lauantai 25. huhtikuuta 2015

Palmikkovyöt

Eilen vietettiin Vaatevallankumouspäivää. Kertoilin tämän liikehdinnän taustoista viime vuonna tässä postauksessa, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa. 

Tämän vuoden tapahtumissa on kampanjoitu voimakkaasti vaatteiden tuunauksen, korjauksen ja muodistamisen puolesta. Tämä on mielestäni kyllä enemmän ekologinen valinta, ei sillä halpamaiden työntekijöiden olosuhteita paranneta. Toki itse tekemällä oppii arvostamaan vaatteiden valmistamiseen käytettyä työpanosta, joten ehkä se vaikuttaa välillisesti meistä kaukana vaatteita valmistavien henkilöiden työn arvostukseen.

Vaatteiden käyttöikää on siis hyvä opetella itse jatkamaan, tai vaihtoehtoisesti ne voi viedä ompelijalle muokattavaksi. Oman ekologisen tai eettisen kuluttamisen nimissä niitä ei voi työntää tuttavapiirin ainoan ompelutaitoisen ovesta sisään, joka kilttinä ihmisenä sitten niitä korjailee ystävänpalveluksen nimissä. Tässä tuunausbuumissa toisten vaatteiden korjailusta tulee helposti taitavien ihmisten ainoa vapaa-ajan harrastus. Ainakin työstä pitää tehdä reilu vaihtokauppa. Itse olen joskus ehdottanut, että vastapuoli tulee meille siivoamaan siksi aikaa, kun korjaan hänen vaatteitaan. Kauppoja ei ole tullut, siivoaminen kun on niin ikävää puuhaa... Kun olen sanonut, että hihojen ja lahkeiden lyhennys on vähintään yhtä ikävää puuhaa, vastaus on ollut hämmästynyt: Mutta sinähän rakastat ompelua! Se, että osaa tehdä jotakin, ei välttämättä tarkoita sitä että sitä hommaa myös rakastaa... Nuorena pidin melkein velvollisuutena tehdä kun kerran osasin. Vanhemmiten oppii sanomaan ei.



Itse tekeminen kannattaa aloittaa helposta ja edetä vähitellen vaikeampaan. Tässä yksi helppo vasta-alkajalle sopiva vaatteiden muodistusohje: palmikkovyö. Olen aina pitänyt palmikoista, ja palmikkovyön tekeminen vaatteiden piristykseksi on todella helppoa. 

Rullautuvasta trikoosta saa helposti siistin vyön. Kirpputorilta peräisin olevat helmet antavat vyölle "boho"- ilmettä. Vöihin kannatta käyttää vaatteiden ompelusta ylijäänyttä joutomateriaalia.

These plaited belts are really easy to make. You can use cotton, knitted fabrics, leather and all kinds of materials to make these belts. I used some pearls I found from a flea market to give a finishing touch to these "boho style" belts.




Myös kirjavasta puuvillasta saa hauskan vyön. Vyön päissä leikkasin jokaisen suikaleen vielä kolmeen osaan. Letitin niistä ohuet päät, joihin pujotin Vanhan auton hierovan "nappulaistuimen" helmet. Tämä vyö on ollut suosikkini, ja se on esiintynyt blogissanikin asusteena tässä ja tässä linkissä.


Tämä tekonahkavyö on kaupasta ostettu 12 eurolla. Tällaisen vyön voisi myös itse toteuttaa nahkatilkuista tai vanhoista nahkavaatteista. Jotkut rispaantumattomat kangaslaadutkin saattaisivat toimia vyön päiden kukkasissa.

18 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja paljon ajattelemisen aihetta! Kieltämättä tuo korjausompelu on kaikkea muuta kuin inspiroivaa ja innostavaa, vaikka tykkäisi ompelusta miten paljon vain. Auringonpaisteista kevättä!

    VastaaPoista
  2. Kivoja vöitä. Yksinkertaistakin asiaa voi muunnella yllättävän palljon.

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus! Itsekin tykkään palmikoista ja ne - vöinä tai muuna antavat vaatteille kivasti ilmettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Kyllä, palmikosta on monenlaiseen koristukseen ainesta.

      Poista
  4. Pikkusisko komppaa ihan täysillä tätä korjausompelun tutulle sälyttämisen vastenmielisyyttä. Itse vastaan, etten korjaa omianikaan, koska en tykkää hommasta. On kuin myrkkyä joisi :) Harva yrittää enää sen jälkeen suostutella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun opettelee ajoissa sanomaan ei, niin voi sitten keskittyä itselle mieluisiin hommiin :)

      Poista
  5. Postauksessasi oli kyllä paljon ajattelemisen aihetta! Kivoja palmikoita, niillä saa kyllä ilmettä asuihin! :)

    VastaaPoista
  6. Tärkeitä asioita nostit esille. Tekemisen aloittaminen vaatii itseensä luottamista. Eräa vanhempi ihminen antoi hyvän viisauden, kun kehuin hänen remonttitaitojaan, niin hän totesi, että ihmisethän näitä tekee. Eli kun uskoo tavoitteisiin ja uskaltaa yrittää, niin lopputulos voi jossain vaiheessa yllättää myös itseä;-) . Ompelupuuhiakin voi itse oppia, ei ole pakko olla koulutusta taustalla. Näin olen itseäni lohduttanut kun itsekseni olen tätä harrastusta opetellut:-) Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja Kanneli! Yrityksen ja erehdyksen kautta tätä hommaa tehdään ja opitaan.

      Poista
  7. Oi, kauniita ja mukavan helppoja vöitä! Pitää ehdottomasti tehdä pari tuollaista hameen kanssa käytettäväksi, tai miksei housujenkin! :)

    VastaaPoista
  8. Totta on. Joku lahkeiden lyhennys tai vetoketjun vaihto ei ole mitään herkkuhommaa. Tai edes napinompelu. Osaamisesta sen verran, että nykyään ei koulussa ole käsitöitä yhtä paljon kuin omana aikanani. Luulin, että samat patalaput tehdään kutoen ja virkaten, kuin itse aikanani, mutta ei se niin ole. Paljon on tietysti ihmisen omasta kiinnostuksesta kanssa kiinni tämä asia. Itse olen ajatellut, että kyllä ompelukone saisi joka huushollissa olla vaikka vain niitä pieniä korjaustöitä varten. Joillakin se ompelukoneen puute tekee sen, että viedään toisten tehtäväksi. Ompelijoita ei vain valitettavasti ole aina tiedossa tai sitten ei ole varaa maksaa siitä työstä. Se sinun vaihtokauppa-ajatus oli oikein hyvä! Metsäntyttö

    VastaaPoista
  9. Näin on Metsäntyttö, vetoketjun vaihtaminen on niitä vihonviimeisiä hommia. Käsityön opetus on kyllä heikentynyt vuosien saatossa. Työpanosten vaihtaminen kunkin taitojen mukaan on reilua peliä.

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia näistä palmikkovyö vinkeistä, unohdin kokonaan tämän vaihtoehdon, kun etsin äidin mekkoon sopivaa vyötä. Olet ihan oikeassa siinä, että ompelutaitoiselle tuodaan kaikki mahdollinen korjattavaksi. Minusta on huvittavinta, kun eräs ihminen tuumasi, että köyhän ei ole vara viedä niitä ompelimoon, hyvä tuoda jollekin, joka rakastaa ompelua eikä veloita mitään. Suu loksahti auki, kun kerroin, etten minäkään ihan ilmaiseksi aio tehdä. En omaa vähäistä vapaa-aikaani niihin halua käyttää, varsinkin jos kyse on puolitutuista ihmisistä. Meillä kyllä toimii läheisten kanssa hyvin vaihdot, olen saanut lihoja ja marjoja, siivous- ja lastenvahtiapua korjausompeluista. Läheiset ymmärtävät, että jopa siitä vapaa-ajalla tehdystä työstä on järkevää korvata jotain :). Olen samaa mieltä, että käsitöitä saisi opettaa enemmän. Kyllä niissä oppii muitakin taitoja kuin pelkästään tekemään jotain kivaa itse. Motoriset taidot, avaruudellinen hahmotuskyky jnejne. Ennen opetettiin ne nappien ompelut ja vetoketjujen vaihdotkin kouluissa, mielestäni ne olisivat aika hyviä perustaitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on kyllä huvittava perustelu, että tekee toiselle suorastaan palvelun tuomalla hänelle ommeltavaa, kun hän niin tykkää siitä :D Avaruudellinen hahmotuskyky kyllä todella kehittyy vaatteita tehdessä, samoin ns. hiljainen tieto joka kasvaa sormenpäissä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...