen ilman mustia vaatteita?

24 kommenttia:

  1. Onpa kivannäköinen kangas vaikka liruksi sitä kuvailitkin! Mekko on kaunis ja nuo kengät super ihanat. Musta ei ole niin minunkaan värini, mutta totta tuo, että ruskettunutta ihoa vasten se ei ole niin paha. Enemmän tulee käytettyä mustaa alaosissa. Kyllä minunkin kaapista muutama musta perusvaate löytyy. Kokomustissa en juurikaan kuitenkaan enää ole kuin jäähyväisiä antamassa. Kakskymppisenä tuli sen sijaan käytettyä paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Kun mustan jättää asun alaosaan, niin yläosa voi tosiaan olla jokin kasvoihin paremmin sopiva sävy.

      Poista
  2. Todella kaunis asuyhdistelmä. Mekko on mielestäni tosi kaunis ja kun siihen on yhdistetty vielä kivat kengät ja laukku, sekä kaunis huivi, ja vieläpä kuvattukin kauniissa ympäristössä, niin mitä muuta voi enää toivoa. Ihana asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Pidän itsekin noista asusteista kovasti :)

      Poista
  3. Jotain tällaista minäkin olisin halunnut itselleni ommella! Kangas on kauniin klassinen ja tuo reunojen huolittelu sopii tyyliin hienosti. Ihana ja naisellinen mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato! Kangas toimi mekossa lopulta yllättävän hyvin, ohuesta laadusta huolimatta.

      Poista
  4. Kiva mekko. Tykkään tuosta kauluksesta, täytyypä pitää mielessä alavaran käyttö tällä lailla.. :) Mustaa taitaa minun kaapistani löytyä aika paljon, enemmän ehkä alaosissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Kaulus on aika nopea tehdä tuollalaiilla alavarana ;)

      Poista
  5. Ai että, on kaunis. Sinulle kyllä sopii mekot hyvin, kaunis kangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli L! mekot sopii mulle kaikista vaatevaihtoehdoista parhaiten :)

      Poista
  6. Kaunis! Täytyykin laittaa muistiin tuo reunojen huolittelu siksakilla ja alavaran käyttö näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Unelmallinen! Nämä ovat varsin helppoja tapoja tehdä vaatteita ;)

      Poista
  7. Kaunis mekko. Mustavalkoinen tai musta toimii kyllä aina, omastakin kaapista niitä värejä löytyy. Tosin kyllä onneksi aika maltillisesti nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mARa! Maltillisuus värien käytössä helpottaa kyllä yhteensopivien asujen rakentamisessa ;)

      Poista
  8. Kaunis mekko. Hyvä idea tuo alavaran käyttö noin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Laiskuus teettää tällaisia pikku-oivalluksia :D

      Poista
  9. Tyylikäs ja naisellinen mekko! Kaunis pääntie, hieno idea käyttää alavaraa siinä :). Musta on kyllä aika turvallinen väri vaatteissa, vaikka minun erityisesti pitäisi sitä näin kalkkilaivan kapteenina välttää. Yritän kovasti saada vaatekaappiin lisää väriä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Minäkin yritän suosia väriä, näin vanhemmiten ihi kun ei muutenkaan ole enää niin kuulas ;)

      Poista
  10. Kaunis lopputulos! Kyllä musta ja valkoinen juttelevat sujuvasti keskenään :)
    Ihanat nuo kengät. Sopivat mekon kanssa hyvin yhteen.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa Pirjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oikeasti aikuinen! Mukavaa pääsiäistä myös sinulle :)

      Poista
  11. Kaunis naisellinen mekko! Kauluksessa hyvä idea. Minä olen yrittänyt vähentää mustaa yläosista, koska se ei yhtään minulle sovi, mutta ilman mustia housuja en pärjäisi! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Kyllä se niin, on ettei täysin ilman mustaa oikein pärjää :)

      Poista
  12. Kaunis mekko ja ihania kenkä- ja laukkulöytöjä:) Itse pidän kovasti mustavalkoisesta. Kävinkin hetki sitten värianalyysissä ja oli hauska tietää, että musta kuuluu minun perusväreihin:) Vaikka eihän se tarkoita, että kokomustaan pitäisi pukeutua! Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Sinä oletkin profiilikuvasta pikaisesti päätellen niitä harvinaisia ihmisiä, joille musta oikeasti sopii :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...