perjantai 18. syyskuuta 2015

Vaateviidakon tarina - My blog story


Sain "Helmoja ja hepeneitä"- blogin Kristalta ja "Illuusia ihmemaassa" -blogilta haasteen kertoa oman blogini tarinan. Tämä tarina ei ole kovin pitkä, sillä blogillani on ikää vasta noin puolitoista vuotta. Monen muun bloggaajan tavoin olin kyllä harkinnut blogin perustamista pitkään, useita vuosia ennen aloittamista. Bloggaamisen aloittaminen ei ole mikään helppo juttu... Se vaatii sitoutumista ja monien uusien asioiden tekemistä arkisen aherruksen keskellä.

Lopullisen päätöksen tein kuitenkin melko nopeasti. Rohkaisua sain Työväenopiston blogi- illasta. Silloin vielä lukiota käyvä poikani oli todella kannustava, luotti äitinsä kykyihin ja lupasi tuiki tärkeän tuen tietoteknisissä asioissa. Viimeinen rohkaisu tarttua toimeen tuli lukemastani Saku Tuomisen kirjasta "Hyvän elämän lyhyt oppimäärä", joka neuvoi sanomaan aina ensin "kyllä", sillä epäonnistumisia ei ole, ainoastaa kokeiluja jotka eivät toimineetkaan. Lähdin siis vain kokeilemaan bloggaamista ensin puolen vuoden määräajaksi :) 

Tämä kokeilu osoittautui sitten varsin onnistuneeksi, ja jatkoin bloggaamista puolen vuoden jälkeenkin. Tämä uusi harrastus toi mukanaan mukavia samanhenkisten facebook- ryhmiä ja bloggaajakavereita, joiden blogeja on ollut ilo seurata. Uuden ulottuvuuden touhuun toivat uusien ryhmien ja blogien keksimät haasteet. Yksi mieleenpainuvimmista oli Helmoja ja hepeneitä- blogin 
kierrätyshaaste, johon osallistuin alla olevalla armeijan takista ja tilkuista tuunatulla talvitakilla.

Miksi sitten bloggaan? Minulta on ammattini ja koulutukseni vuoksi vuosien varrella kysytty paljon neuvoja pukeutumiseen, ompeluun ja tuunaukseen liittyen. Ajattelin, että voisin jakaa neuvoja laajemmallekin piirille. Samalla voisin pitää "virtuaalista näyttelyä" töistäni, koska oikeiden näyttelyiden pitäminen on aika työlästä. Lisäksi on kiva olla kanssakäymisessä samanhenkisten, samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.
Vaikka blogin nimen mukaisesti sisällössä kulkee punaisena lankana vaatetus, olen pitänyt blogini aihepiirin melko laajana: käsittelen blogissani käytännössä kaikkea sitä visuaalista kulttuuria, mikä minua itseänikin kiinnostaa. Olen kiinnostuksissani laaja-alainen ja minusta on hyvä, että blogini on minun näköiseni. Bloggaaminen toi mukanaan vielä yhden uuden harrastuksen visuaalisen kulttuurin saralla: valokuvaamisen. Pieniä vinkkejä valokuvaukseenkin siis alkoi ilmestyä blogini juttuihin :)

Yllätys on ollut se, että kaikkein suosituimpien  postauksiseni joukkoon kuuluu paljon muitakin kuin vaatetukseen liittyviä juttuja. Listan ykkösenä roikkuu kuukaudesta toiseen blogini alkuaikojen lipaston tuunaus :D

 
Bloggaaminen on kuten muutkin harrastukset, joskus se on innostavaa ja joskus vähemmän innostavaa. Jatkan bloggaamista innostuksen mukaan, sillä tämän ei ole tarkoitus olla mikään velvollisuus vaan hauskaa, inspiroivaa ja arkeen voimia antavaa.

Yritän laittaa haasteen eteenpäin sellaisille mielenkiintoisille blogeille, joiden en ole ainakaan huomannut tähän haasteeseen vielä tarttuneen. Muistakaa, tämä on tunnustus, osallistukaa vain jos aikaa ja  mielenkiintoa löytyy :) Jos olette jo osallistuneet niin älkää nyt ihmeessä uudelleen urakkaan ryhtykö ;)

Haastan mukaan seuraavat blogit:
Mamuna maailmalla 
Metsäntytön vaatekomerolla 
Tylliritari
Mellun Hollywool 

Ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille. Saat osallistua vasta kun saat haasteen (ja niitähän saa toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagrammissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.     


Ps. Jos joku muukin on minulle tämän haasteen jättänyt ja olen sen kesärientojen lomassa unohtanut, niin jätä kommenttia :) Ja kaikki muutkin halukkaat saavat tietysti osallistua, näitä blogitarinoita on kiva lukea.

14 kommenttia:

  1. Kiva kun otit blogitarina-haasteen vastaan! Mukava oli lueskella taustoja bloggauksen aloittamiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään osallistua haasteisiin, vaikka se joskus vähän venyykin... Olen tykännyt myös muiden blogitarinoista :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Vastaan haasteeseen, kunhan saan kirjoitusinspiraation :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei kiirettä, inspiraatio on tärkeä työväline :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. No, kappas. Yritänpä osallistua:) Olipa sählinki taas kommentin kanssa. Se tuli kahdesti ja näköjään oli hymiökin tullut ihan päinvastainen, joten poistoon menivät edelliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minullakin aina tulee vähän sählättyä milloin minkäkin asian kanssa. Tervetuloa mukaan Blogitarina- ketjuun :)

      Poista
  6. Kiitos! Vastaan haasteeseen, kunhan muilta elämän haasteiltani ehdin.

    VastaaPoista
  7. Mulla on tämä mennyt ohi :) Hyvä idea ja kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, eihän näillä mitään kiirettä ole :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...