sunnuntai 23. elokuuta 2020

Röyhelöä kortemetsässä

Löysin metsäkävelyllä aivan ihastuttavan metsän, jonka aluskasvillisuus muodostui lähes pelkästään kortteista. Metsässä on hauska kirkkaanvihreä harsomainen hämyinen tunnelma, jota on vaikea saada valokuvissa toistumaan. Varsinkin aamukasteessa auringon paistaessa kortemetsässä on aivan omanlaisensa lumo.

Yhtenä tällaisena aamuna kävelin metsään kuvaamaan uutta mekkolöytöäni. Joskus tavallisen ketjuliikkeen vaate voi olla aivan ihastuttava, ja sellaisena tämä pitkä mekko on kortemetsän arvoinen kuvattava. Lindexin "Sustainable choice"- malliston puuvillamekko pitäisi olla ekologisesti kestävämpi vaihtoehto. Sen puuvillakankaassa on hauska pintastruktuuri, jonka päälle on painettu vihreä kuviointi. Materiaali tuntuu laadukkaalta, mekko mukava päällä ja malli on näyttävä röyhelöineen.

Tämän mekon löysin heti koronan ensimmäisen aallon jälkeen, kun kaupunki alkoi hiljalleen avautua ja kävin asiointireissulla keskustassa. Olen tehnyt sitten maaliskuun jälkeen vain muutaman reissun keskustaan ja hiljaista oli tälläkin reissulla vielä. 

Mekko on valmistettu Intiassa ja tällä hetkellä siellä valmistetun mekon valitseminen tuntuu peräti eettiseltä teolta. Korona-ajan kysynnän lasku on nimittäin aiheuttanut varsinkin intialaisille ja bangladesilaisille tekstiilityöntekijöille suunnattomia taloudellisia vaikeuksia heidän menetettyään työpaikkansa. Tämä on kova isku etenkin näiden maiden naisille, ja useat heistä ja heidän lapsistaan kärsivät tällä hetkellä suoranaisesti nälkää. Tänä aikana tulee näytettyä toteen se, että ostolakko ei varsinaisesti auta tekstiilialan pienipalkkaisia työntekijöitä millään tavalla, vaan siihen tepsivät aivan toiset keinot. Kuten asiaan perehtynyt toimittaja Minna Knus-Galan (Mot.-ohjelma) totesi: "Älä himoshoppaa, älä boikotoi".


Ihana hippimekko maksoi 50 euroa. Mekon seuraksi puin ennen korona-aikaa Indiskasta ostetun kirjaillun kangasvyön, sekin on Intiassa valmistettu. Tämä vyö onkin sopinut moneen mekkoon ja ollut ahkerassa käytössä tänä kesänä.



Tämän mekon helmassa ja hihoissa on reilusti väljyyttä ja olo on kuin metsän keijulla ;)

 

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Mulle tulikin kuvia katsoessa mieleen joku satumetsä ja sinä siellä kuin sadun keijukainen ihanassa mekossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Tuossa metsässä on kyllä satumainen tunnelma :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...