Lapsena vietin lukuisia tunteja isovanhempieni kanssa vihtoja tehden. Huonosti on oppi mennyt perille, sillä en ole mikään vihtamestari. En ole oikein vihtojakaan, pari vihtaa riittää, toinen jouluna ja toinen juhannuksena. Juhannuksen vihta on aina tuore, sillä se tehdään juhannukseksi. Vihtojen teko tuli ajankohtaiseksi, kun koristepensaita varjostavaa koivua piti vähän karsia. Viisi vihtaa sain aikaiseksi, yksi on jo käytetty ja kelvolliseksi todettu. Koivunoksasta kieputettuja renkaita oksia sitomaan en edes jaksanut yrittää, tyydyin pikaiseen kuminauharatkaisuun. Myöhemmin muistin omistavani kerän kaunista pellavanarua, joista olisi tullut kauniimpi kiinnitys vihtoihin. No, sitten ensi vuonna. Käsityötä tämä vihtojen tekokin on, ja hyvin rentouttavaa puuhaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti