"Poissa silmistä, poissa mielestä."
24.4.2014 vietettiin vaatevallankumouksen päivää. Tuolloin oli bangladeshilaisen Rana Plaza-teollisuusrakennuksen romahtamisen vuosipäivä. Vaatevallankumouksen viettäjät 24.4 pukivat vaatteitaan päälleen nurinpäin, vaatien vaateteollisuudelta vastuullisuutta ja reilusti tehtyjä vaatteita. Rana Plazan romahduksessa menehtyi ainakin 1100 ihmistä, tarkkaa lukua ei vieläkään tiedetä. Lisäksi monet loukkaantuivat, osa vakavasti ja työkykynsä menettäen. Loukkaantuneille ja omaisiaan menettäneille ei vieläkään ole maksettu kuin nimellisiä korvauksia, jos niitäkään. Rana Plazan romahduksen ajateltiin vihdoin herättävän vaateyritykset ja muuttavan halpatuotannon periaatteita eettiseen suuntaan, mutta viitteitä tällaiseen muutokseen ei ole vieläkään näkynyt. Heti kun asia katoaa julkisuudesta, se unohdetaan.
14.4 esitettiin ohjelma MOT - Veren tahrimat vaatteet, jossa vierailtiin vaatetehtailla Bangladeshissa. Rana Plazan romahduksen jälkeisten mielenosoitusten jälkeen minimipalkka nostettiin n.28 eurosta 48 euroon kuukaudessa. Tämä tarkoitti työntekijöille sitä, että työtahtia kiristettiin, ruoka- , juoma- tai wc-taukoja ei saa enää pitää. Palkattomien ylitöiden määrä on lisääntynyt. Työpäivät ilman taukoja ovat usein 16- tuntisia, jopa pidempiä. Monet ovat sairastuneet ja menettäneet työkykynsä.
MOT vieraili tehtaalla, jossa valmistettiin suomalaisen Reiman lastenvaatteita. Tehtaan työntekijöiden palkka oli n.60 euroa kuukaudessa ylitöineen. Edes tämä palkka ei riitä kunnolla elämiseen. Haastatellut työntekijät olivat selvästi alipainoisia, aliravittuja ja loppuunpalamisen kynnyksellä. Reiman 13 euron paidasta ompelijalle jää n. 2 senttiä palkkaa. MOT:in vierailemilla tehtailla valmistettiin myös Lindexin ja Stockmannin vaatteita.
Vaateteollisuudella ei tunnu oikeasti olevan halua muuttaa asiaa. Jotta vaatetehtaiden työntekijät saisivat elämiseen riittävän palkan, vaatteiden hintojen nousu olisi noin 50 senttiä vaatteelta. Ei mikään merkitsevä hinnankorotus meille hyvinvoiville länsimaisille kuluttajille. Valitettavasti kalliit merkkituotteetkin on tuotettu samoissa vaatetehtaissa, vain paremmista materiaaleista. Ostamalla kalliimpaa emme siis osta yhtään sen eettisempää tuotetta. Kaikkein vähiten eettisyydestä näyttävät välittävän kaikkein kalleimpia tuotteita valmistavat ns. luksusmerkit.
Palkkaakin tärkeämpiä tavoitteita ovat työntekijöiden työolosuhteiden, työterveyden, työturvallisuuden, työn mielekkyyden ja elämän laadun parantaminen. Ihmisellä pitäisi olla muutakin elämää kuin tuotteiden valmistaminen liukuhihnalla yltäkylläisyydessä eläville. Ihmisellä pitäisi olla näkemys paremmasta tulevaisuudesta itselleen ja lapsilleen.
Ostoboikotit eivät valitettavasti toimi, ja kotimaisten tuotteiden varassa eläminen on nykyään mahdotonta. Kaikki muutkin käyttämämme tuotteet on mahdollisesti valmistettu epäeettisesti. Parina esimerkkinä voi mainita viimeaikojen Pirkka-ananasmehukohu ja lähes orjatyövoimalla valmistetut terveydenhuollon käyttämät suojahansikkaat. Myös meille välttämättömien lääkkeiden raaka-aineita valmistetaan epäeettisesti ja ympäristöä tuhoten. Ainoat keinot muuttaa asioita näyttävät olevan julkisuus, painostus ja järjestötoiminta.
Paras konsti pitkällä tähtäimellä on kaikkien meidän asennemuutos. Meidän pitäisi oppia arvostamaan muiden ihmisten tekemää työtä, oli tuote sitten halpa tai kallis. Kulutustottumuksia pitäisi muuttaa pelkästään jo ympäristönsuojelunkin näkökulmasta. Ennen kaikkea meidän pitäisi oppia arvostamaan muita ihmisiä. Orjuus ei ole kadonnut minnekään, se on vain hiukan muuttanut muotoaan. Olisi hyvä miettiä, miksi meillä on oikeus syödä itsemme liian täyteen, kun monet elintarvikkeidemme valmistajat ovat aliravittuja, täyttää suuret asuntomme vaatteilla, kun niiden valmistajat asuvat slummeissa omistaen vain yhden vaatekerran?
14.4 esitettiin ohjelma MOT - Veren tahrimat vaatteet, jossa vierailtiin vaatetehtailla Bangladeshissa. Rana Plazan romahduksen jälkeisten mielenosoitusten jälkeen minimipalkka nostettiin n.28 eurosta 48 euroon kuukaudessa. Tämä tarkoitti työntekijöille sitä, että työtahtia kiristettiin, ruoka- , juoma- tai wc-taukoja ei saa enää pitää. Palkattomien ylitöiden määrä on lisääntynyt. Työpäivät ilman taukoja ovat usein 16- tuntisia, jopa pidempiä. Monet ovat sairastuneet ja menettäneet työkykynsä.
MOT vieraili tehtaalla, jossa valmistettiin suomalaisen Reiman lastenvaatteita. Tehtaan työntekijöiden palkka oli n.60 euroa kuukaudessa ylitöineen. Edes tämä palkka ei riitä kunnolla elämiseen. Haastatellut työntekijät olivat selvästi alipainoisia, aliravittuja ja loppuunpalamisen kynnyksellä. Reiman 13 euron paidasta ompelijalle jää n. 2 senttiä palkkaa. MOT:in vierailemilla tehtailla valmistettiin myös Lindexin ja Stockmannin vaatteita.
Vaateteollisuudella ei tunnu oikeasti olevan halua muuttaa asiaa. Jotta vaatetehtaiden työntekijät saisivat elämiseen riittävän palkan, vaatteiden hintojen nousu olisi noin 50 senttiä vaatteelta. Ei mikään merkitsevä hinnankorotus meille hyvinvoiville länsimaisille kuluttajille. Valitettavasti kalliit merkkituotteetkin on tuotettu samoissa vaatetehtaissa, vain paremmista materiaaleista. Ostamalla kalliimpaa emme siis osta yhtään sen eettisempää tuotetta. Kaikkein vähiten eettisyydestä näyttävät välittävän kaikkein kalleimpia tuotteita valmistavat ns. luksusmerkit.
Palkkaakin tärkeämpiä tavoitteita ovat työntekijöiden työolosuhteiden, työterveyden, työturvallisuuden, työn mielekkyyden ja elämän laadun parantaminen. Ihmisellä pitäisi olla muutakin elämää kuin tuotteiden valmistaminen liukuhihnalla yltäkylläisyydessä eläville. Ihmisellä pitäisi olla näkemys paremmasta tulevaisuudesta itselleen ja lapsilleen.
Ostoboikotit eivät valitettavasti toimi, ja kotimaisten tuotteiden varassa eläminen on nykyään mahdotonta. Kaikki muutkin käyttämämme tuotteet on mahdollisesti valmistettu epäeettisesti. Parina esimerkkinä voi mainita viimeaikojen Pirkka-ananasmehukohu ja lähes orjatyövoimalla valmistetut terveydenhuollon käyttämät suojahansikkaat. Myös meille välttämättömien lääkkeiden raaka-aineita valmistetaan epäeettisesti ja ympäristöä tuhoten. Ainoat keinot muuttaa asioita näyttävät olevan julkisuus, painostus ja järjestötoiminta.
Paras konsti pitkällä tähtäimellä on kaikkien meidän asennemuutos. Meidän pitäisi oppia arvostamaan muiden ihmisten tekemää työtä, oli tuote sitten halpa tai kallis. Kulutustottumuksia pitäisi muuttaa pelkästään jo ympäristönsuojelunkin näkökulmasta. Ennen kaikkea meidän pitäisi oppia arvostamaan muita ihmisiä. Orjuus ei ole kadonnut minnekään, se on vain hiukan muuttanut muotoaan. Olisi hyvä miettiä, miksi meillä on oikeus syödä itsemme liian täyteen, kun monet elintarvikkeidemme valmistajat ovat aliravittuja, täyttää suuret asuntomme vaatteilla, kun niiden valmistajat asuvat slummeissa omistaen vain yhden vaatekerran?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti