sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tervetuloa vaateviidakkoon!

Olen ammattini ja harrastuksen vuoksi seurannut blogeja jo vuosia. Kun ensimmäisen kerran ajatus oman blogin aloittamisesta tuli mieleeni, sanoin itselleni jyrkästi EI. Syitä oli monta mm. sitoutuminen blogin päivittämiseen, huonot tietotekniikan taitoni ja taipumus "viilaamiseen". Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja aloin nähdä selvemmin bloggaamisen mahdollisena uutena harrastuksena, jossa yhdistyisi myös monet vanhat rakkaat harrastukset ja ammattitaito uudella tavalla. Vauhtia ajatukselle hain työväenopiston blogi-illasta, ja atk- apua löytyy onneksi myös omilta perheenjäseniltä. No, ulkoasun viilaamiseksi homma kuitenkin meni ja blogiohjelmasta en sitten kuitenkaan saanut irti ihan mitä halusin. Blogin julkaisu siirtyi ja siirtyi, kunnes päätin julkaista sen nyt, vaikka en täysin tyytyväinen olekaan. Tarkoitus lienee kuitenkin se, että blogi kehittyy ja hiotuu ajan kuluessa. Kenties minäkin opin jotain uutta. Blogiani aion kuitenkin päivittää rennolla otteella itseäni ja kenties muitakin viihdyttäen. Tästä se lähtee, ensimmäinen teksti on julkaistu ja nyt on ilotulituksen paikka!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...