Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolen vuoden vaate- ja asustelöydöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolen vuoden vaate- ja asustelöydöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Taiainomaisen kaunis takatalvi ja uusi upea työlaukku

 
Tänä vuonna ei lumisateista näytä tulevan loppua. Kevättä kohti pitäisi jo mennä, mutta takatalvi toisensa perään yllättää. Tänä aamunakin sain taas herätä yllättäen uuteen talveen. Kuvaussäät ovat kuitenkin olleet kauniita, kun kevätaurinko paistaa aina välillä lumihangille.
 
 

Investoin uuteen talvi/työ/harrastuslaukkuun, koska edellinen oli jo monesta kohtaa rikki. Tällä kertaa hankin kestävän ja kauniin Birgit Pyykkö Desingn laukun, sillä olen kyllästynyt metsästämään parin vuoden välein uutta sopivaa laukkua. Tämä laukku on minulle kustomoitu Balleriina- laukku. Siellä kulkee eväät, kamerat ja jopa ostokset ja vaihtovaatteetkin, jos vaikka yhden yön reissuun lähtisin. Laukku toimii myös kokonsa puolesta käsimatkatavaralaukkuna, koko kun on sopiva.

Laukku on minun makuuni näyttävä ja materiaaleissa on kerrassaa upea kiilto ja kimallus.


Upea villakangastakki on löytö Nanson alennusmyynneistä. Malliltaan ajaton takki on poikkeuksellisen hienosti työstetty. Sen voi pukea päälle vaikka nurin päin, niin hienosti se on ommeltu. Asuun on yhdistetty Laura Vitan nahkasaapikkaat ja vanhat mutta rakkaat nahkahansikkaat nappikoristeilla.

Mökillä oli todellakin taianomaisen hieno aamu, kun yöllä satanut lumi oli takertunut oksiin kiinni. Auringon paisteessa lumi sitten hiljalleen satoi hiutaleina alas maahan. Siitä syntyi poikkeuksellisen kaunis ilmiö, lunta satoi kuin kirkkaan siniseltä taivaalta.





 

perjantai 6. marraskuuta 2020

Havunvihreää

Tilasin itselleni Nosh- verkkokaupasta kauniin havunvihreän jerseymekon. Nosh on kotimainen verkkokauppa, joka on vastuullinen ja ekologinen. Nosh on myös mukana monissa uuden ajan kehitysprojekteissa, jotka liittyvät tekstiilien kierrättämiseen, kehitysyhteistyöhön ja hiilijalanjäljen pienentämiseen tekstiiliteollisuudessa. Kaikkeen mainittuun suhteutettuna tämä mekko oli silti melko edullinen, vain 50 euroa, toki pienen alennuksen kera.


Kietaisumallinen yläosa, ranteista pussittuvat hihat ja A-linjainen helma on tämän mekon kauniit yksityiskohdat.


Koska mekko on lempiväriäni, asusteet on helppo löytää valmiina omasta kaapistani.

 
Pikkusiskoltani lahjaksi saatu cashmerehuivi sopii mekkoon täydellisesti. Poikani ollessaan vielä pieni koululainen valitsi minulle tämän hauskan Mangon pikkulaukun. Niitteineen laukku tuo asuun vähän särmää.

 
Laura Vitan kirjavat luottosaapikkaat ovat siitä hauskat, että ne sopivat todella monien asujen kanssa. Nytkin mekon ja huivin sävyt löytyvät saapikkaista.

 
Korviin käyvät joko puiset käpykorvakorut tai lasiset kukin koristellut korvikset. Molemmat ovat käsityötä ja suoraan tekijöiltä ostettu.

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Nanso -mekko ja sifonkipaita

Tänä kesänä ovat kauppareissut on olleet lähes nollassa, kun ei ruokkakauppaa lasketa mukaan. Pari kertaa on pitänyt hakea maalia ja teloja, nyt kun on ollut aikaa tehdä pientä pintaremonttia. Toistaiseksi olen tehnyt remppaa vain mökillä, mutta kotonakin on tarkoitus vähän maalata ja vaihtaa tapettia. Vaatekaupoissa olen pyörähtänyt vain pari kertaa. Toisella kerralla museoreissun yhteydessä ystävän kanssa ja toisen kerran välttämättömällä asiointireissulla poikkesin Nanson putiikkiin ja Lindexille bussia odotellessa. En ole kyllä shoppailua mitenkään kaivannutkaan, sillä olen muutenkin siinä aika huono. En oikein koskaan erikseen lähde ostoksille, vaan olen shoppailutaktiikaltani "pistäytyjä". Pistäydyn vaatekauppaan, kun odotan varttitunnin kuluttua tulevaa bussia. Tai sitten olen kaupoilla vain jonkun muun seurana. Ihme, että tällaisella tekniikalla voi mitään kivaa löytää. Siitä voi kiittää harjaantunutta silmääni ja tietenkin pukeutumisneuvojan koulutusta. Yleensä ehdin vaatteen pikaisesti sovittaakin, koska sovittamatta en osta mitään. 

Tällä kertaa pistäytymisaikaa oli vähän enemmän, korona-ajan bussit kun kulkivat kovin harvoin. Myöhästyin juuri edellisestä bussista, joten 45 minuutissa ostin Nanson putiikin alennuksesta maksimittaisen Mikado-mekon ja kävelin siitä vielä Lindexiin pyörähtämään.  

Holkkihihaisen Nanson mekon helmassa on röyhelö ja kuosi on kivan värikäs. Vyötäröllä on solmittava vyö.

Mekkoon sopii Indiskan monivärinen iänkaikkisen vanha virkattu kaulakoru. Tämä koru on kyllä ollut hintansa väärtti, niin paljon sitä on tullut käytettyä.

 Mekko maksoi alessa 60 euroa.

Lindexistä löysin edellisessä postauksessa esitellyn röyhelömekon ja tämän kuviollisen sifonkipaidan. Molemmat vaatteet ovat tyyliltään aika hipahtavia ;)  Tämä kevyt paita on 15 euron aletankolöytö.


 Näissä vaatteissa on hyvä nauttia kesän viimeisistä auringonsäteistä :)

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Röyhelöä kortemetsässä

Löysin metsäkävelyllä aivan ihastuttavan metsän, jonka aluskasvillisuus muodostui lähes pelkästään kortteista. Metsässä on hauska kirkkaanvihreä harsomainen hämyinen tunnelma, jota on vaikea saada valokuvissa toistumaan. Varsinkin aamukasteessa auringon paistaessa kortemetsässä on aivan omanlaisensa lumo.

Yhtenä tällaisena aamuna kävelin metsään kuvaamaan uutta mekkolöytöäni. Joskus tavallisen ketjuliikkeen vaate voi olla aivan ihastuttava, ja sellaisena tämä pitkä mekko on kortemetsän arvoinen kuvattava. Lindexin "Sustainable choice"- malliston puuvillamekko pitäisi olla ekologisesti kestävämpi vaihtoehto. Sen puuvillakankaassa on hauska pintastruktuuri, jonka päälle on painettu vihreä kuviointi. Materiaali tuntuu laadukkaalta, mekko mukava päällä ja malli on näyttävä röyhelöineen.

Tämän mekon löysin heti koronan ensimmäisen aallon jälkeen, kun kaupunki alkoi hiljalleen avautua ja kävin asiointireissulla keskustassa. Olen tehnyt sitten maaliskuun jälkeen vain muutaman reissun keskustaan ja hiljaista oli tälläkin reissulla vielä. 

Mekko on valmistettu Intiassa ja tällä hetkellä siellä valmistetun mekon valitseminen tuntuu peräti eettiseltä teolta. Korona-ajan kysynnän lasku on nimittäin aiheuttanut varsinkin intialaisille ja bangladesilaisille tekstiilityöntekijöille suunnattomia taloudellisia vaikeuksia heidän menetettyään työpaikkansa. Tämä on kova isku etenkin näiden maiden naisille, ja useat heistä ja heidän lapsistaan kärsivät tällä hetkellä suoranaisesti nälkää. Tänä aikana tulee näytettyä toteen se, että ostolakko ei varsinaisesti auta tekstiilialan pienipalkkaisia työntekijöitä millään tavalla, vaan siihen tepsivät aivan toiset keinot. Kuten asiaan perehtynyt toimittaja Minna Knus-Galan (Mot.-ohjelma) totesi: "Älä himoshoppaa, älä boikotoi".


Ihana hippimekko maksoi 50 euroa. Mekon seuraksi puin ennen korona-aikaa Indiskasta ostetun kirjaillun kangasvyön, sekin on Intiassa valmistettu. Tämä vyö onkin sopinut moneen mekkoon ja ollut ahkerassa käytössä tänä kesänä.



Tämän mekon helmassa ja hihoissa on reilusti väljyyttä ja olo on kuin metsän keijulla ;)

 

torstai 23. heinäkuuta 2020

Puolen vuoden asustelöydöt


Kulunut alkuvuosi on ollut koronan vuoksi tietenkin poikkeava, myös shoppailumielessä. Vaatteita myyvillä liikkeillä on mennyt todella huonosti ja moni putiikki on pitänyt ovensa kokonaan suljettuina, asiakkaita kun ei ole kertakaikkiaan ollut liikkeellä juuri lainkaan. Odotetusti kauppa on siirtynyt verkkoon. Siinäkin jarruna on ollut monessa maassa massiiviset muutokset postin kulussa. Yllättäen verkossa on vaatteiden sijaan käyneet kaupaksi erityisesti asusteet. Tämä on toki siinä mielessä ymmärrettävää, että esim. laukun tai vyön ostaminen on sovittamatta helpompaa.


Sattumalta omatkin ostokseni alkuvuodelta ovat pelkästään asusteita. Se on todellakin sattumaa, sillä nämä hankinnat on tehty ennen koronasulkuja tammi-helmikuussa. Alkuvuoden Helsingin kulttuuri- ja taidereissulla vietin muutaman tunnin itsekseni Kampin ostoskeskuksessa, kun siipalla oli muuta menoa. Siellä oli meneillään vielä joulunjälkeiset alennusmyynnin viimeiset rippeet. Indiskasta ostin jo kertaalleen blogissa tuunauksen yhteydessä esiintyneen kirjekuorilaukun 70% alesta vain 7.50 eurolla. Samasta tangosta löytyi helmikoristeinen kirjailtu vyö solmittavilla nyöreillä 15 eurolla.


Kampin ostoskeskuksessa oli meneillään myös K-kengän loppuunmyynnit. Sieltä tarttui mukaan laadukkaita käyttökenkiä. Kotimaiset lumihiutalebrodeerauksella koristellut Sievin ulkoilukengät maksoivat vain 40 euroa.


Samasta loppuunmyynnistä ostin myös trendikkäät ja mukavat Skechersin vapaa-ajankengät 50 eurolla. Kreivin aikaan nämä tulikin hankittua, kun edellisistä vastaavista kengistä hajosi pohjat heti huhtikuussa ja ne menivät roskiin.


Koriin eksyi vielä ruskeat reikäkuvioidut balleriinat. Viimeinen pari maksoi enää vain 10 euroa. Hyvä ostos tämäkin, paljon on näitä tullut näitä kesällä käytettyä. Nämä kun sopivat moneen asuun.


Sokerina pohjalla Minna Parikat, jotka tilasin verkkokaupasta jo tammikuun alussa. Tilaan verkkokaupasta harvoin mitään, koska tuotetta ei voi sovittaa ja inhoan palautusrumbaa. Poikkeuksen muodostavat kaupat, joiden tuotteet laadun ja koon sopivuuden puolesta tunnen, kuten Parikan verkkokauppa. Nyt koronan myötä Minna Parikka lopettaakin lippulaivamyymälänsä Helsingissä kokonaan, sillä vekkokauppa on kasvanut valtavasti. Päätös on ymmärrettävä, sillä fyysinen myymälä toki tuottaa paljon kuluja.

Nämä maailman kauneimpina pitämäni Pollyt olen luvannut itselleni jo vuosia sitten. Kyseessä on Minna Parikan klassikkomalli, joka juhlavuoden kunniaksi palasi mallistoon. Jostain syystä nämä jäi minulta aikoinaan hankkimatta ja ne poistuivat mallistosta. Vuosia yritin löytää näitä käytettynä, mutta en onnistunut siinä. Kauniista klassikoista jouduinkin nyt uutena pulittamaan sievoisen summan 399 euroa. Mutta täydellisethän nämä ovat ja niiden hypistelykin tekee niin onnelliseksi :)


Yhteensä alkuvuoden ostoksiin tuli hassattua 521.5 euroa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Puolen vuoden asuste- ja vaatelöydöt

Tervehdys täältä koronan pakottamasta kotoilusta!  Taidan kyllä kuulua siihen porukkaan, joille tämä elämäntyyli ei juuri tuota vaikeuksia. Vaikka työt ja kurssit päätyivät kuin seinään, niin metsälenkit, musiikin tahi linnunlaulun kuuntelu, valokuvaus, grafiikanteko ynnä muun taiteen tekeminen, ompelu, suunnittelu, tuunaaminen ja tietysti tämä blogin ylläpitäminen jatkuu aivan normaalisti. Konsertit, museo- ja näyttelyvierailut ovat nyt loppu, mutta joihinkin konsertteihin ja museoihin pääsee osallistumaan virtuaalisestikin, kannatta tutustua asiaan!

Tämän aamuinen lenkki osoitti sen, että tunnelma oli muutenkin tällä hetkellä rauhallinen. Ihmiset olivat juoksu- ja sauvakävelylenkeillä. Lapset hoitivat etäkouluaan kukin tavallaan, kuka trampoliinilla istuen omassa pihassaan ja kuka lähimetsän kannonnokassa istuen. Me suomalaiset taidamme olla aika hyviä toimimaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. 

Shoppailu ainakin fyysisesti on nyt aika lailla loppu, mutta viime vuosien shoppailusta voi sentään vielä kertoilla. En vuoden 2019 lopulla ostanut yhtään uutta vaatetta tai asustetta, joten tässä linkissä esitelllyt alkuvuoden vaate- ja asustelöydöt jäävät koko vuoden hankinnoiksi. Vuoden 2019 hankintojen saldoksi jäi siis 737 euroa.

Koska nyt ei ole mitään uusia ostovaatteita esiteltävänä, niin teen vähän yhteenvetoa aikaisemmista ostoksistani. Olen päivittänyt tänne blogiini "Puolen vuoden vaate- ja asustelöydöt" -otsikon alle kaikki shoppailulöytöni vuoden 2014 alusta, eli jo kuuden vuoden ajan.

Kuinka paljon sitten olen käyttänyt rahaa uusiin vaatteisiin? Mukaan on laskettu siis vain uutena kaupasta ostetut tuotteet, ei kirpputorilöytöjä, ei lahjaksi saatuja, eikä itse tehtyjä tai tuunattuja vaatteita.

Uusiin vaatte- ja asustehankintoihin käytetty:
2014 - 654 euroa
2015 - 576 euroa
2016 - 599 euroa
2017 - 329 euroa
2018 - 926 euroa
2019 - 734 euroa

Kesikimäärin siis noin 636 euroa vuodessa. Onko tämä sitten paljon vai vähän? Se riippuu tietenkin ihmisestä, toisille se liennee vähän ja toisille paljon. Vuonna 2018 suomalaiset käyttivät keskimäärin vaatteisiin ja asusteisiin rahaa 860 euroa vuodessa, eli siihen nähden kulutin reilut 200 euroa vähemmän kuin keskimäärin. Muoti ja urheilukauppa Ry:n mukaan suomalaiset käyttävät ylipäänsä ostovoimaansa nähden keskimääräistä vähemmän rahaa, eli 4,2 % kokonaiskulutuksestaan. Se 0,7 % Euroopan keskiarvon alapuolella. Kun ottaa huomioon Suomen sääolosuhteet ja neljä vuodenaikaa, niin onhan se melko maltillista. Täällä tarvitaan sentään monipuolisempaa valikoimaa kenkiä ja raskaita päällysvaatteita kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Toki turhan kulutuksen vähentämiseen varaakin on aina.

Avataan ostokset eri vaate- ja asuste tyyppeihin. Määrät ovat keskimääräisiä hankintoja /vuosi:

Noin 3 takkia vuodessa. Sisältäen kaikki talvitakit, farkkutakit, nahkatakit, jakut, neuletakit, ym. edestä auki olevat vaateet.
 
Noin 6 mekkoa vuodessa. Sisältäen kaikki kesä-, talvi ja juhlamekot.

Noin 1-2  paitaa, t-paitaa tai tunikaa vuodessa.

Noin 1 housut/farkut vuodessa

Noin 1 päähine vuodessa. Sisältäen pipot, hatut ja pannat.

Noin 5 paria kenkiä vuodessa. Sisältäen kaikki talvikengistä, ulkoilukengistä kesäsandaaleihin.

Noin 2 korua vuodessa.

Noin 1 "kaulavaate"  vuodessa. Sisältäen huivit, kaulaliinat ja irtokaulukset.

Lisäksi:

2 kylpytakkia 6 vuodessa.

2 vyötä 6 vuodessa.

3 laukkua 6 vuodessa.

4 paria lapasia/ käsineitä 6 vuodessa.

1 silmälasikotelo ja liina 6 vuodessa.

Lisäksi epämääräinen määrä sukka- ja alusvaatelaatikojen täydennystä.

Kenkä- ja mekko-ostokset erottuvat odotetusti joukosta, mutta maltillisemmin kuin odotinkaan ;) Sen sijaan mekkoihmisen ei paljoa paitoja, hameita ja housuja erikseen tarvitse hankkia.

Oleellisinta vaatehankinnoissa on laatu ja käytettävyys. Laadulla tarkoitan optimaalista laatua, sillä en ole niin varakas, että minulla olisi varaa sijoittaa hankinnoissa sellaiseen laatuun, että vaatteeni olisivat käytössä vielä tulevillakin sukupolvilla, enkä pidä tällaista ajattelutapaa edes kovin järkevänä. Kun nyt kirpputoreja joskus käy kiertämässä, niin tavaraa niillä on aivan tarpeeksi ilman minunkin käytettyjä vaatteita.

Näistä 6 vuoden aikana  ostamistani vaatteista on päätynyt roskiin 1 housut, 2 mekkoa, 2 laukkua ja 4 kengät sekä epämääräinen määrä alusvaatteita ja sukkia. Kengät ja laukut päätyivät roskiin täysin risoiksi kuluttettuina, ja vaatteet palveltuaan ensin vielä siivousrätteinä.

Näistä 6 viime vuoden aikana hankituista vaatteista ei ole vielä päätynyt kirpputorille tai myydyksi mitään, mutta tätä vanhempia olen myynyt pois "elämäni viimeisellä kirpputorilla". Tarkoitus on siis käyttää kaikki vaatteet tavalla tai toisella loppuun, ja jos on pakko jostain luopua, niin joko antaa tai myydä se seuraavalle käyttäjälle. Näin haluan toimia siksi, että kierrätyskeskuksissakaan vaate ei saa kuin pari viikkoa aikaa löytää uuden omistajan, jonka jälkeen se usein päätyy poltettavaksi, kaatopaikalle tai dumpatuksi kehitysmaihin.

Tuunaukseen 6 vuoden hankinnoista on päätynyt joitakin vaatteita:




Tämä neuletakki odottaa tuunausta, sillä se on rumasti nukkaantunut. Se joutuu luultavasti huovutuksen uhriksi.
  

Kuvassa neuletakin alla oleva Seppälän maximekko on jo viime kesänä värjäämällä tuunattu. Siitä kertoilin tässä linkissä.


Tämä Nanson mekko odottelee tuunausta kainaloista rumasti venyneiden kädenteiden vuoksi. Mekosta tulee joko paita tai hame, tai sitten tuunaan siihen uudet hihat.
 

 Seppälän oranssi mekko odottelee myös tuunausta. Se on mielestäni väärän mittainen.


Tämä pitsipaita oli hätäisesti tehty virheostos ja olen sen jo tuunannut, mutta en vielä postausta tuunauksesta blogiin ehtinyt päivittää.


Tästä Seppälän alekorusta putosi keskimmäinen kivi pois, joten tuunasin sen höyhenillä ja helmillä.


Näistä farkuista tuunasin hameen, joka löytyy tästä linkistä.


Tästä mustasta mekosta on tarkoitus tuunata pääntien seutua.


Piposta tuli panta. Tämä tuunaus löytyy ihan tuoreeltaan kera muiden pienten tuunausten tästä linkistä.

Lopuksi vielä varoittelen, että blogini aihealueista koottu lista sivupalkissa voi tulevina aikoina näyttää hieman sekavalta. Kun tätä aikaa nyt yhtäkkiä siunaantui, niin päivitän aihealuelistaa vähän järkevämpäksi ja "asiakasystävällisemmäksi". Se kun on päässyt tässä vuosien varrella rönsyilemään. Sitten sieltä on helpompi löytää etsimänsä. Päivittelen samalla myös muitakin blogiasioita. En kuitenkaan sulje blogiani kehittelytyön ajaksi, jos ihmiset nyt tarvitsevat vinkkejä aikansa kuluttamiseen kotioloissa :)

Voikaa hyvin ja pysykää terveenä!

perjantai 18. lokakuuta 2019

Puolen vuoden vaate- ja asustelöydöt


Puolen vuoden vaate- ja asustelöytöjen esittely on taas vähän venähtänyt, joten esittelen nyt kerralla vähän reilumman satsin tavaraa, vuoden 2019 alusta tähän päivämäärään asti. Kuvasin nämä nyt pidemmän kaavan mukaan ylläni, koska näistä syntyi nyt heti valmiita kivoja asukokonaisuuksia. Lisänä käytin myös vanhoja asusteita ja vaatteita. Kokonaisuuksien kasaaminen olikin ihan kivaa puuhaa.


Aika paljon on nyt tullut hankittua ihan valmista uutta vaatetta. Kulunut vuosi on ollut aika työteliäs ja vaativa, joten aikaa ja jaksamista itse tekemiselle ei ole juuri löytynyt. Lähes vuosi meni niin etten edes koskenut ompelukoneisiin. Lisäksi löysin ystävän kanssa uuden mukavan In Stock- putiikin, joka muutti aivan Tampereen ydinkeskustaan, Hämeenkadulle Sokoksen viereen. Aika moni vuoden hankinnoista onkin In Stockista tehtyjä. Myös  tämä batiikkia, painokuvioita ja helmiä yhdistävä värikäs boho chic- mekko. Alehintaa mekolle jäi 29 euroa.


Asuun sopivat kupari-vihreät korvakorut ostin perinteisiltä kesämarkkinoilta 8 eurolla.



Zaran alennusmyynneistä löysin 16 eurolla tämän marokkolaishenkisen halatin, jonka tuunasin mekoksi ompelemalla pitkät sivuhalkiot kiinni. Asusteeksi sopivat vanhat ja paljon käytetyt korvakorut, joissa on tismalleen sama värimaailma.


Olen etsiskellyt pitkään täydellisiä sandaaleja ja sellaiset ovat nämä mukavat ja kauniit nahkaiset Laura Vita- sandaalit, löytö alennusmyynnistä 66 eurolla. Nämä sopivat monien asujen pariksi.


In Stock alennusmyyntilöytö on myös tämä hauska mekko epäsymmetrisellä röyhelöhelmalla. En juurikaan ihastu eläinkuoseihin, mutta tässä on hauska akvarellimainen sinne tänne roiskittu eläinkuosi. Mekko maksoi 39 euroa.


Suippokärkiset canvaskengät ovat todella vanhat, mutta maksoivat aikoinaan vain 12 euroa Marskin kengän poistolaatikossa.


Tähän mekkoon käy samat vanhat monikäyttöiset korvakorut kuin Zaran löytöönkin. Eläinkuosinen vyö maksoi 3 euroa ja kaulakoru 4 euroa KappAhlin alessa.


Minusta on näköjään tullut taas vaihteeksi farkkutyttö. Yleensä omistan vain yhdet farkut, sillä käytän enimmäkseen mekkoja. Nyt kun löysin sopivan mukavan farkkumallin In Stockin valikoimista, niin farkkuja on tullut ostettua useammatkin. Nämä farkut ovat äärimmäisen mukavia, sillä niissä on erittäin paljon sitä viime aikoina kirottua elastaania, joka on hankalaa tekstiilien kierrätyksessä. No, hiljattain Suomessa kehitetty innovaatio pystyy nyt erottelemaan myös elastaanin tekstiileistä, joten en yhä edelleenkään valikoi vaatteitani sillä perusteella. Muutenkin koko ajatus elastaanin haitallisuudesta on kokonaisuudessa aika epäoleellinen asia, sillä vain pari prosenttia tekstiileistä ylipäätään päätyy kierrätykseen. Omalla kohdallani se on vielä epäoleellisempi, kun teen yleensä aina vanhoista farkuista, kuten muistakin tekstiileistä, itse jotain muuta, joten ne eivät päädy jätteeseen. Sitten kun nämäkin farkut kuluvat puhki, niin joko korjaan ne tai teen niistä todennäköisesti hameita. Yläkuvan asussa olen esiintynyt jo aikaisemminkin tässä linkissä, josta löytyy kuvat myös asun yksityikohdista. Farkut 79 e, batiikkikuvioitu alustoppitoppi 10 e ja röyhelöinen batiikkijakku 29 e, kaikki In stock- putiikista. Minna Parikan pupunkorvasneakersit on aiempia löytöjä Sample Salesta.
 

Tämä musta aika klassisen mallinen farkkutakki löytyi KappAhlista 35 eurolla. Tullintorilta löytyi kotimainen Nosh- jerseymekko 19 eurolla ja musta-harmaat vapaa-ajankengät Paulan kengän loppuunmyynnistä 20 eurolla.


Koruiksi tähän asuun sopivat siipan aikoinaan Neuvostoliitosta tuomat meripihkakorut.


Keskustan Halosen loppuunmyynistä löytyi tiilen sävyinen villakangastakki 30 eurolla. Takkiin sopii Marja Kurjen ystävämyynnistä hankittu silkkihuivi, 20 euroa. 


Takin alla oleva kukallinen pitkä kietaisutunika löytyi In Stockista 35 eurolla ja kääntöfarkut 79 eurolla.


Asun nauhakengät ovat myös uudet, netistä tilatut "hippikengät" maksoivat 79 euroa. Tähän asuun sopisivat ainakin värimaailman puolesta myös In Stockista 14 eurolla hankitut srtassikorvikset, jotka hankin aikaisemmin esittelemäni juhlavan maximekon seuraksi.

Ihana samettikietaisutunika on myös In Stockin aletangosta löydetty 29 eurolla. Kukkakirjaillun tunikan seuraksi löytyi samasta putiikista kukkakirjaillut farkut alennuksesta 39 eurolla.
 

Koristeellisen asun samettiset balleriinat ovat Tunnelin kengästä 35 eurolla hankittu. Asustin tämän uuden suosikkiasun vanhoilla koruilla, pikkusiskolta saadulla "Never ending story"- elokuvasta tutulla käärmekaulakorulla ja aikoinaan Seppälästä 2 eurolla ostetuilla tupsukorviksilla.



Maailmalla on viime kesänä levisi oikea pilkkumekkomania, kun Zaran musta-valkoisesta pilkkumekosta tuli valtavan suosittu. Tämän omani hankin H&M:stä 20 eurolla, lähinnä minua miellyttävän mallin vuoksi. Malli ei muistuta Zaran mekkoa ja tämä on enemmänkin palokuvioinen kuin pilkullinen. Hihat ovat ihanan reilut perhoshihat, mutta pääntietä taidan tuunata isommaksi, jolloin mekon ilme vielä kevenee. Asusteena on vanhat Mantereen kengän remmikengät ja käsityömarkkinoilta joskus hankkimani lasikenkäkaulakoru.



Farkkutyttöilyltä tämä meininki tosiaan alkaa näyttämään, kun puen mekonkin seuraksi farkut ja farkkutakin. Jalassa ovat ylempänä mainitut kääntöfarkut, tällä kertaa kuviollinen puoli päällä päin. Farkkutakki ja Laura Vitan saapikkaat on aikaisemmin hankittu. Mekko on uusi ja jälleen kerran In Stockin aletangosta löydetty 29 eurolla. (Se kirottu 29 euron tanko, jonka ohi ei pääse...) Edellinen farkkukauteni oli 80-luvun lopussa, joten on siitä jo aikaa. Silloin omistin myös edellisen farkkutakkini, ennen näitä kahta, jotka tässä esittelin.


Kääntöfarkut, näppärä keksintö! Kahdet farkut yksien hinnalla. Taskut eivät ole aidot, mutta vetoketju ja nappi toimii molemmin puolin.


Vanha ristikaulakoru sopii sävyilään mekkoon, samaten kuin aikaisemmin hankitut ihanat Laura Vitan saapikkaat.


Olen ottanut näitä asukuvia pitkin kesää ja syksyä, joten tässä pitkässä kuvakavalkadissa näkee vuodenajan vaihtumisen. Viimeinen ostos on petrooli-harmaa-kuviollinen Gina Trigot maximekko, 30 euroa. Päälle puin itse huovuttamalla tuunaamani neuletakin, jonka tuunausta esittelin tässä linkissä.

Yhteensä vuoden 2019 vaate- ja asustehankintoihin on mennyt tähän mennessä siis 734 euroa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...