perjantai 11. joulukuuta 2020

Mekosta paidaksi

Otin tuunaukseen oman vanhan stretchpitsimekkoni, joka on pyörinyt käyttämättä kaapissani jo kymmenisen vuotta. Mekko on sinänsä mukava ja kivannäköinen, että en ole sitä poiskaan laittanut. Mekon ongelma oli se, että se on arkikäyttöön turhan hieno ja "gootahtava", mutta juhlakäyttöön omaan makuuni liian halvan näköinen.

Ajattelin, että paitana sille olisi enemmän käyttöä. Katkaisin helman siis poikki ja leikkasin helmaosasta kaksi epäsymmetristä kiilaa. Leikkasin etu- ja takakappaleelle vyötäröltä alaspäin aukileikkaukset, joihin ompelin kiilat. Näin helma sai lisää volyymiä ja hauskan epäsymmetrisen ilmeen. Huolittelin vielä helman tiheällä siksakilla samalla materiaalia venyttäen.

 

Samalla suurensin myös pääntietä hiukan ilmavammaksi.
 
 
Paita pääsikin heti käyttöön ainakin pukeutumishaasteen muodossa. Pukeutumishaasteen tehtävänanto oli: Musta hame tai housut, saapikkaat, pitsipaita ja huivi tai shaali. Lisäksi ripaus hopeaa ja "keijumainen" kirja. Hame on omatekemä vanha satiinin ja sifonginjämistä tekemäni kaitalehame, joka löytyy myös tästä linkistä. Ripaus hopeaa löytyy Thaimaasta ostamastani vanhasta perhoshuivista ja kauniista hopeisesta filigraaniperhosrintakorusta. Tällä uniikilla korulla kiinnitin huivin kauniisti. Filigraaniperhosen on valmistanut kultaseppä Sanni Lehtinen. 
 
 
Saapikkaita esitti tällä kertaa vanhat Mantereen luottonilkkurini, jotka kävivät nyt ensimmäistä kertaa suutarilla korjattavana. "Keijumaiseksi kirjaksi" valitsin kirjan huovutetuista satuhahmoista. On siellä oikein keijukaisiakin :)
 
 

Vinkkinä vielä, että minulla on nyt myös Instagram-tili nimellä vaateviidakon_pirjo. Sitä olen ollut hankkimassa aina välillä, mutta sitten taas unohtuu. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan ;)  Seurailkaahan sitäkin! Sieltä löytyy sitten myös näitä pukeutumishaastekuvia, kun ehdin niihin osallistua. Hashtagien alta voi sitten löytyä muidenkin osallistujien asuja. Lisään Instagam-linkin blogin sivupalkiin taas ehtiessäni...

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...