maanantai 26. tammikuuta 2015

Ei kahta ilman kolmatta

Olen tässä vuoden aikana aloittanut kaksi aika vaativaa ja aikaa vievää harrastusta, bloggaamisen ja valokuvaamisen. Näiden kuvittelin riittävän vähäksi aikaa, kun bloggaamiseen liittyy vielä tämä vaatteiden suunnittelu, ompelu ja tuunailukin, puhumattakaan muista kädentöistä. Sitten sattuma puuttui taas peliin.

Olin ilmoittautumassa valokuvauksen jatkokurssille ja selailin työväenopiston esitettä, kun se vahingossa avautui taidetarjonnan kohdalle. Sieltä sitten silmäni osuivat ensimmäisenä kurssin "Myrkytöntä grafiikkaa"- kohdalle. Mitä ihmettä, onko sellaistakin olemassa? Pidän grafiikan töistä ja olen haaveillut grafiikan tekemisestä pitkään. Olin jo luopunut siitä haaveesta, koska keuhkoni, pääni ja silmäni eivät kestäisi niitä myrkkyjen ja kemikaalien katkuja. Minuutissa olin ilmoittautunut kurssille ja taas yksi haave on toteutumassa!

Heti ensimmäisillä tunneilla tuli selväksi, että en ole ongelmani kanssa todellakaan ainoa. Monet grafiikan harrastajat kärsivät samoista ongelmista kemikaaleihin liittyen. Useat ammattilaiset ovat sairastuneet ammattitautiin, osa jo opiskeluaikana. Sama ongelma näyttää olevan opiston öljyvärimaalareillakin. Onneksi on tämä myrkytön grafiikka vaihtoehtona. 

I have a new hobby! I decided to take "a nontoxic graphic arts" course. I have always wanted to try graphic arts but I am very sensitive to chemicals which are commonly used to make graphic art. So this course is a dream come true for me! I present my artworks to you later when they are ready...  


Myrkyttömässä grafiikassa laatta kaiverretaan pahville. Ainoa hajuhaitta syntyy pahvilaatan päällystämisestä etasolin ja sellakan seoksella. Tätä ei ole edes pakko tehdä, mutta käsitelty laatta on hiukan kestävämpi. Kuvassa on ensimmäinen harjoitustyöni. Kellertävä versio on painolaatta, jolla on painettu kuva valkoiselle syväpainopaperille. Tämä kuva on vasta pohja seuraavan tunnin jatkokäsittelylle. Lopputuloksesta tulee varmaan jonkinlainen "mixed media" -kuva. Yhdellä laatalla voi painaa kymmenkunta kuvaa.   


Kuvassa näkyvien tarvikkeiden lisäksi tarvitaan grafiikanprässi. Se sitookin grafiikan harrastamisen opistolle, sillä prässin hankkiminen on tilaa vievää ja järjettömän kallista. Joten jatkokurssia pukkaa taas syksyllä. Esittelen kurssin tuotokseni myöhemmin, jos kehtaan....

10 kommenttia:

  1. Onnea uudelle harrastukselle. Mä olen jo vuosia heittänyt työväenopiston kataloogit suoraan paperinkeräykseen. Itsesuojeluvaisto siis puuttunut peliin. Tiedän että siellä on noin miljaaaardi kurssia jolle tekisi mieli osallistua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kauppias! Totta, sieltä löytyy vaikka mitä kursseja. Nytkin on kalenteri vähän täynnä.

      Poista
  2. Esittele ihmeessä! Laattasi on tosi kaunis, tuollaista eteeristä art nouveau -henkeä olen aistivinani siinä. Seuraisin mielelläni harrastuksesi etenemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos san! Laatassa on parantelemista, teen vielä uuden version. Kuvien ajattelu pelkkinä viivoina on vähän haastavaa. Esittelen tulokset jos eivät ihan vikaan mene...

      Poista
  3. Jee kiva juttu! Minulle tulee mieleen intiaanimystiikka tuosta kuvasta :)

    VastaaPoista
  4. Kivalta tämä harrastus vaikuttaa. Jotain mystistä art nouveau tyyliätässä pikaluonnoksessa sitten lienee. Saapi nähdä miksi tyyli tässä muotoutuu.

    VastaaPoista
  5. Tekemäsi kuva on mielenkiintoinen, onko asu naisen päällä jokin suunnitelmistasi? Meidänkin kaupungissa saisivat järjestää tällaisen myrkyttömän grafiikan kurssin! Olen vuosia sitten tehnyt jonkin verran grafiikkaa, mutta ei mun pää kestänyt niitä hajuja.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Hanna Mi! Näköjään aika yleistä tämä herkkyys kemikaaleille. Toivottavasti myrkytön grafiikanopetus leviää muuallekin. Mulla on näitä pukuluonnoksia aika paljon pöytälaatikossa. Ihan kaikista ei ole koskaan tarkoitus tulla oikeita vaatteita, mutta aika näyttää, mitä niistä tulee.

    VastaaPoista
  7. Mahtava harrastus! Tekemäsi kuva on todella hieno. Erittäin mielenkiintoista nähdä mitä olet tehnyt:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...