maanantai 7. marraskuuta 2016

Blogger Recognition Award





Jo syyskuun puolella Illuusia Ihmemaassa ilahdutti minua Blogger Regognition Award- tunnustuksella. Nyt tuli sopivan väljä hetki paneutua tähän asiaan. Kiitos Illuusialle :) 

Palkinnon idea:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnon saajiksi.

Aloitin bloggaamisen muistaakseni parin vuoden harkinnan jälkeen. Eniten minua arvellutti tähän harrastukseen liittyvät tietotekniset ongelmat. Lopulta aloitin bloggaamisen sen jälkeen, kun meidän nuori IT-velho lupasi tietoteknisen avun. Ongelmia onkin ollut tietotekniikan kanssa yllättävän vähän, vain muutaman kerran alussa turvauduin naapurihuoneen tekniseen tukeen :)


Blogia haluan pitää jakaakseni ohjeita ja ideoita käsitöiden tekemiseen ja pukeutumiseen kaikille kiinnostuneille. Minulta on vuosien varrella kysytty paljon neuvoja näistä aiheista, joten ajattelin saman tien jakaa osaamiseni eteenpäin hiukan suuremmalle joukolle. Samalla kertoilen myös uusista harrastuksistani ja annan vähän myös vinkkejä mielenkiintoisista museoista, näyttelyistä ja matkakohteista.



Otin vauhtia bloggaamiseen työväenopiston blogi-illasta. Sieltä sain aloittelevana bloggaajana neuvon rajata blogi tiukasti esim. vain ompeluun. Onneksi en noudattanut tätä neuvoa, sillä monet suosituimmista postauksistani olisivat jääneet kokonaan tekemättä. Maalaisjärkeni sanoi heti, että tiukalla rajauksella ei blogiini tule tarpeeksi kirjoitettavaa. En olisi millään kyennyt rajaamaan itseäni pelkästään ompeluun, enkä olisi näin saanut montaakaan postausta aikaiseksi kuukaudessa. 

Oma neuvoni aloittelevalle bloggaajalle onkin, että tee itsesi näköinen blogi. Mieti itse omat rajauksesi ja päätä bloggaustahtisi. Muista, että bloggaaminen on aikaa vaativa harrastus, aivan kuten muutkin harrastukset ovat. Ja sitten vain rohkeasti kokeilet!


En nyt nimeä mukaan uusia blogeja, sillä suurin osa seuraamistani blogeista onkin jo tunnustuksen saanut. Kaikki ne blogit, joita seuraan, ovat tämän palkinnon ansainneet, joten halukkaat saavat tästä tunnustuksen itselleen napata :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...