keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Harmaan sävyjä - Vanhoja hiili- ja mustetöitä

Olen ehtinyt viimeisen vuoden aikana tekemään paljon sellaista mitä ei normaalisti ehdi edes ajattelemaan. Tämäkin aikaa vievä homma on ollut työlistalla vuosia. Otin nimittäin esille kaikki vanhat säästetyt piirustus- ja maalaustyöni ottaakseni niistä siedettävän hyvät valokuvat. Monet näistä vanhoista töistä on isokokoisia ja siksi niitä on säilytetty rullalla. Rullalle väännetyt työt tietenkin kärsivät aikaa myöten ja tilaakin ne vievät turhan paljon.

Näistä valokuvista minun on tarkoitus tehdä valokuvakirja itselleni muistoksi. Alkuperäiset työt revin sopivan kokoisiksi palasiksi sitoakseni niistä uusia Art Journal- kirjoja. Vanhoista töistä tulee siis taustakuvia uusille töille. Tavallaan siis tuhoan ne tehdäkseni niistä jotain uutta. Seassa on toki niin huonojakin töitä etten viitsi niitä edes kuvata, vaan silppuan suoraan sivuiksi uuteen käyttöön. Nämä kirjat vievät vähemmän tilaakin ;) Esittelen näitä töistä tehdyt uudet Art journal- kirjatkin siiten täällä.

Se tuli taas todettua, että valokuvaaminen on yllättävän raskasta työtä. Niskat menivät taas jumiin oikein kunnolla.

Tässä nyt ensimmäinen satsi uusiokäyttöön meneviä töitä:

Losing my limbs, 1997. Asetelma hiilellä.

 Naisen profiili, 1992. Elävän mallin piirustus hiilellä ja musteella.

Tehdas, 1993. Maisemapiirustus hiilellä.

 Lukija, 1993. Elävän mallin piirustus hiilellä ja musteella.


Ajattelija, 1992. Elävän mallin piirustus hiilellä.

Ateljeen valo. Hiilipiirustus, 1992.

Ateljeen valo 2. Hiilipiirustus, 1992.

Ateljeen valo 3. Hiilipiirustus, 1992.

Temppeli. Hiilipiirustus. 

Monoliitti. Hiilipiirustus.


 Näitä vanhoja töitä laittelen tänne lisää vielä myöhemmin. 


perjantai 23. huhtikuuta 2021

Art Journal- kokeiluja

Tässä uuden journaling- harrastukseni ensimmäisiä Art Journal aukeamia. Teen ensimmäistä Art Journalia vanhaan kellastuneeeseen kirjaan. Useimmat näistä aukeamista liittyvät erilaisiin Taide- ja Journal -ryhmissä annettuihin haastetehtäviin. 
 
Nämä aukeamat tulevat tänne blogin puolelle nyt hiukan myöhässä. Laitan yksittäisiä kuvia Instagammiin aina niiden valmistuttua ja kokoan tänne blogiin sitten suurempia kokonaisuuksia. Linkki Instagram- tililleni löytyy blogin sivupalkista. 

Akryylivärien lisäksi olen käyttänyt näissä aukeamissa myös gessoa, värikyniä, tusseja, leimoja, serviettejä, leikekuvia, kiiltokuvia, papereita, mediumia ja tietysti liimaa. Jonkin verran olen ostanut uusiakin tarvikkeita, mutta suurin osatarvikkeista on vanhaa varastoa.
 
Tämä on siinä mielessä hyvä harrastus, että tätä voisi harrastaa ostamatta yhtään mitään. Vanhat kirjat, lehdet, liima, muutama kynä ja värituubi riitäisivät hyvin. 







Hyvää kevättä!


perjantai 19. maaliskuuta 2021

Maisemia mehiläisvahamaalaustekniikalla

Tässä muutatamia enkaustiikka eli mehiläisvahamaalaustöitäni. Osa näistä maalauksista on vanhempia ja osa aika tuoreita maisemamaalauksia. Tällä tekniikalla luo luontevasti unenomaisen  maiseman, kuin satujen valtakunnan.




 


 

 

Yritän taas vähän aktivoitua tässäkin harrastuksessa ja tilasin vähän uusia tarvikkeitakin. Tarkoitus on kokeilla erilaisia mehiläisvahamaalaustekniikoita. Tätäkin lajia olisi kiva harrastaa mökillä ihan ulkona samalla maisemia ihaillen ja eläinten touhuja seuraten siinä samalla.

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kortteja kolmella eri tekniikalla

Tässä esittelen joitakin jo hiukan vanhempia kortintekeleitäni. Onnittelukortin pohjana toimii naisellinen taidegrafiikan työ. Syväpainotekniikalla tehty sovitusnukke on upotettu korttipohjaan leikattuun aukkoon ja koristeltu muutamilla tarroilla.

 

 
Surukortn maisema on toteutettu enkaustiikalla eli mehiläisvahamaalauksella. Kortin kuva on sopivankokoiseksi tulostettu kopio alkuperäisestä työstä. Koristeena vanhasta tapetista leikatut vaaleat koristeet ja paperinarulehdykät.
 

Erivärisille pahvipohjille toteutetut eri tunnelmaiset kortit käyvät eri tilanteisiin surukorteista onnittelukortteihin. Tekniikka on perinteinteistä leikkaa-liimaa tekniikaa. Kuvat ovat värikopioita omista lehtikoristeista ja luonnonlehdistä. Lisäksi mukana on ihan perinteisiä lintu- ja perhosaiheisia kiiltokuvia.

Olen vihdoin saanut blogin sivupalkkiin linkin Instagram- tililleni. Siirytkää kaikki kynnelle kykenevät sinne seurailemaan tekemisiäni, koska sinne latailen kuvia nyt hiukan ajantasaisemmin ja useammin kuin tänne blogin puolelle. Lähestulkoon joka päivä laitan sinne mm. enkaustiikan, grafiikan ja Art/Junk Journal- töitäni. Saan siinä samalla teidän muidenkin Instagram- osoiteet tietooni, joten pääsen seuraamaan, että mitä teille kuuluu :) Bloggaamista en aio kokonaan lopettaa, mutta postausten väli näyttää vain harvenevan. Instagramissa nyt vain tuntuu olevan enemmän pöhinää :) Myös kommentteihin voi oman Instagram-tilinsä laittaa minulle ja muillekkin tiedoksi.


perjantai 12. helmikuuta 2021

Lumikunigatar

Metsästä löytynyt sarvi ja kaunis luminen järvimaisema olivat inpiraation lähteinä alkuvoimaiselle lumikunigattaren päähineelle. Sininen hetki ennen auringon laskua antoi kauniin luonnon oman tunnelmavalaistuksen fantasiakuvaukselle. Kesämökkiämme ympäröivä soinen luonto loi edellisenä yönä kuvauspäiväksi parhaimman lavastuksen kun vielä illalla harmaan tylsänä loistanut puusto sai kuurapuvun ylleen. Suolta noussut sumu kostutti kasviston ja yöllä hiljoksiin sadellut lumi takertui niihin kiinni. Olin tyytyväinen, sillä aina ei käy kuvausten suhteen näin hyvä tuuri. 

Päähineen pohjana on vanha hiuspanta, johon sarvi on kiinnitetty. Sarvi on asetettu päähineeseen poikittain, jolloin siitä muodostuu kuin kaksi sarvea.

 

Luottomallini Alman yllä on vanha ompelemani fleecetakki, jonka esittelin vuosia sitten tässä linkissä kahden muun erilaisen fleecetakin kanssa.

Pannan peitin itse tekemilläni huopakukilla.

Pienet päähineessä riippuvat "lumipallot" olen itse huovuttanut. En tehnyt palloista valkoisia, sillä ne olisivat näkyneet huonosti lunta vasten.


 Tyllihuntu sarvipäähineen päällä luo pehmeän huurteisen tunnelman.



Päähineen huopakukkien keskustana on myös "huopalumipallot". Pehmeyttä tuo höttövillalangasta tehty kehä keskustan ympärillä.

 
 




Myöhäisyksyllä tein samantapaisen fantasiakuvauksen illalla ja yöllä sumun aikaan. Silloin ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri säiden suhteen ja jouduin kuvaamaan asua useampana iltana sumun puutteen vuoksi. Tämän kuvauksen tunnelmalliseen lopputuloksiin voi tutustua tässä linkissä.

perjantai 5. helmikuuta 2021

Metsätonttu

Osallistuin tässä aikaisemmin tonttupukeutumishaasteeseen, minkä löydät joulukuisen postauksen lopusta tästä linkistä.

Tykästyin tonttuiluun kovasti ja mikäs sen suomalaisempi harrastus voisi olla! Toteutinkin pikaisesti tonttufantasiakuvaukset mökillä, tällä kertaa mallina toimii taas Alma. Minä olin pukeutumishaasteessa saunatonttu, mutta Alma on metsätonttu.

Samalla sain hyvän tekosyyn esitellä ennen joulua ompelemani hameen, jonka tilkuista valmistin tätä kuvausta varten tonttuiluun sopivan hiippalakin.

Kankaat olen itse värjännyt käsin ja kuvioinut ruiskumaalauksella. Hiippalakin tupsu on violettia virkkauslankaa, jonka sekaan laitoin kultalangan jämät. Täytyyhän tyttötontulla olla vähän myös blingblingiä ;)


Pitkän kaulaliinan olen itse neulonut ja esittelin huivin jo vuonna 2015 yhteensopivien sukkien ja pipon kanssa tässä postauksessa. Sävykäs Puro- lanka näyttää vieläkin minun silmääni ihastuttavalta ja sopii tontullekin hyvin :) Letitin kaulaliinan hapsut, koska lanka on niin pehmeää ja helposti huopuvaa, että ajattelin hapsujen pysyvän kauniimpina letitettyinä. Lettihapsut ovat minusta ihan nätti yksityiskohta.

 Neulepaita on äitini minulle lahjaksi neuloma, sen vihreä sävy sopiikin hyvin metsään.

Pitkän hameen malli on tuttu 70-luvulta. Erilaisista ruiskumaalatuista kankaista leikatut kaitaleet kiertyvät nätisti helmasta. Ohje kankaan ruiskumaalaukseen löytyy tästä linkistä.  


Vanhat kynsikkäät tuunasin aikaisemmin tässä postauksessa. Kynsikkäiden alla on itse tehdyt ja tuunatut, tässä linkissä esitellyt kääntölapaset. 

Kaunista hametta esittelen vielä tarkemmin lähikuvin ja ohjein ehtiessäni. Tämä tonttuilu näyttää luonnistuvan sekä minulta että Almalta niin hyvin, että kyllä me vielä jotain hiippailun aihetta keksitään tulevaisuudessakin. Perinteinen joulutonttuilukin on vielä kokematta :)


 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...