lauantai 3. lokakuuta 2015

Sovitusnukke ja kangashuppu valokuvausta varten


Joku kysäisi minulta, että mistä olen hankkinut blogissani esiintyvän mustan mallinuken. Se ei oikeasti ole mallinukke, vaan kuvausta varten tuunattu säädettävä sovitusnukke.
  
Säädettävä sovitusnukkehan on lähes välttämätön apuväline paljon ompelevalle. Siihen voi säätää aina uudet mitat jos vaatekoko välillä vähän vaihtelee. Lisäksi se on oiva apu muille ommellessa vaikka käyttäisikin valmiskaavoja. Kaavojen koot kun tuppaavat vaihtemaan hurjasti eri valmistajien välillä.

Tämä minun sovitusnukkeni on jo hurjan vanha, olen ostanut sen opiskeluaikana vuonna 1993. Jotkut säätörullat tahtovat jo vähän jumittaa niitä pyörittäessä, mutta vielä me "Matamin" kanssa pärjätään... Selän pituutta voi säätää rinnan alla olevan poikkisauman kohdasta. Olen muotoillut kokonaisia vaatteita "Matamin" päällä ja tehnyt niiden mukaan kaavoja. Kaikki ompelevat tietävät, miten vaikea on yrittää laittaa itselleen nuppineuloja vaatteeseen samalla kun sovittaa sitä päälleen. Oikeisiin mittoihin säädetty sovitusnukke on tällöin enemmän kuin tarpeen.  

Käytän sovitusnukkea tosiaan joskus myös vaatekuvien ottamiseen. Sitä varten olen tehnyt mustasta trikoosta hupun, joka peittää rumat säätörullat. Huppu on helppo tehdä. Pingotin ensin trikoopalat nuppineulojen avulla nuken päälle, niin että sivuille muodostuu saumat. Sitten vain ompelin jousto-ompeleella nuppineulojen mukaan ja leikkasin ylimääräisen trikoon pois.

Käytin tätä nukkea huppuineen mm. edellisen postauksen valokuvissa tässä linkissä.

10 kommenttia:

  1. Minkähän hintasia nämä säädettävät nuket mahtaa olla? Jos olen oikein kiltisti niin toiskohan joulupukki mulle sellasen😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä nämä nykyään maksavat, mutta kyllähän se joulupukki nyt tällaisen voi tuoda :)

      Poista
  2. Niinpä, toiskohan Joulupukki mullekin tollaisen? Oon hankintaa jo vähän miettinytkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hankinta , suosittelen! Kannattaa kirjoittaa joulupukille :)

      Poista
  3. Kyllähän tuo siistimmältä näyttää hupun kanssa.. :) Itse olen ommellut kovin vähän itselle enkä ole tällaiselle (vielä) kokenut tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkin ! Jos ei paljoa itselle ompele, niin pärjää kyllä ilmankin :)

      Poista
  4. Mulla ei tuollaista säädettävää ole, mutta tavallisia mannekiineja löytyy :). Ovat kyllä oivallinen apu kaikkia yksityiskohtiakin miettiessä kun voi tuon päälle mallailla ensin. Kätevä idea tuo huppu tuollaiselle säädettävälle nukelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Nuket säädöillä tai ilman ovat näppärä apulainen :)

      Poista
  5. Minäkin kuulun niihin, jotka haaveilevat sovitusnukesta :). Näppärä apurihan se olisi. Huppu on kyllä hyvä idea, minä luulin, että sinulla on sellainen ilman säätöjä oleva nukke kuvissa :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...