perjantai 30. syyskuuta 2016

Syksyinen kotelomekko kierrätysmateriaaleista


Tänä syksynä ruska jää ainakin meillä päin vaatimattomaksi. Ennätyssateinen kesä on saanut homeen kasvamaan lehdissä, joten monet puut ruskettuivat jo kesällä ja pudottivat lehtensä pois. Etenkin keltaiset sävyt jäävät nyt tulematta, monet punaiset sävyt sentään ilahduttavat meitä. Pihlajanmarjoja sentään on paljon ja ne tuovat väriä syksyyn. 

Syksyn kunniaksi esittelen kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista tekemäni kotelomekon. Alaosa on tehty vanhasta retroverhosta ja yläosa oranssista satiinisesta sisustuskankaan palasta. Mekko muistuttaa etäisesti tunnelmaltaan 60-luvun Pop Art- tyyliä.



Mekko on vuoritettu kokonaan ja takasaumassa on vetoketju. Kaikki materiaalit löytyivät jälleen kerran omasta kaapista, joten kukkaron nyörit pysyivät kiinni ja palakankaat pääsivät käyttöön kangaskaapin syövereistä.


Helmaan ompelin yläsoan sävyisen satiininauhan. Näin kotelomekon eri osat muodostavat eheämmän kokonaisuuden.
 

Vielä loppuun pieni näyttelymuistutus. Meidän iloinen taideyhdistyksemme Elo on koonnut 25- vuotisjuhlanäyttelyn Haiharan talliin. Elämyksiä- näyttely on avoinna vielä sunnuntaihin 2.10 asti klo 12-18. Esillä on jäsentemme taidetta laidasta laitaan, mm. kollaaseja, grafiikkaa, akvarelleja, öljymaalauksia ja veistoksia.  Oma grafiikantyöni löytyy tallin 2. kerroksesta. Näyttelymme pääsi myös lehteen, Hervannan Sanomiin. Käykäähän katsomassa näyttelyämme!



Hyvää syksyä kaikille!

14 kommenttia:

  1. Oooh! Upea mekko!! Tällaisen syysihmisen sydän lepattaa nähdessään näin ihania värejä ja kuvioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros Veera! Minäkin tunnustaudun syysihmiseksi :)

      Poista
  2. Kaunis mekko, upeat värit! Oranssi on energisoivaa ja se tuo valoa syksyn hämärään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Casa Viva! Oranssi on lempparivärejäni :)

      Poista
  3. Kaunis, syksyn värinen mekko! Ja kauniit kuvat muutenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Tykkään kuvata syksyllä:)

      Poista
  4. Mekko on aivan upea! Ruskan väreistä löytyy monet minun lempiväreistäni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Ruskan värit ovat minunkin juttuni :)

      Poista
  5. Hieno mekko! VOi kun pääsisi ompelukoneeseen käsiksi jo tai pääsisihän sitä, jos viitsii ruokapöydällä ommella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitas Minnas! Mullakin taisi nyt ompelu tyssätä pariksi viikoksi. Nyrjäytin nimittäin poljinjalkani. Onneksi muutama vanhempi ompelus on vielä esittelemättä ;)

      Poista
  6. Kaunis syksyinen mekko! Olen myös syysihminen. Nautin syksyn väriloistosta. Syksyn värit sopii minulle mainiosti vaan miksi pukeudun mustaan ja harmaaseen nykyisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jatta! Minäkin pidän kovasti syksystä väreineen. Välillä toki kyllästyy pukeutumaan väreihin, ja käyttää sitten sitä mustaa ja harmaata ;)

      Poista
  7. Kaunis mekko! Alaosan kankaassa on tosi kaunis ja näyttävä kuviointi, ja värit myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Villa Pipo! Retrokankaissa on sitä jotain, ja sopivat usein värimaailmaltaan juuri syksyyn :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...