tiistai 20. toukokuuta 2014

Palaprojekti - erilaiset fleecetakit

Aloitin jokin aika sitten palaprojektin, sillä minulla  luurankoja kaapissa. Palaprojektin tavoitteena on ommella käyttökelpoisiksi vaatteiksi ja asusteiksi kaappissani ja työhuoneessani tursuavat kangaspalat. Aloitin kaikkein eniten tilaa vievistä materiaaleista. Aikaisemmin palaprojektissa olen toteuttanut villakangaspaloista takkeja, sekä liivejä ja hameen. Seuraavaksi kävin pulleiden fleecepalojen kimppuun. 

Fleecetakista on tietynlainen mielikuva, se on urheilullinen, toimiva, vetoketjullinen, taskullinen ja mielellään lämpöisellä pystykauluksella varustettu. Minä toteutin täysin erilaisen fleecetakin. Kaavapohjana käytin Burda-lehden 10/2012 mallin nro 103 kaavaa pienillä muutoksilla.  Muutokset johtuivat materiaalin vähyydestä, joten lyhentelin ja kaventelin kaavoja hiukan. 

Tein samalla kaavalla kolme hiukan erilaista takkia. Usein teen samalla kaavalla ja sarjatyönä ommellen ainakin kaksi vaatetta, sillä siinä säästää aikaa ja vaivaa. Tässä mallissa tärkeintä on vaatteen laskeutuvuus. Se on jo alkujaan hiukan haasteellista, koska fleece ei ole materiaalina laskeutuvaa. Siksi kaikki turhat paksuntavat käänteet on jätetty pois. Fleece ei ole purkaantuvaa, joten niitä ei välttämättä tarvita. Samalla säästyi "kortilla olevaa" materiaalia. 

Reunojen rullautuvuus on ehkäisty efektivärillä toteutetulla kirjailulla kaikissa reunoissa. Ompelukoneeni on Quilt expression 4.0, ja se tekee loistavaa jälkeä kirjailuissa. Tässä kirjailun nurjan puolen pitää olla myös kaunis, sillä se tulee välillä päälle päin. Toinen haaste kirjailuissa on fleecen venyminen. Nämä kolme fleeceä käyttäytyivät siinä mielessä aika erilailla. Vihreä venyi vähiten ja valkoinen eniten. Tämä näkyy myös lopputuloksessa hiukan, eniten kirkaassa valossa.

Vihreä fleecepala on eksynyt kaappiini reilut kymmenen vuotta sitten opintomatkalta tehtaanmyymälästä. Oranssin ja valkoisen fleecen olen saanut pikkusiskoltani  Tylliritarilta.


Fleecetakin voi pukea ja sitoa päälleen monella tavalla. Myös vyönä toimiva hauska villanauha on kotoisin siskoltani Tylliritarilta.


Kauluksen asettelulla ja rypytyksellä voi leikkiä. Kauluksen voi jättää myös suoraksi, kuten ylimmässä kuvassa.


Käytin jokaiseen takkiin erilaista reunakirjailua. Ne on toteutettu Quilt expression 4.0 ompelukoneella aivan tavallisella halpis-ompelulangalla. Kulmissa kääntyminen onnistui välillä paremmin välillä ei... käännöksen ajoittaminen oikein oli hiukan haastavaa, mutta ei meillä olla millin tarkkoja! 


Oranssin takin olkalinja ja kukkakirjailu.



Vaikka auringonpaisteessa otetussa kuvassa valkoisen takin reunat näyttävät venyneen eli "liekottavan", niin varjokuvassa ne näyttävät hyviltä. Täytynee vältää takin käyttöä aurinkoisella säällä... 


Vihreän fleecetakin kanssa puin vihreät nilkkurit, jotka olen ostanut KenkäMekan loppuunmyyntitarjouksesta "Osta kolme paria maksa 40 euroa.". Nilkkureille tuli siis hintaa 13.30 euroa. Mustat farkut on ostettu Seppälän alesta 15 eurolla muutamia vuosia sitten. 


Nämä Björn Borgin mustat kangasnilkkurit puin oranssin ja valkoisen takin kanssa. Nämä nilkkurit olen myös saanut Tylliritarilta. Lesti taisi olla hänelle sopimaton.


Näissä nilkkureissa on hauska pilkullinen vuori!


1 kommentti:

  1. Minusta nuo fleeetakit voittaa tyylikkyydellään kirkkaasti ne tavalliset mallit! Nuo sun laittamat koristelut vielä niissä lisänä:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...