sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hua Hin - Khao Takiab

Khao Takiabin apinavuori on saanut tietenkin nimensä siellä asustavien apinoiden vuoksi. Useimmiten siellä kuitenkin vieraillaan budhalaistemppelialueen vuoksi. Paikalliset käyvät siellä kysymässä neuvoa ongelmiinsa munkeilta. Pääsymaksua alueelle ei ole, mutta on suotavaa jättää lippaaseen pieni lahjoitus. Lippaita on useita, munkeille, apinoille ja kulkukoirille kerätään rahaa. Apinoille voi antaa myös jotain pientä syötävää, esim. pähkinöitä. Turisteja usein varoitetaan apinoiden röyhkeästä ja ryöstelevästä käytöksestä. Kohtasimme kuitenkin lähinnä ujoja apinoita, jotka yrittivät kääntää minulle selkänsä kameran edessä.




Apinanpoikanen nautti pirtelönjämiä apinapatsaan päällä istuen. Viereeni tuli langanlaiha budhalaismunkki näylle nauramaan. Munkit vaikuttivat aika rennoilta tyypeiltä. Apinat päivystivät ruokapalojen toivossa myös vuoren huipulle vievillä portailla.



Vuoren huipulla oli kaunis temppeli, jossa munkit antoivat neuvoja paikallisten elämänongelmiin.




Näitä kelloja ihmiset kilkuttelivat tempelivuorella. Nämä ovat varmaankin vastaavia kuin rukousmyllyt joissakin budhalaistemppeleissä.


 Temppelitasanteelta oli hienot näkymät merelle ja Hua Hiniin päin.






 Ja sitten vielä portaat alas. Myös alempana vuorella oli paljon hienoja temppeleitä ja patsaita, mutta niistä myöhemmin lisää! Ettei tule temppeliähkyä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...