Tampereen Valoviikot ovat jo alkaneet ja tarjoavat nähtävää, nautittavaa ja tietenkin kuvattavaa pitkän ajan vielä joulun jälkeenkin. Tykkään kyllä kovasti kotikaupunkini ponnistuksista tehdä pimeä talvi asukkailleen hiukan helpommaksi ja mukavammaksi vuodenajaksi. Valokuvauksen harrastajana olen tottunut jo ottamaan kaiken irti pimeydestä, sillä pimeys antaa oivan kontrastin valokuvauksessa väreille ja valoille.
Viime vuodelta tutut "Tanssivat vedet" -teos on kaupunkilaisten ihailtavana ja kuvattavana kuitenkin vain tämän viikon loppuun asti. Teos on yhdistelmä musiikkia, suihkuavaa vettä, väriä ja valoa. Onneksi tämä teos on täällä taas, sillä viime vuonna en päässyt sitä katsomaan.
Ensimmäisessä näytöksessä klo 19 oli vähän enemmän väkeä, mutta turvaväleistä huolehdittiin siitä huolimatta. Myöhäisemmissä näytöksissä oli väljää ja kuvaamaan pääsi rauhassa.
Tämä kuvaussessio oli nyt vähän semmoista harjoittelua. Yritän ehtiä paikalle vielä kerran kameran kanssa ennen viikon loppumista.
Tästä tuleekin upea Kari Kolan valoteos "Koski" samassa ympäristössä vuosia sitten. Niihin tunnelmiin pääsee tästä linkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti