Indiskan alemyynnistä tarttui mukaan 70% alesta hauska runsaasti koristeltu bohotyylinen jämäkkä ja ryhdikäs kirjekuorilaukku. Värit ja tyyli ovat aivan minun, vaikka tiesin sitä heti vähän tuunaavani. Halusin laukun nimittäin toimivan myös olkalaukkuna. Olkahihnan päätin napata vanhasta kimaltelevasta olkalaukusta, joka on joskus tullut käsityölehtitilauksen kylkiäisenä. Laukku on hankalan pieni ja ryhditöin lörpäke ja muistuttaa enemminkin meikkilaukkua kuin olkalaukkua. Lisäksi metalliketjuinen hihna on kaksinkertainen, joten kädessä laukku roikkuu melkein maassa ja olalle sitä ei saa ripustettua. Irroitin hihnan ja säästin laukkuosan toalettilaukuksi vaikkapa uusia Helsingin reissuja varten.
Poistin ketjun sisään pujotellun mustan tekonahkanauhan ja katkaisin ketjun. Sen päihin kiinnitin avattavat koukut. Ne olen säästänyt vanhoista entisellä työpaikalla käyttämistäni kaulanauhoista, joissa riippui henkilö- ja avainkortit. Näin olkahihnasta tuli irroitettava. Laukun käsilenkin saa helposti pujotettua laukun sisään pois tieltä. Laukun sisään ompelin pienet lenkit olkahihnan kiinnittämistä varten.
Näin sain kirjekuorilaukusta varsin toimivan hybridin ;)
Nämä sukat ovat vielä "work in process". Värikkäät sukat ovat äitini neulomat, ja virkatut kukat on irroitettu kirpparilta ostetuista pöytäliinoista. Tälläisia liinoja harrastettiin joskus 70-80-luvulla. Minä kun en juuri neulo tai virkkaa itse, niin näissä kohdissa turvaudun muiden apuun tai kirpparilöytöihin.
Vanhassa T-paidassa on liian syvä ja paljastava V-pääntie. Olen käyttänyt sen alla toppia, mutta se tavallaan topedoi ajatuksen kevyestä kesäpukeutumisesta, kun vaatekerroksia tulee kaksi. Nyt tuunasin paidan ns. "valetopilla", eli kolmionmuotoisella trikoopalalla pääntien eteen ommeltuna. Uusi boho-laukku sopisi hyvin tämänkin paidan seuraksi. Yritin ottaa hienon yhteiskuvankin paidasta laukun kanssa oksalla riippumassa, mutta järjettömän tuulinen päivä esti kaikki hyvät aikomukset.
Talvella ei ollut juuri lumesta tietoakaan, mutta nyt kun kevät on jo vallannut mielen, lunta on tupruttanut vähän väliä. Muutaman tunnin maisema on sitten varsin talvinen, kunnes lumi taas sulaa pois.
Kehnoista säistä huolimatta välillä on päässyt nauttimaan keväisistä lenkkipoluista. Polun varteen on nyt ilmestynyt korona-ajan kanssaeläjiltä pieniä yllätyksiä. Mukavaa tällainen etänä yhteen hiileen puhaltaminen :)
Polulta voi bongata kaikenlaisia kivitorneja ja dinosauruksen päitä.
Mökkijärven joutsenpariskunta palasi taas pääsiäiseksi.
Pääsiäistulet poltettiin vain kolmen ihmisen läsnäololla ja ihailulla.
Upeita kuvia ja hienoja tuunauksia! Mukavaa alkanutta viikkoa💕☀️
VastaaPoistaKiitos Päde! Mukavaa viikkoa myös sinulle :)
PoistaAivan ihana tuo laukku! 😍
VastaaPoistaKiitos Raisa :)
PoistaSiis aivan ihana laukku ja sukat! Tuunamalla saa kyllä kaikenlaista kivaa aikaan:) Hauskoja nuo kivilöydötkin:)
VastaaPoista