keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Puolen vuoden vaate- ja asustelöydöt

Vuosi on vaihtunut ja on taas aika listata viimeisen puolen vuoden valmiina ostetut vaatteet ja asusteet. Ostokseni ajalta 1.7.-31.12.2017 painottuvat vahvasti asusteisiin, erityisesti kenkiin.
 
Kuvittelin, että minulla on paljon ihania kenkiä, mutta Konmarin myötä kävin kaikki kenkäni lävitse sovittamalla ne jalkaan ja kävelemällä eteisessä ympyrää. Totuus sitten olikin se, että kaappini oli täynnä linttaan astuttuja kulahtaneita kengänraatoja, joita turhaan haudoin kaapissani sitä viimeistä käyttökertaa varten ajatellen: "Kyllä niitä nyt vielä yhden kesän tai talven käyttää. Sitten on vielä nämä kenkien viimeiset etapit: puutarhatyöt, remontit tai kesämökkikengät. Todellisuudessa huonoja kenkiä ei tule enää käytettyä, eikä niitä remontti- ja pihakenkiäkään kymmeniä pareja tarvitse. Lopulta myin 8 pari hyviä, mutta minulle sopimattomia kenkiä pois elämäni viimeisessä kirpputoripöydässä ja heitin pois 16 paria huonoja kenkiä. Nuorimmat kiertoon lähtevistä kengistä olivat puolitoista vuotta vanhat (ne kuminauhakengät) ja vanhimmat 90-luvun alussa ostetut nahkasaapikkaat. Kiertoon lähti kaikkea kesävarvastossuista, kumisaappaista, korkoavokkaista talvikenkiin ja lenkkareihin. Hauskinta oli tietysti se, että mielestäni olin hankkinut "nämäkin kengät ihan vähän aikaa sitten"... Todellisuudessa ne sitten mietinnän jälkeen olivatkin  10-15-vuotta vanhat. Niin se aika kuluu!

Tyhjentyneeseen kenkäkaappiini jäikin sitten joitakin kesäsandaaleja, korkokenkiä ja korollisia syys/talvisaapikkaita ja nilkkureita. Käytännölliset kengät siis loistivat poissaolollaan, joten kuluneen vuoden aikana olen keskittynyt hankkimaan niitä.  


Tokmannin osta 3, maksa 2 jo 70% alennetuista kengistä oli tarjous, jonka ohi ei voinut kulkea. Ja varsinkin, kun heti ensi silmäyksellä löysin kuminauhakengät (kuvassa vasemmalla), jotka olisin muutenkin ostanut. Käytin edelliset samanlaiset nimittäin puolessatoista vuodessa loppuun. Niillä kun pystyy kävelemään vaikka kuinka pitkiä matkoja ja ne ovat myös hyvät työkengät. Kolmet mustat joka paikan käyttökengät maksoivat yhteensä vain 25 euroa.

Kenkien alta pilkottaa kaksi vihreän sävyistä kevyttä kesäponchoa, toinen minttua polyesterpitsiä ja toinen virkattua viskoosi/puuvillapitsiä. Nämä löytyivät kesäreissulla kustavilaiselta torilta poistolaatikosta. Ponhcot maksoivat vain 5 e/kpl. 


Laura Vita- merkkiset nauhalliset kävelykengät ovat kauneimmat "järkevät kengät" mitä olen vähään aikaan nähnyt. Tämä ranskalainen kenkämerkki yhdistää värin, kauneuden, mukavuuden ja laadun minun silmääni ja jalkojani miellyttävällä tavalla. Hauskasti nahkaan leikkaamalla tehdyllä kuvioinnilla koristellut kävelykengät maksoivat 115 euroa. Nämä eivät varmastikkaan ole ensimmäiset ja viimeiset Laura Vitat minun kaapissani ;)


Puuseppä Antti Partiaisen Puulovi- merkkiset käpykorvikset ostin joulun alla suoraan tekijältä maksaen niistä 20 euroa. Korut ovat ihanan kevyet ja lämpimät ja taitavat olla vielä kierrätyspuusta tehty. 


Meidän koti sijaitsee rinteessä pitkähköjen betoniportaiden päässä, josta lähimmälle bussipysäkille selvitäkseen on vielä yleensä hiekkaa kaipaapaava liukas viettävä tie. Viime talvena hankitut pitopohjaiset Icepeak- kengät eivät sittenkään ole olleet kaikilla keleillä tarpeeksi pitävät, joten siippa osti minulle joululahjaksi Icebug- nastakengät. Nämä nastakengät ovat siitä kätevät, että niillä voi kävellä myös sisällä ja kulkea busseissa. Normaalistihan nastakengät ovat sisälle mennessä kuin liukumiinat. Sain lahjaksi siipalta myös toiset pitopohjaiset Luhdan Icepeak- kengät pitopohjalla ja lämpimällä turkisvuorilla (vasemmalla kuvassa).

Puolen vuoden ostoksiin kului siis omia rahoja 170 euroa. Lahjoja en tietenkään laske mukaan ;)
Alkuvuoden ostosten kanssa yhteen laskettuna vuoden 2017 vaate- ja asustelöytöihin meni siis 329 euroa.   

4 kommenttia:

  1. No ei mennyt paljoa rahaa sinulta vuodessa. Noi punaiset kävelykengät kyllä kelpaisi minulle myös,tosi upeat! Pitääkin katsoa oisko meillä saatavilla missään.
    Mukavaa tätä uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura Vitat ovat tosiaan upeat, kuten monet muutkin tuon merkin kengät. Nämä löysin Tampereen Tullintorilta, mutta verkkokaupoissakin näyttää näitä olevan tarjolla. Hyvää vuotta 2018 sinulle :)

      Poista
  2. Hienoja löytöjä, nuo punaiset Laura Vita-merkin kengät on kyllä upeat ja ihanat on kyllä nuo käpykorviksetkin:) Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päden paja! Laura vitat on kyllä kauniit ja mukavat kengät :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...