perjantai 25. syyskuuta 2015

Hameita tahraisesta pöytäliinasta

Vuosien varrella suosikkipöytäliinoihin tulee lopulta paljon likaläiskiä, jotka eivät enää millään tempuilla lähde pois. Tämä harmittaa, varsinkin jos pöytäliinan materiaaliin on sijoitettu pitkä jono euroja, kuten esim. tähän vihreänsävyiseen Marimekon unikkokankaaseen. Pöytäliinaan läiskät tulevat yleensä tason päällä oleviin kohtiin reunaosien jäädessä vielä puhtaiksi.

Leikkasin pöytäliinan reunat talteen ja tein niistä pari hauskaa hametta. Reunasoirot olivat melko kapeita, joten päädyin yhdistämään ne ompelelemalla summittaisesti toisiinsa. Muodostuneista paloista leikkasin täysvinoon langansuuntaan kaavan mukaan hamepalat. Vinoon leikattu vaate laskeutuu kauniimmin. Yhdyssaumojen päälle ompelin mustat auki silitetyt vinonauhat. Ensimmäisen hameen unikkokuvio on hiukan vinksahtaneen kubistinen.

Toisesta hameesta tuli melko graafinen ja valkovoittoinen. Tästä ei enää alkuperäistä unikkokuviota niin erota. 

Molemmat hameet tein samalla itse tehdyllä kaavalla. Sivusaumat myös peitin vinonauhalla, toisessa saumassa siitä muodostuu lyhyt halkio vyötäröllä pukemista varten. Vyötäröllä on myös vinonauhasta tehty kuja, jossa kulkee musta kiristysnauha. Helma on myös huoliteltu vinonauhalla.

Hyvin yksinkertainen ja helppo hame, joskin vinonauhojen ompelussa menee tovi ;)

11 kommenttia:

  1. Tosi kivat! Kivasti jatkettu pöytäliinan elämää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Jatkettu elämä parempi elämä ;)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Miten kiva idea! :) anteeks naurunpyrskähdyksestä linkkiketjussa, osui nauruhermoon.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätsä:) Noita freudilaisia lipsahduksia sattuu aika usein. Meillä oli niistä juuri pitkä ketju facessa :D

      Poista
  4. Onpa kauniita hameita! :) Melkein tekis mieli kaivaa ompelukone kaapin perältä ja kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  5. Olenkohan sekoillut kommenttini kanssa... Kirjoittelin kommenttia hameista ( muistaakseni) ja jäin odottelemaan vastaustasi.. Ja nytkun tulin katsastamaan tilannetta, ei kommenttiani löytynyt.. Blondi...
    Hienot hameet! Melkein itsekin tekisi mieli yrittää vaikka käsityötaidot on surkeita. Hameiden kanssa koen ongelmalliseksi oikeastaan kaiken - millainen yläosa, sukkikset/legginsit ja mitkä kengät?!? Saisiko postausta siitä mitllaisia valintoja sinä teet hameittesi ympärille? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aina sekoilen vastausten kanssa....kirjoitusvirheistä puhumattakaan :D Hameet on tosi helppoja tehdä, mutta tosiaan vaikeita asustaa. Siksi olenkin yhä enemmän siirtynyt mekkoihin, niissä kun on ylä- ja alaosa yhdessä :)

      Poista
  6. Minä en ole oikein ollut unikon ystävä, mutta tällaiset hameet huolisin itsellenikin! Hyvälle näyttää molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Näissä se unikko vähän katoaa...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...