sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäisiä touhuja

Blogini on ollut pakollisella ompelutauolla hyvin palvelleen vanhan saumurini lopullisen rikkoutumisen vuoksi. Niin vanhaan saumuriin ei enää varaosia saa, joten aivan uusi saumuri piti sitten hankkia. Kestää vielä tovin, että pääsen uutuuden kanssa sinuiksi, mutta esittelen saumurihankintani sitten täällä blogissakin.

Myös piha vie ompeluaikaa tänä vuonna reippaasti, sillä viime talven tuhot ovat olleet mittavia. Tulipalopakkaset pääsivät yllättämään talvella niin, että lunta ei ollut juuri nimeksikään, joten kasveilta puuttui suojaava peite. Olen joutunut leikaamaan monet paleltuneet pensaat aivan matalaksi uuden kasvuston toivossa ja lähes kaikki katajat paleltuivat lopullisesti. Niiden tilalle olen istuttanut nyt kestävämpiä lajikkeita.


Meillä on pihassa kolme linnunpönttöä, joten puutarhatöitäni ihaili joukko surkeasti räpiköiviä linnunpoikasia. Tämäkin pikkuinen joutui lopulta kiipeämään pihapensaaseen, siivet kun eivät vielä millään kantaneet oksalle asti. Ilme on silti tomeran uhmakas, aivan kuten kotoa lähtevällä "teinillä" pitääkin olla. 


Museokortti on myös pitänyt kiireisenä. Kävimme porukalla tutustumassa Vapriikin ennätysyleisön keränneeseen Jääkauden jättiläiset- näyttelyyn. Näyttely on kyllä maineensa veroinen, käykää ihmeessä tutustumassa! Samalla tutustuimme muihin Vapriikin näyttelyihin. Yllättävän kivaksi kohteeksi osoittautui Kivimuseo, jonka kokoelman kaupungille on lahjoittanut Paavo Korhonen. Kivimuseossa on myös fossiileja, dinosauruksen munia ja meteoriitteja. Myös Vapriikkiin siirtyneen Haiharan nukkemuseon Nukkekekkerit- näyttely oli mukava matka lasten maailmaan. 


Vapriikin Luonnontieteellisen museon näyttely on täynnä hienosti rakennettuja pieniä maailmoja. Tässä luonto ottaa vallan ihmiseltä takaisin...


Kävimme myös kohua herättäneessä Sara Hildenin taidemuseon Ron Mueck- näyttelyssä. Mueck on entinen nukentekijä ja elokuvien erikoistehosteiden tekijä, jonka teokset hätkähdyttävät realistisuudellaan. Maksaläiskaät, ihokarvat ja verisuonet on huolella tehty mittasuhteiltaan hämmentäviin ihmishahmoihin. Tämän näyttelyn käyn varmasti vielä uudestaan katsomassa. 



Juhannus meni leppoisasti musiikin parissa. Pihlajaveden nuorisoseurantalolla esiintyi Idols- voittaja Koop Arponen Flute of Shame- bändinsä kanssa. Bändin juhannuskeikka on jo perinne, sillä Arposen yli 90-vuotias mummo asuu paikkakunnalla. Jo edesmennyttä pappaansa Koop muisti esittämällä hänen lempilaulunsa "Kulkurin iltatähti". Bändin omien biisien lisäksi keikalla sai esitää myös toiveita. Katumuusikkotaustasta johtuen bändi pystyi esittämään toiveen kuin toiveen. Illan aikana kuultiin siten musiikkia laidasta laitaan, pakollista Paranoid- versioitakaan unohtamatta (joka oli muuten sekin hieno esitys). Vanhassa hirsirakennuksessa oli lämmin tunnelma myös fyysisesti, ulkona onneksi sai nauttia kylmiä juomia auringonpaisteessa. Bändin taustana toimi herttaisesti varmaan paikallisen teatterin lavasteet :)    

8 kommenttia:

  1. Kivoja kuulumisia! :) Toivottavasti pääset pian sinuiksi uuden saumurisi kanssa..
    Onpa hätkähdyttävän aidon näköinen tuo käsi, olis varmaan mielenkiintoinen näyttely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tutustuminen pikku hiljaa tässä tuota tuloksia. Edellinen saumuri oli vaan niin pitkään käytössä, että alku on hankala. Näyttely oli hieno, suosittelen :)

      Poista
  2. Mukavia kesäkuulumisia Pirjo :) Monenlaista olet ehtinyt.
    Lintukuva aivan ihastuttava. Ja tuo käsi - vau, miten oikean näköinen. Olen nähnyt kuvia tuosta näyttelystä. Voi vain kuvitella, miltä kaikki näyttää paikan päällä. Kuvatkin ovat tosi puhuttelevia.

    Hyvää alkavaa viikkoa Pirjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikeasti aikuinen! Mueckin näyttely on tosiaan muuta, mihin on tottunut :)

      Poista
  3. Mukavaa menoa. Kesä on ihanaa aikaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin On! Tulee tehtyä ja käytyä paikoissa enemmän kuin talvella :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Pidän sitä itsekin aika onnistuneena. Onnenkantamoinenhan eläikuvien ottaminen aina on, ne kun eivät pitkään pysy paikallaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...