tiistai 3. helmikuuta 2015

Pientä sisustusta

Olohuoneemme ilme muuttuu hitaasti mutta varmasti. 90-luvun alussa hankittu kotimainen pyökkiviiluinen kalustokokonaisuus alkoi reunoistaan irvistellä siihen malliin että uutta oli hankittava. Olihan sillä jo ikääkin reilusti yli 20-vuotta, mikä on aika hyvä käyttöikä kalustelevyiselle kokonaisuudelle. Tilalle on hankittu tummempia täyspuisia huonekaluja, jotka sitten kestävät isältä pojalle. Sekaan mahtuu myös kierrätyskeskuslöytöjä ja vähän tuunattuakin huonekalua, kuten tämä tuunattu lipasto, joka on kaikkein suosituin postaukseni.

Ajakohtaiseksi tuli myös olohuoneen vanhan lampun vaihto, sillä pyökinvärinen hökötys on "liian ysäriä" eikä istu uuteen väritykseen ja tyyliin ollenkaan (alla kuvassa).

Here is our old and new living room lamp. New lamp cost 98 euros and it is made of beautiful mother-of-pearl. This lamp also makes beautiful sounds when you touch it, like a wind chimes.   


Tilalle hankimme joulun alla Sokoksesta 20 euron kuponkialennuksella tämän alla olevan "Bukya"- valaismen, jolle jäi hintaa 99 euroa. Joulun alla kotiin tulevat alennuskupongit ovat joululahjojen hankintaa varten ajateltu, mutta jos ei sellaisia paljon ostele, kannattaa miettiä mihin omaan hankintaan kupongin voisi hyödyntää. 


Tämä lamppu on koottu kauniista simpukankuoren helmiäisestä tehdyistä pyörylöistä. Ne taittavat pehmeästi ja elävästi valoa ja kilisevät koskiessa heleästi kuin tuulikello. Lisäksi lamppu luo hauskoja varjoja seinille ja kattoon.


Jokaisen helmiäispyörylän välissä on pieni "timantti".


Lampun asentaminen oli varsinainen urakka, sillä johtoa ja ketjua oli aivan liikaa. Käytännössä lamppu purettiin osiin ja testattiin siipan sähkömiehen taitoja. En tiedä kenellä on katto niin korkealla, että lamppu olisi sellaisenaan sopiva. Nyt ketjua ja johtoa ei jäänyt juuri ollenkaan, sillä lamppu itsessäänkin roikkuvine helmiäisineen tulee jo riittävän matalalle. Meidän nuoren it-velhon hiukset jo hipovat lamppua, ja meillä on aivan normaalin korkuiset huoneet... Minun hommani oli pidellä projektin ajan helmiäisosaa ilmassa, sillä helmiäiset tuntuivat niin haurailta, ettei lamppua uskaltanut laskea maahan. Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin!

  
Olemme olleet melkoisen laiskoja sisustajia, meillä on voinut käydä kylässä kymmenen vuotta niin ettei mikään ole muuttunut. Nyt aloitelemme sisustamisen lisäksi myös pientä remonttia, seinien maalausta ja semmoista...

2 kommenttia:

  1. Lamppu on tosi kaunis. Valo on varmaan ihanan pehmeä ja tunnelmallinen:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, valo on pehmeä. Huomattava parannus vanhaan, josta tuli aika kovia spottivaloja ympäri huonetta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...