perjantai 19. helmikuuta 2016

Helmikuun värihaaste - Pastellisävyt

Hommahuone- blogin helmikuun värihaasteena on "pastellisävyt". Vaaleat ja hennot sävyt eivät kuulu vaatekaappiini, joten tämä haaste oli vähintään yhtä hankala kuin tammikuun sininen värihaaste. Olen väritykseltäni tumma syksy, joten tumman täyteläiset lämpimät sävyt sopivat minulle parhaiten. Lisähaastetta tuo se, että tarkoituksenani on samalla vähentää kaappiini kertyneitä kangaspaloja oman palaprojektini merkeissä, joten yritän välttää uusien kankaiden ostamista.  


Ankaran kaapinkaivelun jälkeen löysin kuitenkin yhden pastellinvihreän pitsipalan. Kangas on löytynyt vuosia sitten Eurokankaan tarjouspalalaatikosta. Pitsissä lentelevät perhoset ja siinä on hauska kukkareunus.


Tein pitsistä muun vaatetuksen päälle heitettävän pitsiliivin ensi kevääksi. Hyödynsin kukkareunuksen liivin etureunaan. Kaavana käytin vanhaa Burda- lehden numeron 03/2013 pitkän liivin kaavaa nro 136. Lyhensin vain kaavan kangaspalan mittaiseksi. Jouduin myös lisäämään liiviin rintamuotolaskokset jälkikäteen, sillä liivi ei istunut päällä nätisti.


Valokuvat otin ulkona ankarassa jalkarättisateessa, pitihän sekin kokeilla:) Kamerat kestävät kosteutta huonosti, joten sateella ne pitää suojata erityisellä kameran sadesuojalla tai vaikka muovipussilla. Minä ratkaisin asian niin, että kamera seisoi jalustalla suojassa terassin puolella ja minä olin "säiden armoilla". No, ei tässä sokerista olla...


Taas yksi kankaanpala siirtyi vaatekaapin puolelle ja toivottavasti käyttöön keväämmällä ;)

14 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea, valtavan kaunis pitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli L! Pitsiä tulee harvemmin käytettyä, mutta tykkän kyllä itsekkin.

      Poista
  2. Kaunis liivi piristää arkea ja vaikka räntäsateista päivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Keväinen pitsi ja räntä ovat kyllä melko vastakohtainen yhdistelmä ;)

      Poista
  3. Tämä onkin aivan ihanan keväinen vaate. Eipä olisi itsellä tullut mieleen tuollaista pitsiliiviä tehdä, mutta hienosti näyttää toimivan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Kangas on verhokangasta, mutta näyttää menevän vaatteenakin ;)

      Poista
  4. Kesällähän voi asustaa itsensä pastellisävyisellä pitsiliivillä, on hieno.

    VastaaPoista
  5. Kaunis liivi! Minullakin on yhdet pitsiverhot, joista voisikin jotain saman suuntaista tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Verhokangas taipuu nätisti myös vaatteeksi :)

      Poista
  6. Ihanan hento liivi kevättä odottamaan! Olet kyllä aikamoinen taikuri ja kangaskaappisi on ehtymätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Ehtymätön on juuri oikea sana kuvaamaan kangasvarastoani :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...