perjantai 15. huhtikuuta 2016

Huhtikuun haaste - Eläimellistä menoa

Monet bloggajatoverit näyttävät tilaavan kankaita netistä hyvällä menestyksellä. Tästä rohkaistuneena minäkin tein kangastilauksen vuodenvaihteen jälkeen ensimmäistä kertaa elämässäni. Valitsin tilaukseeni Kangaskapinan värikkäitä digiprinttejä. Kaksi näistä neuloksista sopii hyvin tähän Vaapula- blogin huhtikuun "eläimellistä menoa"- haasteeseen. Kaksi kivaa neulosta jää siis vielä odottelemaan tulevaa inspiraatiota.


Japani- trikooneuloksessa seikkailee erilaiset linnut ja perhoset geishojen ja kukkien seassa.


Talven ihmemaa- collegekankaassa käyskentelevät kuusipeurat.


Geisha- kankaasta syntyi tietenkin kimonomainen vaate.


Kimono on edestä auki ja siinä ei ole kiinnitystä edessä, joten toppi alla on tarpeen. Ilma oli sen verran lämmennyt, että lähdin kuvaamaan metsään "ison kiven juureen".



Kaavan kimonoon otin vanhasta vaatteesta, josta lainasin myös leveän mustan satiininauhavyön. Tämä vaate on todella helppo leikata ja ommella.


Edessä ja pääntien ympärillä on suora kaksinkertainen kaitale, joka nousee takaa kaulalle.


Collegekankaasta ompelin paidan käyttäen Moda- lehden nro 1/2014 trikoopaidan kaavaa nro 6. Paidassa on vajaamittaiset hihat ja se on malliltaan peruscollegepaitaa aikuisempi ja naisellisempi.


Huolittelin hihansuut, pääntien ja helman paksulla neulosnauhalla.


Neulosnauhat kiinnitin paitaan käsin. Tovin se kesti, mutta käsityön jälki on kiva lisä paitaan. Muotoilin nauhasta vielä pääntielle rusetin koristeeksi.
 


Kuvauspaikan synkässä metsässä naavaparrat roikkuivat kameran tiellä.

18 kommenttia:

  1. Oletpas löytänyt vähän erikoisempia kuoseja, kauniita kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Ajattelin tilata sellaisia, mitä kangaskaupassa ei muuten tule vastaan :)

      Poista
  2. Minä olen tilannut netistä paljonkin, mutta nykyään aika vähän etteivät kangasvuoret enää kasvaisi :). Kauniita kankaita olet löytänyt. Kimonossa on mukava rento malli, tuollaisen minäkin tahtoisin. Toisen paidan käsinommeltu kanttaus ja rusetti ovat todella siistit ja huolella tehdyn näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Minäkin yritän olla maltillinen uusien kankaiden kanssa, niitä kun on muutenkin tarpeeksi kaapissa :)

      Poista
  3. Minulla on digiprintit jääneet vielä toistaiseksi kauppoihin vaikka nykyään niissäkin on jo ihan kivoja kuoseja.. Nämä on kivoja! Kummassakin kaulukset on erityisen hienoja. Tuollaista kimonon pääntien kaitaletta haluan joskus kokeilla! Toisen paidan kanttaus on kyllä todella huolella tehty, ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Tuo kimonomallin pääntien kaitale on todella helppo ommeltava :)

      Poista
  4. Vau mitkä printit! :) kivat mallit myös! Hyvin uskalsit tilata printtikankaat, vielä en ole itse uskaltanut.. nautin kangaskaupassa hypistelystä ja siitä, että saa koskea minkä tuntuista ja paksuista kangas on.. :) ehkä joku päivä kokeilen verkkokangaskauppoja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Madam B:C! Kyllä kaupoissa saa ihan erilaisen tuntuman mateiaaleihin, esim. juuri kangaslaadun paksuutta ja joustavuutta on mahdoton muuten arvioida :)

      Poista
  5. Onpa kauniita kankaita, en ole tainnut tuolla sivustolla pyörähtääkään, huonosti tulee minunkin netistä kankaita tilattua, mutta välillä tulee valikoimaa katseltua silti :). Tuosta kimonotyyppisestä paidasta tykkään erityisesti, kummatkin nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Yllätyksiin joutuu varautumaan, kun ei itse pääse kangasta hypistelemään :)

      Poista
  6. Upeita kuoseja kaikki. Geisha sopiikin kimonoon todella hyvin. Minä olen kovin vähän tilannut netistä kankaita, kun luotan enemmän omiin sormiin kankaan laatua arvioidessa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Kyllä se näppituntuma on meillä käsityöläisillä tärkeä työväline :)

      Poista
  7. Todella kauniita digiprinttejä, erityisesti tuo Japani -aiheinen! Upea kimono ja sopii kyllä täydellisesti aiheeseen. Täytyypäs käydä kurkkimassa tuo Kangaskapina. Onkin minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka muutamasta blogista olen siitä muistaakseni kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Mäkin kuulin Kangaskapinasta muiden blogien kautta :)

      Poista
  8. Kivan näköisiä kankaita olet löytänyt. Tuo kimono on kyllä todella kaunis :) Minä olen tilannut kankaita, todella paljon. Oi kuinka rakastan sitä tunnetta kun saa odottaa paketteja, pestä uudet kankaat ja viikata ne kauniisti vitriiniin. Kyllä, minä olen pahemman luokan hamsteri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen! Minäkin olen melkoinen kangashamsteri ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...