torstai 5. tammikuuta 2017

Nähtävyyksiä ja rantaelämää Pattayalla


Keskustan Pattaya Beach ei houkuttele uimaan, vesi kun ei ole kovin puhdasta. Jotkut tosin väittävät veden puhdistuneen viime vuosina huomattavasti. Uimista varten on kuitenkin lähdettävä kauemmaksi. Pattayan lähellä on tähän tarkoitukseen sopivia pieniä saaria, joissa on muutakin nähtävää. Koh Larn eli Korallisaari on sopivasti lyhyen laivamatkan päässä. Laivat rullaavat saaren ja Pattayan väliä säännöllisesti ja ne täyttyvät hetkessä.


Koh Larnin Saima Beach on hyvä uimaranta, joskin auringon kuumuus pakotti oleilemaan varjon alla. Siitä huolimatta iltapäivällä iski päänsärky. Ekana matkapäivanä näin herkkäpäisen pitäisi pitää varansa, mutta eipä sitä taas muistanut...  


Iäkäs pariskunta etsi saalista pienellä kalastusveneellään. Puun oksiin kiinnitetyistä reikäisistä kivistä on tehty hauskoja tuulikelloja rannalle.

 

Saarella on myös kaunis pieni tutustumisen arvoinen temppelialue. Oranssiasuiset munkit ottivat siellä rennosti auringolta suojassa lekotellen ja tupakkaa poltellen. Maharak Cafen terassilta on hieno näköala Pattayaan päin ja selfien ottajia maisemaa vasten riitti. Kahvilassa oli ihania kakkuja ja muita herkkuja... Varjopaikat terassilla olivat jatkuvasti varattuja. Pienten puupöytien ympärillä istuskeltiin tyynyjen päälllä.


Pattayan Jomtien ranta on etenkin suosittu vesiurheiluale. Ranta on pitkä ja siisti ja sopivasti varjoisa puiden alla. Jomtienin alue oli aikaisemmin erityisesti suomalaisten turistien suosiossa, Pattaya Park torneineen erityisesti. Tornista voi laskeutua alas myös vaijereiden varassa roikkuen... Jomtien alue on Pattaya Beachin ympäristöä huomattavasti rauhallisempi ja merituulen ansiosta hiukan viileämpi paikka.
 


Vastaan tuli myös sähkömies työn aherruksessa. Thaimaalaiset sähkötyöt ovat ihan omaa luokkaansa. Vaikea päätellä, ovat nämä sähköalan työläiset kaikki "naapurin Raneja" vai suoranaisia neroja näitä johtoja yhdistäessään :D 

 

Jomtien rantatiellä on paljon hyviä ravintoloita, joista muutamaan tuli tutustuttua. Lavataksilla pääsi edullisesti kulkemaan, joten muutamana iltana ajeltiin rantatielle ihan vain syömään. Surf Kitchen- niminen paikka tarjosi hyvää ruokaa ja jälkiruoka-annokset olivat hulppeita. 

Hyvää ruokaa tarjosi myös alakuvan vaatimattoman näköinen paikka, jonka nimeä en tiedä (ehkä sillä nimeä ei ollutkaan). Erikoista on vielä se, että ravintolan läpi kuljetaan markettiin ja että ravintolan sisällä on rahanvaihtokoju. Huomatkaa Tom Yum- lounaskeittoa valokuvaavan hölmö ilme :D  Keitto pysyi tulikuumana astian sisällä olevan tuikkukynttilän avulla. Ravintolan avoin keittiö näkyy kuvassa oikealla.



Jomtien ja Pattaya Beacin väliin jää kukkula, Pratumnak Hill (Big Buddha Hill), jonka huipulla on 1940- luvulla rakennettu Wat Phra Yai- temppeli. Sinne kävelimme kukkulaa kiertävää mutkaista kävelytietä ylämäkeen paahtavassa helteessä.


Temppelin suurin nähtävyys on 18 metriä korkea kultainen Buddha kukkulan korkeimmalla paikalla. Sen nähdäkseen on siis vielä kivuttava ylös hienot lohikäärmeiden reunustamat portaat.


Kukkulalla olevassa puistossa puolison shortsin lahkeeseen lennähti tällainen otus. Näyttää ensin lehdeltä mutta onkin liikkeissään varsin nopea. Kyseinen hyppijä on ilmeisesti hepokatti. Pituutta ötökällä oli noin 10 senttiä.

k

Kukkulalta alaspäin tullessaan voi törmätä tähän hökkeliin. Kyseessä on ihan toimiva Taxi service. Thaimaalaiset ovat yrittäjäkansaa, eikä ulkoisilla puitteilla ole niin väliä, kunhan homma muuten toimii ;)


Noin 20 minuutin ajomatkan päässä Pattayalta sijaitsee Sattahip Royal Thai Navy Base, nimensä mukaisesti paikka on siis merivoimien aluetta. Siellä on useita rauhallisia ja siistejä rantoja, kuten tämä Sai Kaew Beach. Alueelle pääsee edullisia pääsylippuja vastaan.

Tämä ranta oli riittävän kirkas myös snorklaukseen, mikä onkin suosittu harrastus Thaimaassa. Jos snorklaus ei kuitenkaan tuota tarpeeksi elämyksiä merenalaisesta maailmasta, niin suosittelen käyntiä Underwater Worldissa. Siellä kävellään "meren alla läpinäkyvässä putkessa", jolloin meren ihmeet levittäytyvät ympärille. Hieno paikka! 

Sattahipin alueella armeijan aluksia pääsee myös katsomaan ja kuvaamaan. Siellä on myös muutamia kauppoja, joista saa mm. meriaiheisia vaatteita ja tavaroita. Massiivinen 911 komeili monen T-paidan rintamuksessa. Sattahip on laaja alue, joten Sai Kaew -rannalta oli vielä taksimatkaa alusten luo. Kannatta siis ehkä hakeutua suosiolla jollekkin lähemmälle rannalle, jos niitä haluaa käydä katsomassa. Taksikuskeilta kannattaa kysyä tarkemmat neuvot jo ennen lähtöä.    



Tässä nyt pieni otos Pattayan nähtävyyksistä. Valokuvia on taas tullut otettua valtavasti, joten karsintaa on joutunut tekemään rankalla kädellä. Siitäkin huolimatta, että toinen kamerani välillä jumittui ja oli pois käytöstä.

Rantoja tässä jutussa esittelin, koska ne monia (varsinkin lasten kanssa matkustavia) kiinnostavat, vaikkei niillä tullut montaakaan tuntia lojuttua. En ole mikään auringonpalvoja, en edes pidä helteestä. Aurinkoa saa riittävästi ihan kävellessä ympäristöönsä tutustuen. Meillä on jo 30 vuotta matkailijan uraa takana, joten meitä ei rannat eikä altaan reunalla lojuminen enää saa matkalle lähtemään ;)

Onneksi Pattayalla on siis muutakin tekemistä. Kaikkein hienoimmalle nähtävyydelle, Totuuden temppelille ympäristöineen, omistan sitten ihan oman postauksensa, kunhan ehdin.  

10 kommenttia:

  1. Vau miten upeita ja värikkäitä taloja siellä on :)

    VastaaPoista
  2. En ole ikinä käynyt Thaimaassa, joten tosi mielenkiintoista katsella näitä kuvia ja lukea kertomaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole väliä minne matkustaa, vaan että joskus käy katselemassa maailmaa, vaikka sitten vaikka kotimaatansa eri puolilta. Mutta Thaimaa on myös suositeltava vaihtoehto :)

      Poista
  3. Hyvät kuvat hyvä teksti. Ei ole mitään lisättävää. 5 kk olen katsellut ympäristöä. Ei moitteita. Mitä nyt vähän roskia jossain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoahan siellä on, nuo mainitsemasi roskat on kyllä totta. Kierrätys ja hanavesi on Suomessa omaa luokkaansa. Ei tule sitä pulloroskaa jättömaille :)

      Poista
  4. Kiitos upeasta Pattayan kuvamatkasta! Enpä ole sinne muunlaista reissua vielä tehnyt. Innolla ootan Totuuden temppelin retkeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Jatta, Totuuden temppelistä sitten, kunhan saan kuvat käytyä läpi :)

      Poista
  5. Olipas kiva katsella lomakuviasi ja muistella omaa, lähes 10 vuoden takaista Pattayan reissua:) onko siitä tosiaan jo niin kuana aikaa..Ollaan miehen kanssa joskus mietitty, että mikäs se paikka oikein olikaan, mistä mieheni ja hänen kaverinsa laskivat vaijereilla alas..nyt selvis:) Nuo sähkötyöt:D Tuumailtiin kanssa, että ei taida ihan olla kaikki standardien mukaan kytketty, suojavarusteista puhumattakaan..
    Tykkäsin kyllä reissusta:) Onhan Pattaya vähän sellainen turistirysä, mutta kyllä sieltä löytyy katseltavaa ja tekemistä kun lähtee vain kiertelemään. Ja liikkuminen on halpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Villa Pipo, turisteja Pattayalla tosiaan riittää, näin introvertille väkeä on vähän liikaa. Mutta niin on myös nähtävää ja valokuvattavaa. Joskus näin noista sähkövirityksistä tulevan myös kipunoita ilmaan, tulipalot lienee aika yleisiä ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...