lauantai 5. syyskuuta 2015

Pari päivää pääkaupungissa

Ennen uusien opintojen aloittamista meidän poika halusi käväistä pääkaupunkiseudulla. Asuimme Espoossa n. 14 vuotta ja poika on myös "syntynyt jossain Jorvissa", kuten eräässä laulussakin lauletaan, joten seutu on meille tuttu, kuin toinen koti. Vietimme siis Helsingissä pitkän viikonlopun. Saavuimme perille parahiksi neljän ruuhkaan, liikenne ja pakokaasut olivat astmaatikoille aivan liikaa... Ihan ensiksi kiertelimme Hietalahden ulkoilmakirpputorilla, tutussa ostospaikassa vuosien takaa. Poikakin muisteli saaneensa torilta monia mielenkiintoisia leluja... No, nyt tori oli täynnä trokareita, ja tavaran laatu on huonontunut vuosien varrella. Emme löytäneet mitään tällä kertaa.   


Viikonlopun aikana oli tapahtuma, jossa ihmiset kerääntyivät puistoihin syömään. Osa oli piknikillä vilttien päällä ja osa toi pöydät ja tuolitkin paikalle. Myös ravintolat avasivat "sivupisteitä" puistoihin.


Myös kauniissa Eiran puistossa oli pöytä koreana.


Kävelimme iltasella Eirassa, jossa minun piti ottaa valokuvia kauniista miljööstä. Eipä kauneus enää kiinnostanut kun löysin rautaportein suljetun mahtavan näköisen hylätyn ja ränsistyneen "kummitustalon". Jostain syystä patina on usein kauneutta paljon kiinnostavampaa... Tämä talo olisi kunnostettuna oikea kaunotar.


Löysin mieltäni vaivaamaan jäänestä talosta tietoa netistä katuosoitteen perusteella. Kyseessä on varsin maineikkaan arkkitehti Onni Tarjanteen piirtämä vuonna 1911 valmistunut arvotalo. Talo on jäänyt rapistumaan, koska riitaisa kuolinpesä ei pääse sopimukseen talon kohtalosta. 


Kävimme syömässä ulkoa vaatimattoman näköisessä mutta hyvässä kalaravintolassa, meille jo ennestään tutussa Merimakasiinissa.


Kävelimme Jätkäsaaren suureen Verkkokauppaan, jossa katsastimme myös Pelimuseon. Matkan varrella poikkesimme mielenkiintoiseen Weird antiques- antiikkikauppaan.








Kukas se tämä häveliään näköinen kaveri on?


 Hän on Verkkokaupan uusi "mannekiini", viemäriin lorottava Tommi Toijan teos "Bad bad boy".


"Pissapojan" juurella on hodarikoju, josta saa Helsingin parhaiksi mainostettuja  "Bad bad boy" -hodareita. Hyviltä maistuivat!


Paluumatkalla poikksimme vielä Hämeenlinnan uudessa ostoskeskuksessa, Goodmanissa. Ihan kiva, mutta kun olet nähnyt yhden ostoskeskuksen, olet nähnyt ne kaikki...


5 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa reissunne.. Tuo kuvaamasi vanha talo näyttää kyllä upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin upea talo, toivottavasti joku sen vielä pelastaa :)

      Poista
  2. Tuo koristeellisen rautaportin takana oleva talo on kyllä mielikuvitusta kiehtova.Tuollaiseen olisi hauska päästä kiertelemään sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaat varmaan, miten paljon olisin halunnut nähdä talon sisältäkin ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...