lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hua Hin - budhalaistemppelit

Thaimaan budhalaisuus on Theravada-koulukuntaa, johon 94% thaimaalaisista kuuluu. Thaimaan budhalaisuuteen on sekoittunut vaikutteita hindulaisuudesta, kansanuskomuksista ja esi-isien kunnioittamisesta. Paikoitellen uskotaan myös luonnonhenkiin ja suojaaviin amuletteihin. Ulkopuolisen silmin uskonto vaikuttaa lähinnä taikauskolta. Budhalaistemppelit ovat sangen kauniita, joskin kauneuskäsitys poikkeaa valtavasti länsimaalaisesta. Hua Hinissä on useita viehättäviä temppeleitä keskustan temppelialueella.





 Tällaisia "pikkutemppeleitä" tai "alttareita" oli jokapuolella, useilla ravintoloilla, kaupoilla ja asuintaloilla oli omansa. Näihin vietiin uhrilahjoja, esim. ruokaa, juomaa, kukkia yms. Tälläkin alttarilla on vesipullo ja juomalasi sekä kukka-asetelma. 



 Myös hotellillamme oli omat "temppelinsä". Elefanttipatsaita oli myös useilla temppelialueilla ja muutenkin ympäri kaupunkia.



 Monet temppelien koristeluista toivat minulle mieleen huvipuiston laitteet. Värit olivat todella "kirkkaita".


2 kommenttia:

  1. Oi miten upeita kuvia ja niin hienoja temppeleitä! Tuollaisessa paikassa on kyllä niin paljon ihasteltavaa ja nähtävää♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...