keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Palaprojekti - fleecepipo ja -huivi


Kevät tulee kohisten, joten nämä reilu viikko sitten otetut kuvat taitavat tällä erää jäädä viimeisiksi talvisiksi kuviksi. Kyllä kevät jo onkin tervetullut. Näiden perin talvisten asusteiden käyttöaika taitaakin tulla vasta seuraavan talven kynnyksellä :)


Siivosin tässä taannoin kangaskaappini uuteen uskoon, ja samalla luovuin sellaisista kankaista, joiden kohdalla pää löi tyhjää, enkä millään keksinyt niille mitään järkevää ja inpiroivaa käyttöä. Joidenkin kohdalla alkuperäinen suunnitelma oli vain ehtinyt vanhentua, tai materiaalin väri tai tyyli oli väärä. Karsimisen jälkeen on taas hyvä jatkaa "palaprojektia"- eli kaappiin kertyneiden kangaspalojen saattamista ompelemalla hyötykäyttöön - uudella innolla.  


Siivouksen yhteydessä kaapin perältä löytyneiden fleecepalojen kohdalla sensijaan "lamppu syttyi", näistähän saa juuri ja juuri tehtyä lämpöisen pipon ja kaulahuivin. Kaavatkin löytyivät valmiina vanhasta Moda 2005/6- lehdestä. Kaksinkertaiseen pipoon tarvitsi ommella vain pari saumaa ja kaulahuivi on vain leikaamalla muotoiltu hapsuineen päivineen. Fleecehän ei rispaannu, joten aplikaatiokoristeetkin on simppelisti suoraompeleella koristeeksi kiinnitetty.  


Muutama vanhasta vaatteesta irroitettu kangaspäällysteinen nappi vain vielä viimeistelemään kokonaisuuden.




Tässä vielä jo hiljalleen vettä tippuvat luonnon jääveistokset ikuistettuna, ennen kuin kevät ne kokonaan pois sulattaa :) 




 Hyvää kevään odotusta kaikille!

8 kommenttia:

  1. Olipa taas taidolla viimeistellyt koristeet kaulaliinassa ja pipossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Joskus on kiva kokeilla erilaisia koristeita :)

      Poista
  2. Onpa kauniit ja syksyn mieleen tuovat asusteet:) Nuo jääkuvat on upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Eipä niillä taida enää olla käyttöä ennen ensi syksyä. Hyvää kevään odotusta :)

      Poista
  3. Minullakin on ollut pipo ja lapaset tekeillä mutta taitaa kevät ehtiä ensin. En valita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei parane valittaa, ehtii niitä sitten ensi talvena käyttää kyllästymiseen asti :)

      Poista
  4. Kivat asusteet! :) Minäkin juuri siivosin kangasvarastoni ja luovuin suuresta määrästä kankaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Tätä siivousvirusta on nyt runsaasti liikkeellä. Kyllähän se selkeyttää jatkosuunnitelmia, kun ei ole epäjärjestystä ympärillä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...