Lontoo kutsuu

Lontoo kutsui viimeksi n. 8 vuotta sitten. Tällä kertaan suuntasimme Lontooseen vähän isommalla porukalla. Lontoo oli toki muuttunut edellisestä reissusta, mutta tärkeimpiin maamerkkeihin ei ajan kuluminen juuri vaikuta. Ne piti nyt tietysti kiertää valokuvaamassa, sillä edelllisellä reissulla mukana olleella kameralla ei hääppöisiä kuvia otettu. Sää Lontoon reissullamme oli hyvä, lämpöä oli noin 26 astetta pilviselläkin ilmalla. Yhtenä päivänä oli hiukan sateisempi keli.

Tower Bridge tällä kertaa hiukan erilaisesta kulmasta kuvattuna.

96.3 metriä korkeassa tornissa Big Ben lyö yhä tasatunnein.

Goottilaistyylinen kirkko Westminster Abbey on mahdoton valokuvattava. Kuvaan saa kerralla vain pienen osan suuresta rakennuksesta.

Vasemmalla Westminster Abbey ja oikealla Westminsterin palatsi.

Vasemalla näkyy remontin alla oleva Westminsterin palatsi ja oikealla 135 metriä korkea London Eye maailmanpyörä.

Jonot maailmanpyörään olivat järjettömän pitkiä, joten maisemat yläilmoista jäivät kuvaamatta.

Moderni Lontoon City on tavattoman siisti alue ja siksi muusta Lontoosta poikkeava kokemus. Kadut ja kiveykset on kuin nuoltu puhtaaksi ja istutukset todella hyvin hoidettuja.

Kävimme ostoksilla Notting Hillin kuuluisilla markkinoilla (Portobello Road Market). Alueella on markkinoiden lisäksi paljon hauskoja kauppoja. Koko Art- putiikissa myytiin maalaamalla ja piirtämällä tuunattuja vaatteita.
  

AllSaints- putiikin väliseinät on rakennettu vanhoista ompelukoneista. Seurueemme nuoriso löysi ostettavaa American Apparel- liikkeestä.

Reisumme ainoana epävakaisena päivänä menimme sadetta pitelemään Piccadilly Circuksen ostosalueelle. Ihmisvilinää ja ostospaikkoja riitti, ongelmana oli vain valtavat jonot niin sovituskoppeihin kuin kassallekin. Kaksinkertaista jonotusta siis. Tämänikäisenä en moiseen viitsinyt ryhtyä, joten en löytänyt sitten mitään ostettavaa.  

Harrodsilla täytyi käydä taas ihmettelemässä, vaikkei sieltä mitään ole varaa ostaakaan. Eihän siellä ollut suuressa osassa tuotteita edes hintoja näkyvissä. Täällä ei kyllä tarvitsisi jonottaa, myyjiä oli valmiina palvelemaan laumoittain. Egyptiläiset rullaportaat olivat yhä vaikututtava näky.

Otin Lontoon reissulla lähes tuhat valokuvaa, joten lisää kuvakavalkaadia seuraa. Kuvien selaaminen ja valitseminen on vain aika hidasta puuhaa ;)

Syksyinen shortsiasu

En vieläkään pysty ompelemaan turvonneen kaasujalkani kanssa, mutta kaappia kaivelemalla löytyy vanhempia ompelutöitä, jotka ovat jääneet esittelemättä. Tämän asun olen ommellut ennen bloggaamisen aloittamista vuosia sitten.

Shortsit syysvaatteena on ilmiö, joka tulee muotiin aina välillä epäkäytännöllisyydestään huolimatta. Ompelin aikoinaan mallipukineidenvalmistajaksi opiskellessani itselleni vihreät villakankaiset shortsit, cityshortseiksi niitä silloin kutsuttiin. Ne olivat silloin todella muodikkaat ja käytin niitä parina syksynä. Muutama vuosi sitten kesämuotiin ilmestyivät farkkushortsit ja ne pysyivät myös syysmuodissa, alle puettiin vain paksut sukkahousut. Tänä syksynä on taas näkynyt katukuvassa nilkapituisia maksitakkeja, joita mm. 70-luvulla käytettiin shortsiasun lämmikkeenä. Ei siis ole aivan pakko ajatella vaatteita niin orjallisesti vuodenaikojen mukaan jaoteltuina. Paljon riippuu siitä mitä pukee asun alle ja päälle. Värien puolesta tämä shortsiasu ainakin sopii esiteltäväksi näin syksyllä.

Topissa on solmiamisnauhat niin vyötäröllä kuin olkapäilläkin. Shortseissa on vyötäröllä alavara ja vetoketju sivusaumassa. Lahkeensuut on käännetty piilo-ompeleella käsin, näin vaate näyttää heti arvokkaammalta ja huolitellummalta.

Shortseihin koristeeksi aplikoidut lehtikuviot on leikattu sisustuskankaan palasta.

Vähän vaativampi grafiikantyö

Viime keväänä valmistui tämä grafiikantyö "Missä unet syntyvät?" opintoryhmämme "Päiväunia"- näyttelyyn, jonka pystytimme Cafe Gopaliin. Sama työ oli esillä myös myös juuri päättyneessä Taideyhdistys Elon "Elämyksiä"- juhlanäyttelyssä Haiharan tallissa. Näyttelyt olivat keskenään hyvin erilaisia. Grafiikanryhmämme näyttely Cafe Gobalissa oli pieni ja intiimi, Taideyhdistys Elon näyttely oli taas suuri, kaksi kerrosta kattava ja 94 eri tekniikoilla tehtyä teosta esittelevä läpileikkaus taiteen koko kentästä. Elon näyttelyn jurynä toimi taiteilija Inka Ylihärsilä. Ilokseni grafiikantyöni hyväksyttiin näyttelyyn, vaikka pyrin mukaan ensikertalaisena ja olin harrastanut grafiikkaa vain vuoden. Alla oleva kuva työstäni on näpsäisty Haiharan tallin yläkerran seinältä. Aika hyvin kamerani uusi pyöröpolarisaatiolinssi häivyttää lasikehyksen heijastukset.

Otin työstä kuvan vielä ilman kehystä, sillä lasi kuitenkin vääristää värejä. Myrkyttömän kartonkigrafiikan lisäksi työssä on hiukan käytetty akvarellimonotypiaa, joten tekniikan kuvaukseksi voisi laittaa myös mixed media tai sekatekniikka. Näyttelyluetteloon on kuitenkin tapana laittaa merkintä muodossa "kartonkigrafiikka, monotypia".

Inspiraationa tälle grafiikantyölle ovat olleet omat valokuvausreissut metsiin, sekä YLE:llä esitetty sarja "Metsien kätkemä" ja uskomattoman hieno dokumenttielokuva "Metsän tarina". Meillä on vaan niin omaleimainen luonto, josta on vaikea olla saamatta vaikutteita. Täällä Tampereellakin, Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupugissa, aivan satumainen metsä järvineen alkaa kivenheiton päässä kotiovelta.

Tätä työtä voisin kuvata lainaten yhden taideopettajani lausahdusta: " On olemassa ihmisiä, jotka näkevät asioita luonnon muodoissa ja sitten on niitä, jotka eivät näe."

Tein tätä työtä opistolla noin puoli vuotta, nelisen tuntia viikossa. Työssä on kymmenen erilaista kaiverrettua laattaa, mikä teki painamisesta melko haastavaa. Tämä työ on myös grafiikanvedokseksi melko kookas (30x 40 cm + kehys). Mitä suurempi kokoinen työ on sitä haastavampaa kokonaisuutta on hallita. Sain otettua työstä 8 vedosta, kunnes laatat olivat jo litistyneitä ja naarmuisia. Jos tätä työtä vertaan aikaisempiin grafiikantöihini, niin kehitystä on tapahtunut melkoisesti vuodessa. Pakko olla tyytyväinen ;)

Puolen vuoden asustelöydöt

Pidän siitä, että meillä on neljä toisistaan erottuvaa vuodenaikaa. Syksy on mielestäni mukavaa aikaa, mutta tänä vuonna se päätti tehdä minulle tepposet. Torstaina minulla oli viimeinen valvontavuoro taideyhdistyksemme näyttelyssä Haiharassa. Oli satanut koko päivän kun lähdin sateenvarjon alla talsimaan kotia kohti. Asfaltin päälle puusta pudonneet lehdet olivatkin muuttuneet märäksi ja limaiseksi liukumiinaksi, johon tämä huolettomasti astunut kävelijä nyrjäytti nilkansa oikein kunnolla. Nyt sitten luultavasti useamman viikon ajan hissutellaan turvonneen nilkan kanssa kuin vanha mummo. Parannukseksi kärsineille nivelsiteille on tarjolla vain kolmen K:n ohje eli koho, kompressio ja kylmä.

Tämä sattuma osoittaa ettei harrastuksienkaan suhteen kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin. Valokuvausreissut tai lenkit luonnossa eivät nyt onnistu. Ei myöskään ompelu, kun poljinjalka ei taivu. Onneksi koneella voi välillä istua bloggaamassa ja kesällä otettuja valokuviakin on noin tuhat läpikäytävänä. Grafiikanlaattoja voi kaiverrella istuallaan. Ehdin ennen haveria käydä myös enkaustiikka- eli mehiläisvahamaalauskurssin. Omat välineet tätä uutta harrastusta varten ehdin myös tilata ja hakea postista. Joten kyllä tässä tekemistä riittää jalkapuolelle bloggaajalle.

Esittelen nyt sitten pahasti myöhässä puolen vuoden vaatimattomat asustelöydöt ajalta 1.1 - 30.6.2016. Osuvasti nämä löydöt koostuvatkin kahdesta hyvästä kenkäparista.

Alkuvuodesta Kolille suuntautunutta valokuvausreissua varten piti hankkia kunnolliset lämpimät patikkakengät. Kotimaiset Kuomat löytyivät Anttilan alesta 49 eurolla. Linkistä voi käydä jo makustelemassa seuraavaa vuodenaikaa.

Nämä vinkeät kuminauhoista punotut remmikengät ovat todella hyvät jalassa. Näillä on kävelty tänä kesänä kaikki reissut. Kuva on otettu kesällä Helsingissä. Näin tällaiset kengät työkaverilla, jonka vinkistä hankin omat Citymarketista 39 eurolla. Nämä kengät ovatkin ainoat, jotka saan tällä hetkellä puettua turvonneeseen jalkaani.

Kovin on järkevät ja käytännölliset asustelöydöt tällä kertaa.

Syksyinen kotelomekko kierrätysmateriaaleista

Tänä syksynä ruska jää ainakin meillä päin vaatimattomaksi. Ennätyssateinen kesä on saanut homeen kasvamaan lehdissä, joten monet puut ruskettuivat jo kesällä ja pudottivat lehtensä pois. Etenkin keltaiset sävyt jäävät nyt tulematta, monet punaiset sävyt sentään ilahduttavat meitä. Pihlajanmarjoja sentään on paljon ja ne tuovat väriä syksyyn. 

Syksyn kunniaksi esittelen kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista tekemäni kotelomekon. Alaosa on tehty vanhasta retroverhosta ja yläosa oranssista satiinisesta sisustuskankaan palasta. Mekko muistuttaa etäisesti tunnelmaltaan 60-luvun Pop Art- tyyliä.

Mekko on vuoritettu kokonaan ja takasaumassa on vetoketju. Kaikki materiaalit löytyivät jälleen kerran omasta kaapista, joten kukkaron nyörit pysyivät kiinni ja palakankaat pääsivät käyttöön kangaskaapin syövereistä.

Helmaan ompelin yläsoan sävyisen satiininauhan. Näin kotelomekon eri osat muodostavat eheämmän kokonaisuuden.

 

Vielä loppuun pieni näyttelymuistutus. Meidän iloinen taideyhdistyksemme Elo on koonnut 25- vuotisjuhlanäyttelyn Haiharan talliin. Elämyksiä- näyttely on avoinna vielä sunnuntaihin 2.10 asti klo 12-18. Esillä on jäsentemme taidetta laidasta laitaan, mm. kollaaseja, grafiikkaa, akvarelleja, öljymaalauksia ja veistoksia.  Oma grafiikantyöni löytyy tallin 2. kerroksesta. Näyttelymme pääsi myös lehteen, Hervannan Sanomiin. Käykäähän katsomassa näyttelyämme!

Hyvää syksyä kaikille!

Tallinna

Teimme parin päivän shoppailu/valokuvaus/hupireissun Tallinnaan. Sitten viime käynnin Tallinna on muuttunut melkoisesti. Paljon on rakennettu uutta ja korjattu vanhaa. Kävimme ostoksilla uudessa ja komeassa Ulemiste- ostoskeskuksessa. Kuvassa yksi ostoskeskuksen komeista portaikoista, joissa oli kaikissa oma tyylinsä. Hyvä niin, sillä nämä maamerkit helpottivat jättikeskuksessa suunnistamista. Tarjontaa ostoskeskuksessa oli valtavasti, joka tyyliin ja makuun. Mitä täältä ei löydä, sitä ei kyllä tarvitsekkaan.

Kävimme illalla syömässä Tallinnan vanhakaupungissa hyvässä seurassa. Miljööltään erityisen kaunis Ravintola Dominic tarjoaa loistavaa palvelua ja erinomaista ruokaa. Tässä ravintolassa tarjoilijoilla on todella hyvä "rytmitaju" ja vaisto. He näyttävät tietävän tismalleen, kuinka paljon seurue tarvitsee jutteluaikaa annosten välille. Kaikki annokset on myös kauniisti tuotu esille. Alkupalana nauttittu tomaattikeitto oli suussa sulavaa. 

Kokin tervehdys oli mangosorbettia shampanjassa. Pääruokana nautin aivan täydellistä lammasta.

Jälkiruoan kanssa nautittu kahvi oli parasta pitkään aikaan. Suklaakakku veti aivan hiljaiseksi, oli pakko vain keskittyä nauttimaan :)

Tallinnan vanhakaupungissa on mukavan rauhallista harrastaa valokuvausta. Vaikka kaupungissa oli paljon turisteja, niin hiukan syrjemmällä pimeän tullen ei näy enää ketään. Pitkillä valotusajoilla ei siis ilmesty kuviin ylimääräisiä "haamuja", jotka olivat esim. Prahassa valokuvaajan riesana.

 Munkinkaapuinen patsas pitkine varjoineen on aika hauska yökuvissa.

 

Hotellimme kattoterassilta modernin Tallinnan yövalot näyttävät myös huikeilta.

Sää oli melko mukava, mutta lähtöpäivänä mustat pilvet vyöryivät komeasti meitä kohti. Kuva on napattu ikkunan läpi hotellihuoneessa. Ikkunan läpi kuvatessa on hyvä olla apuna objektiiviin kiinnitettävä pyöröpolarisaatiolinssi, jolla saa himmennettyä ikkunalasin heijastuksia.

Ulemiste- ostoskeskuksesta ostin uuden laukun. Minulla on ollut joskus samantyyppinen laukku, jonka käytin ihan loppuun. Olen etsinyt vastaavaa jo muutaman vuoden ajan, ja nyt se sitten löytyi. Laukku maksoi alennuksen kera 26 euroa. Se on jo ahkerassa käytössä ja hyväksi todettu.

Mäntän Kuvataideviikoilla myrskyisenä päivänä

Koskaan ei vierailuni Mäntän Kuvataideviikoille ole jäänyt näin viime tinkaan. Visiitti osuikin sitten samalle päivälle kuin Rauliksi ristitty kesän kovin myrsky. Kuvissa sää näyttää kuitenkin melko hyvältä, aurinko paistoi ja lämmintäkin oli, tuuli oli vain tavattoman kova. Kävimme tutustumassa myös Mäntän Designtoriin, joka oli pystytetty Taidemuseo Göstan pihaan Autereen Tuvan läheisyyteen.

Tuvan pihaan on ilmestynyt veistos, nimeltään tietysti "Valkoinen hevonen". (David Roberts Collection, London.)

Autereen tupa on koristeltu kuvanveistäjä Hannes Autereen veistoksilla, joita löytyy lisää myös takana näkyvästä Taidemuseo Göstasta.

Designtorilla oli hienoja ja innovatiivisia käsitöitä, materiaaleina mm. puu, metalli, nahka ja kierrätyslasi. Mitään ei nyt tällä kertaa kuitenkaan tullut ostettua. Tuuli oli niin kova, että myyntikatoksia pidettiin välillä pystyssä miesvoimin.

Pekilon Commandona-näyttelyyn tutustuimme näyttelyn kuraattorin Anssi Kasitonnin opastuksella. Väkeä viimeisellä kuraattorikierroksella oli todella runsaasti paikalla. Kasitonni hoiti esittelytehtävän omalla aidosti innostuneella ja rennolla tyylillään, kertoen omia ajatuksiaan teoksista ja taiteilijoista niiden takana. Onneksi Kasitonni ei pyrkinyt selittämään teoksia katsojan puolesta, sitä tapaa todella inhoan. Päinvastoin, välillä kuraattori totesi: "Tätä en kyllä ymmärrä sitten ollenkaan". Mieleen jäi etenkin lausahdukset: "Tässä on sellaista huithapelia neroutta." ja "Tuo esine päätyi varmaan teokseen siksi, että se nyt sattui olemaan poikien autossa." Tämän vuoden näyttely osoittautui korkeiden odotusten mittaiseksi ja se keräsi myös ennätysmäärän yleisöä. 

Näyttely oli kuraattorinsa näköinen, aidosti poikkitaiteellinen pläjäys, mielestäni tyyliltään enimmäkseen metamodernismia. Poissa oli postmodernismin kyynisyys, ylemmyydentuntoisuus ja tiedostaminen, tilalla vilpittömyys, rehellisyys, lapsenmielisyys (joskus jopa murrosikäisyys) ja tekemisen ilo. Seassa oli paljon ITE-taiteen pehmeitä tekniikoita, kuten kuvan Kaija Papun teos "PI541", poliisiauto, jonka virkkaamiseen meni vuosia. Taiteilijoihin kuului paljon muusikoita, käsityöläisiä, graafisia suunnittelijoita ja sarjakuvataiteilijoita, seassa oli varsinaisia monilahjakkuuksia. Näyttely kumarsi siis myös reilusti populaarikulttuurin suuntaan. Esim. Ilkka Vekka ja Ville Pirinen ovat soitelleet Anssi Kasitonnin kanssa "Steel Mammoth"- nimisessä kokeellisessa metallibändissä. Kalevi Helvetti on punkmuusikkona tunnetun Pekka Kurikan synkkä sivupersoona. Vilunki 3000 on paitsi muusikko ja kokeellinen taiteilija, myös ammattilainen todella monella graafisen suunnittelun saralla. Mielenkiintoinen muusikko Risto Puurunen on "Shadows in the Air" -teoksen tekijä. Tämä visuaalisesti monimuotoinen teos oli yksi suosikeistani. Taiteilija on itse kehittänyt 3D camera obscura- tekniikan teokseensa. Tekniikkaan pääsee tutustumaan Risto Puurusen "Cleaning Women"- yhtyeen sivuilla tässä linkissä. Siellä olevalla musiikkivideolla on käytetty samaa tekniikkaa. "Cleaning Women"- yhtye on siitä mielenkiintoinen, että siinä musiikkia soitetaan erilaisilla esineillä, kuten siivousvälineillä ja roskapöntöillä. Ehkä suurin syy näyttelyn onnistumiseen oli juuri monialaisuus ja eri taidelajien yhdistely. Miksi rajata itseään, kun maailma on täynnä milelenkiintoisia asioita?

Tämä näyttely ei todellakaan ollut kovin sovinnaisen maailmankatsomuksen omaavia tosikoita varten, sillä se sisälsi mustaa huumoria, kiroilua, väkivaltaa, seksiä ja monen metrin korkuisia takalistoja. Suosiosta päätellen me suomalaiset emme onneksi tosikkoja olekaan ;) Väkeä oli niin paljon, etten pystynyt oikein edes kuvia ottamaan. Ensi vuoden Kuvataideviikkoja odotellessa....