perjantai 6. toukokuuta 2016

Nyt mua viedään näyttelystä näyttelyyn


Minusta tuli museokortin onnellinen omistaja. Nyt ei taida näyttelyvierailuista tulla loppua ihan heti. Ostin kortin käydessämme katsastamassa Göstan Anselm Kiefer- näyttelyn Mäntässä. Odotukset olivat korkealla, sillä Kiefer on suosikkitaiteilijoitani. Näyttely oli huikea, pelkästään teosten massiivinen koko oli vaikuttavaa.


Museosta ostin järkälemäisen Anselm Kiefer- taidekirjan. Kirjan parasta antia on hienojen teoskuvien lisäksi taideprosessien perusteelliset kuvaukset. Kiefer on käyttänyt teostensa pohjana myös paljon valokuvia. Jotkut teokset on tehty kollaasimaisesti valokuvien päälle. Kirjaan on kuvattu paljon myös taiteilijan tuntemattomampia töitä ja kerrottu niiden taustoista.


Göstan jälkeen suuntasimme Gustav- museoon, eli ns. "Valkoiseen taloon". Maisema- näyttelyssä voi koota oman maisemansa tunnettujen teosten osista ja kuvata sen. Alla minun hiukan surrealistinen maisemani :)


Markku Valtosen "Pystejä ja muuta krääsää"- veistokset oli sijoiteltu mielenkiintoisesti ympäri museota. Oivaltavissa ja hauskoissa teoksissa näytti alkoholilla olevan välillä melko suuri rooli ;)


Hienot huonekalut olivat yhä tutuilla paikoillaan.


Minne museokortti vie seuraavaksi?

8 kommenttia:

  1. Liian harvoin tulee itse kyllä taidenäyttelyissä käytyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannaattaa käydä, saa inspiraatiota vaikka käsitöihin ;)

      Poista
  2. Tosiaan, harvoin tulee hemmoteltua itseään tällaisilla elämyksillä.
    Hyvä tuollainen museokortti. Kannustaa käymään näyttelyissä.

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Näyttelyt on kiehtovia! Upeita kuvia :). Kesällä kyllä täytyy taas käydä muutamassa näyttelyssä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...