keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Pieniä tuunauksia: Kestomeikkilaput, neuleasusteet ja vyö


Olen koonnut tähän postaukseen viime aikoina tekemiäni pieniä tuunauksia. En kovin montaa kertaa vuodessa meikkaa, mutta käytän silloin tällöin hoitavaa kasvovettä. Tähän asti olen käyttänyt kertakäyttöisiä pumpulisia meikkilappuja, mutta nyt ompelin pienistä tilkuista kestomeikkilappuja ja niille sopivat säilytyspussit kylppärin koukkuihin roikkumaan. Romanttisten pussukoiden materiaali on kirpparilta ostettua valoverhoa. Kiristysnaru on ompelulaatikosta löytynyttä satiininauhaa. Toisessa pussukassa säilytän puhtaita lappuja ja toiseen sujautan käytetyt meikkilaput. Pussukka toimii myös pesupussina. Kiristän vain pussukan suun kiinni ja heitän sen käytettyine lappuineen pesukoneeseen. Näin ei pieniä lappusia tarvitse erikseen kaivella pesukoneen syövereistä. Laput kuivuvat myös pussukassa, joten sen voi kuivattamisen jälkeen vain ripustaa takaisin koukkuun puhtaine meikkilappuineen. Kätevää!
  

Äitini on neulonut minulle kauniita ja lämpimiä säärystimiä lahjaksi. Lilakuvioiset eivät enää muuta koristeita kaipaa, mutta harmaaraidalliset säärystimet tuunasin herttaisilla pitsilapuilla.


Myös lapaset on äitini minulle lahjaksi neulomia. Vaaleat lapaset jätin koristelematta. Ne sopivat sellaisinaan vaikka harmaaraidallisten säärystimien pariksi. Ruskearaidalliset laput koristelin luonnonvalkoisilla pitsilapuilla, jotka ovat äitini virkkaamat joskus vuosikymmeniä sitten.


Meidän nuori it- velho muutti jo omaan kotiin ja jätti minulle kasan vaatteita tuunausta varten. Hänen vanha vyönsä pääsi ensimmäisenä tuunaukseen. Tarvitsin hiukan väljiin ulkoiluhousuihini joustavan vyön, jonka kanssa on helppo ja mukava liikkua. Tällaisenaan vanha vyö on liian paksu ja jäykkä, joten vaihdoin metallilenkkeihin kuviollisen leveän kuminauhan. Vanhan paksun vyön voi myöhemmin hyödyntää vaikka kassinsankana.


maanantai 30. joulukuuta 2019

Laulupuu, lintupuu


Tämä koristepuu muuttaa muotoaan erilaisilla koristeilla ja valoilla. Käppyräisistä valkoiseksi maalatuista männynoksista sommiteltu puu on tällä hetkellä koristeellisten lintujen asuttama. Puun oksat on istutettu peltiämpäriin, joka on akryyliväreillä kuultavan sinertäväksi maalattu. Oksat on kiinnitetty ämpäriin kitillä ja ämpärin pinnalle on ripoteltu pieniä simpukankuoria. Simpukankuorilla uiskentelee käsin tehty keramiikkalehti, kauan sitten tehdyn Madeiran reissun tuliainen paikallisesta keramiikkapajasta.
  


Tämä on nyt vuoden viimeinen blogipostaus, joten Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Hauska tuunattu juhlakattaus

Ostimme uudet keittiön pöydän ja tuolit, koska edelliset alkoivat vetelemään viimeisiään. Noin 25 vuotta vanha pyökinsävyinen kalusto oli ensin tarkoitus itse kunnostaa hiomalla, lakkaamalla ja tuolin päällyset vaihtamalla, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Kalusto oli muuten täyspuuta, mutta pöydän levy osoittautui kalustelevyksi. Olisi siis pitänyt opetella käyttämään esim. kalkkimaaleja, eikä minua nyt millään huvittanut. Vanha pöytä lähti kiertoon kankaiden leikkuupöydäksi ja keittiöön hankittiin uusi harmaa kalusto. 


Olen pitkään peittänyt kuluneen pöytälevyn pöytäläliinoilla niin arkena kuin juhlana, mutta nyt uusi kaunis harmaa puupinta sai jäädä joulunakin näkyviin. Sen sijaan koristelin vanhat harmaat huopatabletit juhlakuntoon. Tein revontuliksi kutsumani kuvion tabletteihin neulahuovuksena televisiota katsellessani. Villahahtuvaa neljään tabettiin meni todella vähän, sillä villassa on niin voimakkaat ja kauniit värit. Tämä lienee yksi ekologisimmista tavoista uudistaa kodin tekstiilejä ja vaatteita. Tarvikkeiksi riittää huovutusneula ja jokin alusta. Minulla on alustana ihan virallinen huovutusharja, mutta vaahtomuovin palakin toimii ihan hyvin.



Pinterestistä bongatun idean mukaisesti käänsin jalkalasit nurinpäin ja käytin niitä kynttilänjalkoina. Monet laittavat lasien sisään vielä pieniä asetelmia pumpulista ja joulukoristeista. Minä asettelin pöydälle vain muutamia siivouksen yhteydessä kaapista löytyneitä koristekiviä.


Joulun kukka-asetelman tein valkoisesta amarylliksestä, sinisestä ruukusta, valkoisesta koristeheinästä, huopatontuista ja kuivatusta appelsiinin siivusta. Tarvikkeet ovat edellisvuosilta säästettyjä. Pihasta napatut mustikanvarvut ja vihreä pakettinaruruusuke viimeistelevät asetelman. Samalla kattauksella vedetään vielä uusivuosikin läpi.


Joulupäiväksi saatiin sittenkin valkoinen maa. Pihavalaistus näyttikin paljon paremmalta lumikuorrutuksen kera.



Tapaninpäivän ajelu suuntautui mökille lumisia maisemia kuvaamaan.
.


Tampereen keskustorilla on jo parin joulun tienoilla ollut ihastuttava jääveistosnäyttely. Kaksi ylintä kuvaa ovat tältä vuodelta ja kaksi alinta viime vuoden näyttelystä.





torstai 31. lokakuuta 2019

Tuunattu farkuhame ja sukat

Tuunasin vanhoista farkuista ja vanhasta farkkuhameesta itselleni uuden hameen. Farkut on perussiniset valmiina ostetut housut ja hame kuviollisesta farkkukankaasta itse tekemäni vanha kynähame. Farkut hajosivat sisäsaumasta ja hame on vain "kaapissa käyttökelvottomaksi kutistunut".


Tuunaus on helppo. Ensin leikkasin lahkeet poikki polvimittaan, sitten avasin lahkeiden saumat lantiolle asti ja leikkasin hameesta sopivat kolmionmuotoiset kiilat. Helmaan ompelin vierekkäin pari suoraommelta, joihin asti reuna saa nätisti ajan myötä rispaantua hapsureunaksi. Ylimääräiset palat jemmaan vielä myöhempää käyttöä varten.


Trikoopaita on kaapissa lojuneesta palasta ommeltu hyväksi todetulla vanhalla omatekoisella kaavalla. Näyttävä kirsikankukkakuosi näyttää hyvältä ihan perusmallisenakin paitana.


Polvimittaiset villasukat olen tehnyt yhteistyössä äitini kanssa. Hän neuloi sukat, jotka sitten itse tuunasin pitseillä, itse ompelemillani pitsikukilla, pienillä virkatuilla ympyröillä ja puunapeilla. Kauniit pitsit ja puiset perhosnapit on Kangaspuoti Tylliritarista hankittu.


Asuun sopivat ihastuttavat Laura Vitan tupsukengät.


Kirsikankukkapaitaan yhdistin vanhan emalikaulakorun samalla värimaailmalla.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Syksyisiä DIY vaatteita ja huovutettuja asusteita


Kokosin tähän blogipostaukseen uusia ja vähän vanhempiakin yhä käytössä olevia itse tekemiäni syysvaatteita. Pitkästä aikaa edistin myös "palaprojektiani" eli kangaskaappini tyhjentämistä sinne kertyneistä erilaisista kangaspaloista ompelemalla niistä jotain kivaa ja hyödyllistä. Villakangastakki on juuri valmistunut ja käytin siihen siippani minulle Luhdan tehtaanmyymälästä vuosia sitten löytämän mustavihreäkuviollisen villakankaanpalan. Takin malli on muodikkaan minimalistinen ja väljä. Leveä vyö tuo takkiin muotoa. Takki on vuoritettu kangaskaapista löytyneellä beessillä vuorikankaalla. Kaava on Ottobren "Wrapped wool"- villakangastakin kaava lehdestä 5/2017.


Ilmettä eleettömään takkiin tuo sekä kuviollinen kangas että takin kiinnityksenä käytettävä rintaneulapohjaan neulahuovutettu aronian oksa helmimarjoilla. 


Puolen vuoden asustelöydöissä vuonna 2015 esitelty Seppälästä vain viidellä eurolla löytynyt knallimainen huopahattu sai myös oman koristeoksansa.


Takin alta löytyy myöskin uusi vihreä kietaisumekko. Tämä jerseypala on löydetty joskus Eurokankaan pöyhimislaatikosta.


Kaava on itse tehty, paljon käytetty ja hyväksi todettu. Tällä kertaa lisäsin kaavaan epäsymmetrisen liehukkeen sivuun. Solmiamisnauhat ovat satiininauhaa.



Musta-vihreän syysasun asusteina käytin tällä kertaa vanhaa emalikorusettiä, jolla on ikää viitisentoista vuotta. Setti on viiden euron poistolöytö markkinoilta. Kengät ovat vanhat kotimaiset Mantereen kengän nahkanilkkurit, jotka ostin lopettavan tehtaan konkurssimyynnistä.



Vihreä neulepaita on äitini neuloma. Kaapistani löytyneestä villaneuleesta sain juuri ja juuri muodikkaan midimittaisen lämpimän hameen. Tällä hetkellä midimittaisia mekkoja ja hameita on paljon tarjolla myös kaupoissa. Hame on helppo suora pötkö, vyötäröllä leveä kuminauha ja helma huoliteltu aaltoilevaksi siksakilla.



Tämän neuleasun asusteissa on rokokoohenkeä. Cameeriipuksen olen saanut pikkusiskolta ja kengät ovat Art -merkkiset ja noin 15 vuotta sitten hankittu. Nämä kengät ovat todella kestävät, ei edes korkolappuja ole vielä tarvinnut vaihtaa.


Pannan huovutin itse ja se on vuoritettu trikoolla, jotta se ei kutittaisi päässä. Aronian oksa on irroitettava rintaneulapohjaan tehty.


Idean huovutettuihin aronianoksiin sain oman pihan aronia-aidasta. Mustista marjoista riippuvat vesipisarat olivat niin kauniita, että jäljittelin niitä mustiin puuhelmiin liitetyillä pienillä lasihelmillä.


Tämä kuva kävisi vaikka arvoituksesta: etsi joukosta kolme huovutettua aronianoksaa ;)


Rannalla koivun alla kuvatun asun huovutetusta neuleesta tehty takki on blogini alkuajoilta ja esitelty aiemmin mm. tässä linkissä.


Huovutetun hatun siippa toi minulle tuliaisiksi käsityöläistorilta Riikasta muutama vuosi sitten.


Takin alla oleva tunika/mekko on aivan uusi, ompelin sen kaapistani löytyneestä kuviollisesta trikoopalasta. Mekon/tunikan hihat ovat havunvihreää kaapista löytynyttä trikoota, sillä kuviokangasta ei riittänyt hihoiksi.



Mokkaiset vanhat nauhakengät ovat ruotsalaista Ten Points merkkiä.


Vaaleanvihreää löytyy myös paksuista sukkahousuista, joissa on revontulimaista koristekuviota.


Huovutetun hartiahuivin tein jo pari vuotta sitten ja sen tarkempi esittely löytyy tästä linkistä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...