lauantai 14. kesäkuuta 2014

Silitysrauta ja silikonipohja

Silitysrauta on ompelevalle välttämätön väline, ja aliarvostettu sellainen. Silittämällä huonolla raudalla tai väärällä lämpötilalla voi pilata onnistuneen luomuksen vielä siinäkin vaiheessa, kun se on jo täysin valmis. Myös silitysrautansa pohjan voi pilata käyttämällä vääriä lämpötiloja ja silitystekniikoita.

Opiskellessani ja vaatetusalalla töitä tehdessäni totuin ammattilaisrautoihin joissa oli erillinen höyrynkehitin. Valitettavasti tällaiset silitysvälineet ovat kotikäyttöön aivan liian kalliita ja tilaavieviä. Yhden asian ammattilaivälineistä voi saada kotikäyttöön. Nimittäin silitysrautaan laitettavan SILIKONIPOHJAN. Silikonipohjan ajatus on se, ettei raudan lämpötilaa tarvitse koskaan säätää, vaan lämpötila on aina täysillä. Silikoni tekee silittämisestä kuitenkin riskitöntä, materiaalit eivät käytännössä voi palaa tai sulaa, oli sitten kyseessä silkki tai polyesteri. Yksi asia täytyy kuitenkin muistaa, höyry kannattaa ottaa pois päältä silloin kun silittää materiaaleja, joihin voi jäädä vesijälkiä. Tällaisia ovat esim. silkit ja vuorikankaat.

Oman silikonipohjan ostin vajaa kymmenen vuotta sitten Tampereen käsityöläismessujen esittelystä. Sama pohja on yhä käytössä, enkä koskaan säädä silityslämpötilaa, ainoastaan höyryä. Ompelen ja silitän paljon arkoja materiaaleja, eikä yhtään vahinkoa ole sattunut. Silikonipohjalla on vielä muukin hyvä puoli, se säästää silitysraudan pohjaa vaurioilta. Silitysraudallanikin on jo ikää noin kahdeksan vuotta kovasta käytöstä huolimatta.

Ensimmäisessä kuvassa näette silikonipohjan raudassa. Se on vedetty tuollaisella vieterisysteemillä rautaan kiinni. Tämä silikonipohja on oikea halpisversio, maksoi vain 10 euroa, ja on siis pelittänyt jo kymmenisen vuotta. Parempia ja kalliimpiakin on varmaan tänä päivänä saatavana.


 Silikonipohjassa täytyy myös olla reiät höyryä varten. Kuluminen ja pinttyminen näkyy jo hiukan pohjassa. Itse pesen pohjan välillä astianpesukoneessa, koska olen laiska pesemään käsin.


Silitysrautani on jo siis noin kahdeksan vuotta vanha Philips. Tämä on johdoton versio, eli tässä on johdollinen asema, josta kuuma rauta nostetaan ilman johtoa. Päädyin tällaiseen ratkaisuun siksi, että töpselin paikka on takanani, ja johto tulisi helposti hankalasti jostain kainalosta tms.


 Raudan saa myös johdolliseksi, kun kääntää asemassa olevan nappulan toiseen asentoon.


Ja toisessa asennossa johto jää siis asemaan kiinni. Ainoa huono puoli on se, että rauta jäähtyy jos se ei välillä käy asemassa. Mutta toistaiseksi tämä langattomuus on sopinut minun "silitysrytmiini".


4 kommenttia:

  1. Moi! Silikonipohja rupes kiinnostaa. Heti kun kohdalle sattuu hankin sellaisen: Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  2. Näitä voi kuulemma nykyään löytää Tarjoustaloista, Tokmanneilta yms. halpis-ketjujen liikkeistä. Kannattaa pitää silmät auki!

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiitos silikonipohjavinkistä!
    Olen hankkinut semmoisen puoli vuotta sitten ja ihmetellyt, että käyttäisinkö vai en :) Nyt heti käyttöön!
    t. Sirpa

    VastaaPoista
  4. Juu, kyllä kannattaa! Heti käyttöön vaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...